Rahan tuloa ei voi estää. Sain parin päivän sijaisuuden maaliskuulle vain olemalla oikealla hetkellä kuulolla. Mieluummin mä opena häärään kuin palvelen asiakkaita kassalla hymy huulille hyytyen. Noo, saan tehdä molempia maaliskuussa ihan tarpeeksi. Vähään aikaan ei ole kaduttanut alavalinta.. Olenkohan sairaaksi tullut, sillä vielä viime vuonna pohdin kaupallisten alojen opiskelua?
Olen varmaan joidenkin mielestä suurikin idealisti yhteistoiminnallisen oppimisen hehkutuksen kanssa... En tiedä, ehkä olenkin. Kyllä ne idealismit vielä matkan varrella karisevat, sillä kukaan ei voi tosissaan väittää, että Norssilla saisi oikean (ja karun) kuvan opettajan työstä. Ei saa, ei mitenkään päin. Ei ainakaan niissä 4+14+18 tunnissa, mitä harjoittelutunteja on yhteensä koko opeopintojen aikana. En edes ollut tuota 14 tuntia Norssilla... Niin no, onhan tuohon päälle vielä kenttäharjoittelutkin (6 opetustuntia).
Siitä yhteistoiminnallisuudesta vielä. Tänään olen lukenut sellaista riemukasta opusta kuin Inclusive teaching. Tekijät näkevät vain ja ainoastaan sen inkluusionsa täydellisyyden eivätkä mitään ongelmia sen toteuttamisessa. Kirjoitin ylös muutaman ponnekkaan esityksen siitä, miten inklusiiviseen opetukseen päästään. Jaan ne kaikille blogini lukijoille tässä (voitte pohtia, onko tämä nyt niin erilaista kuin mitä Suomen koulujärjestelmässä jo toteutetaan):
1. Opettajan on ensin tehtävä päätös siitä, että haluaa opettaa kaikkia oppilaita riippumatta siitä, onko oppilas "normaalista" poikkeava (rodultaan, kieleltään, diagnoosiltaan). Toiseksi on päätettävä, miten tasavertaiseen opettamiseen päästään. (Halleluja!)
2. Opettajan tulee olla lämmin, arvostava ja aito! Varsinkin äänellä tulee osoittaa näitä ominaisuuksia ja empaattista suhtautumista oppilaisiin. (Tämäkin varsinaista soopaa... tietenkin jos taustalla on oletus auktoritäärisesta opettajasta, joka heiluttaa karttakepillä hiljaisuutta luokkaan, niin...)
3. Opetus rakentuu seuraaville asioille: opetus tarjoaa jokaiselle oppijalle sopivaa materiaalia ja haastavaa tekemistä, niin että opiskelu on mielekästä. Opettaja siis suhteuttaa opetusmateriaalinsa eri oppimistasoille ja -tavoitteille. ERIYTÄ.
4. Opetuksessaan opettaja ottaa erilaiset oppijat ja oppimistyylit huomioon niin että kaikkien oppilaiden on miellyttävä toimia luokassa. On erilaista valaistusta, seinillä kaikkien oppilaiden tekemiä töitä (ei vain parhaiden), tyynyjä lattialla jne. Oppilaiden erilaiset oppimistyylit opettaja saa pitämällä päiväkirjaa oppilaiden erilaisista toimista luokassa. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaan vahvat osa-alueet ja osaaminen.
5. Oppilaat tulee ottaa osaksi koulun yhteisöä, niin että oppilaat pääsevät toimimaan koulun keittiöitä myöten! Oppilaiden tulee myös saada vaikuttaa myös opiskeluunsa jossain määrin, esimerkiksi määrittää tutkimuskysymyksiä projektitöissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti