tiistai 7. helmikuuta 2012
Liian pienet
Aina ei voi arvioida kokoja kohdilleen. Onneksi Lanettea on jäljellä, jos vaikka saisi neulottua hieman isommat...
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Presidentinvaaleista
Kahtiajakoja on nähty näissäkin vaaleissa:
1) konservatiivit - liberaalit
2) Alexander Stubbin esittämät globalistit - lokalistit
3) heteroseksuaali - homoseksuaali
4) sosiaalinen media - perinteinen media
5) kulttuuriväki - urheiluväki
6) vanhat äänestäjät - nuoret äänestäjät
Erityisesti sosiaalisen median nousu niin kampanjakanavana kuin mielipidevaikuttajana on noussut arvoon arvaamattomaan. Jokainen ehdokas jo ensimmäisellä kierroksella oli jollain tavalla mukana sosiaalisessa mediassa: blogissa, Twitterissä, Facebookissa. Sosiaalisen median rooli on kasvanut kuudessa vuodessa, mielipide ilmaistaan selkeämmin ja avoimemmin. Ylipäätään tietynlainen avoimuus lävistää koko politiikan kentän. Toivottavasti poliitikot eivät ole sosiaalisessa mediassa vain kampanja-aikoina, vaan ottaisivat tämän osaksi jokapäiväistä toimintaansa olla yhteydessä kansaan.
Toinen itselleni tärkeä teema on ollut nuorten kiinnostuksen herääminen politiikkaa kohtaan. Kouluissa ei välttämättä enää tarvita varjovaaleja, sillä jokainen nuori on perillä poliittisesta kentästä ja keskustelusta Facebookin ansiosta. Tärkeää mielestäni yhä on se, että politiikasta kouluissa keskustellaan ja nuorille annetaan tilaa miettiä ja pohtia poliittisia asioita. Uskon, että erityisesti sosiaalisen median luoma näkyvyys on osa sitä, että nuoret haluavat keskustella ja tietää, mitä mieltä kukakin on. Sosiaalinen media on varmasti tempaissut nuoret mukaan myös politiikkaan.
Toivon kuitenkin ettei kenenkään seksuaalisuus olisi kynnyskysymys missään yhteydessä. Nyt vaalilähetykset, perinteinen media ja valitettavasti myös sosiaalinen media tekivät siitä pelottavan mörön, vaikuttavan tekijän, vaikka se ei sitä saisi olla.
1) konservatiivit - liberaalit
2) Alexander Stubbin esittämät globalistit - lokalistit
3) heteroseksuaali - homoseksuaali
4) sosiaalinen media - perinteinen media
5) kulttuuriväki - urheiluväki
6) vanhat äänestäjät - nuoret äänestäjät
Erityisesti sosiaalisen median nousu niin kampanjakanavana kuin mielipidevaikuttajana on noussut arvoon arvaamattomaan. Jokainen ehdokas jo ensimmäisellä kierroksella oli jollain tavalla mukana sosiaalisessa mediassa: blogissa, Twitterissä, Facebookissa. Sosiaalisen median rooli on kasvanut kuudessa vuodessa, mielipide ilmaistaan selkeämmin ja avoimemmin. Ylipäätään tietynlainen avoimuus lävistää koko politiikan kentän. Toivottavasti poliitikot eivät ole sosiaalisessa mediassa vain kampanja-aikoina, vaan ottaisivat tämän osaksi jokapäiväistä toimintaansa olla yhteydessä kansaan.
Toinen itselleni tärkeä teema on ollut nuorten kiinnostuksen herääminen politiikkaa kohtaan. Kouluissa ei välttämättä enää tarvita varjovaaleja, sillä jokainen nuori on perillä poliittisesta kentästä ja keskustelusta Facebookin ansiosta. Tärkeää mielestäni yhä on se, että politiikasta kouluissa keskustellaan ja nuorille annetaan tilaa miettiä ja pohtia poliittisia asioita. Uskon, että erityisesti sosiaalisen median luoma näkyvyys on osa sitä, että nuoret haluavat keskustella ja tietää, mitä mieltä kukakin on. Sosiaalinen media on varmasti tempaissut nuoret mukaan myös politiikkaan.
Toivon kuitenkin ettei kenenkään seksuaalisuus olisi kynnyskysymys missään yhteydessä. Nyt vaalilähetykset, perinteinen media ja valitettavasti myös sosiaalinen media tekivät siitä pelottavan mörön, vaikuttavan tekijän, vaikka se ei sitä saisi olla.
lauantai 4. helmikuuta 2012
perjantai 3. helmikuuta 2012
Huomio
Katselin äsken profiilikuvaustani. Olen määritellyt itseäni suhteessa muihin, en niinkään sen kautta millaisena ihmisenä koen itseni. Millaisia asioita arvostan.
Totuus on kuitenkin se, että ihminen määrittelee itseänsä suhteessa muihin ihmisiin, toisiin. Toiset voivat olla läheisiä, toiset voivat olla vieraita, vastakkaista sukupuolta. Kautta aikain jako on ollut me ja muut. Ei se siitä ole mihinkään kadonnut, korostunut vain.
Jos kuitenkin alkaisin määritellä itseäni myös minuna itsenäni. Ihmisenä, joka rakastaa kertomuksia ja mielikuvituksen lentoa. Ihmisenä jonka auringon säteiden lankeaminen puun lumisille oksille saa hymyilemään. Ihmisenä, joka mielellään haastaa itseään mutta rakastaa myös mukavuusrajojaan. Ihmisenä, joka on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja samalla ympäröivistä ihmisistä. Ihmisenä, joka ei ole turhan tarkka ja jonka kodissa saavat pölykoirat juoksennella sohvan alla. Ihmisenä joka arvostaa rehellisyyttä ja luottamusta. Ihminen joka on hukannut itsensä, mutta alkanut etsiä itseään uudestaan.
Ehkä tähän jää julkinen itseni puiminen, ja palaan takaisin niihin neuleisiin ja kirjoihin. Ehkä joskus teen jonkin yhtä ratkaisevan huomion ja kirjoitan siitä. En tiedä.
Mukavaa viikonloppua kaikille blogiini eksyneille!
Totuus on kuitenkin se, että ihminen määrittelee itseänsä suhteessa muihin ihmisiin, toisiin. Toiset voivat olla läheisiä, toiset voivat olla vieraita, vastakkaista sukupuolta. Kautta aikain jako on ollut me ja muut. Ei se siitä ole mihinkään kadonnut, korostunut vain.
Jos kuitenkin alkaisin määritellä itseäni myös minuna itsenäni. Ihmisenä, joka rakastaa kertomuksia ja mielikuvituksen lentoa. Ihmisenä jonka auringon säteiden lankeaminen puun lumisille oksille saa hymyilemään. Ihmisenä, joka mielellään haastaa itseään mutta rakastaa myös mukavuusrajojaan. Ihmisenä, joka on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja samalla ympäröivistä ihmisistä. Ihmisenä, joka ei ole turhan tarkka ja jonka kodissa saavat pölykoirat juoksennella sohvan alla. Ihmisenä joka arvostaa rehellisyyttä ja luottamusta. Ihminen joka on hukannut itsensä, mutta alkanut etsiä itseään uudestaan.
Ehkä tähän jää julkinen itseni puiminen, ja palaan takaisin niihin neuleisiin ja kirjoihin. Ehkä joskus teen jonkin yhtä ratkaisevan huomion ja kirjoitan siitä. En tiedä.
Mukavaa viikonloppua kaikille blogiini eksyneille!
torstai 2. helmikuuta 2012
Tuntea
Tunteminen on jännä asia. Mä en ole koskaan ajatellut sitä näin paljon kuin olen ajatellut viime vuoden aikana ja nyt tammikuussa. Tuntea, maistelen sanaa suussani, siinä on jännittävä makuyhdistelmä: karvautta ja makeutta samaan aikaan.
Olin aina se kiltti tyttö, joka täytti kaikki toiveet. Kuulin syksyllä olleeni vanhemmilleni helpoin lapsi. Varmasti olinkin, sillä mä olin ja olen aika sopeutuva. Mulle tuli mieleen se, kuinka mä aina kasasin itseni muita varten ja pidin itseni kasassa muita varten.
Eräs heinäkuinen iltapäivä mä olin kuullut puhelimessa rakkaan isoisäni menehtyneen. Olin silloin 17-vuotias ja yksin kotona. Laitoin viestin hyvälle ystävälleni ja makasin lattialla kuunnellen yhä uudestaan Kunnian kenttiä. Kun sitten viimein saapui varsinainen sanantuoja, olin kerännyt itseni ja pidin lopun surun sisälläni. Sen käsittelyyn meni aikaa. Sama tapahtui, kun menetin rakkaan isoäitini. Silloin minulla oli kuitenkin ihminen, joka piti minua sylissään ja silitti selkääni, kun itku ei ottanut laantuakseen. En kuitenkaan käsitellyt asiaa mitenkään hyvin. Pidin itseni taas kasassa muita varten.
Pitää kasassa muita varten. Unohtaa itsensä.
Se syö ihmistä. Se syö ihmistä valtavan paljon, kun patoaa tunteita eikä anna niille valtaväylää purkautua. Se syö ihmistä, kun pidättelee kaikkia tuntemuksiaan ja antaa itsensä kuolla sisältä päin. Ja kun viimein ne tunteet purkautuvat elämänkriisin edessä, tunneskaalan käsittely on hankalaa ja väsyttävää.
En ole ikinä ollut niin väsynyt kuin olen ollut syksyn aikana. Olen antanut itselleni luvan tuntea kaikki mahdolliset tunteet laidasta laitaan. Eivätkä ne tunteet ole olleet mitenkään laimeita, päinvastoin. Se, että on antanut itsensä tuntea, on ollut älyttömän rankkaa, mutta myös eheyttävää ja puhdistavaa. Toisaalta myös tuntemisen salliminen on tehnyt asioista vielä entistä hankalampia käsitellä.
Tunteminen. Toivon, että jonain päivänä se karvauden maku lopultakin väistyisi.
Olin aina se kiltti tyttö, joka täytti kaikki toiveet. Kuulin syksyllä olleeni vanhemmilleni helpoin lapsi. Varmasti olinkin, sillä mä olin ja olen aika sopeutuva. Mulle tuli mieleen se, kuinka mä aina kasasin itseni muita varten ja pidin itseni kasassa muita varten.
Eräs heinäkuinen iltapäivä mä olin kuullut puhelimessa rakkaan isoisäni menehtyneen. Olin silloin 17-vuotias ja yksin kotona. Laitoin viestin hyvälle ystävälleni ja makasin lattialla kuunnellen yhä uudestaan Kunnian kenttiä. Kun sitten viimein saapui varsinainen sanantuoja, olin kerännyt itseni ja pidin lopun surun sisälläni. Sen käsittelyyn meni aikaa. Sama tapahtui, kun menetin rakkaan isoäitini. Silloin minulla oli kuitenkin ihminen, joka piti minua sylissään ja silitti selkääni, kun itku ei ottanut laantuakseen. En kuitenkaan käsitellyt asiaa mitenkään hyvin. Pidin itseni taas kasassa muita varten.
Pitää kasassa muita varten. Unohtaa itsensä.
Se syö ihmistä. Se syö ihmistä valtavan paljon, kun patoaa tunteita eikä anna niille valtaväylää purkautua. Se syö ihmistä, kun pidättelee kaikkia tuntemuksiaan ja antaa itsensä kuolla sisältä päin. Ja kun viimein ne tunteet purkautuvat elämänkriisin edessä, tunneskaalan käsittely on hankalaa ja väsyttävää.
En ole ikinä ollut niin väsynyt kuin olen ollut syksyn aikana. Olen antanut itselleni luvan tuntea kaikki mahdolliset tunteet laidasta laitaan. Eivätkä ne tunteet ole olleet mitenkään laimeita, päinvastoin. Se, että on antanut itsensä tuntea, on ollut älyttömän rankkaa, mutta myös eheyttävää ja puhdistavaa. Toisaalta myös tuntemisen salliminen on tehnyt asioista vielä entistä hankalampia käsitellä.
Tunteminen. Toivon, että jonain päivänä se karvauden maku lopultakin väistyisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)