KESÄ!

Työt päättyivät eilen. Hieman haikea fiilis, koska nyt elän välitilassa, ennen kuin tiedän ensi vuodesta mitään. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla on muutama haastattelu, toisella viikolla vielä yksi tiedossa oleva haastis. Toivottavasti nyt tärppäisi joku kiva paikka, jossa olisi myös jatkamiseen mahdollisuuksia..

Sain ruusuja ja käytiin terassilla. Oli aika jees.

Tänään on jo palattava takaisin arkeen. Viikon päästä viimeinen tentti, johon en ole vielä lukenut juuri yhtään... Taidan laittaa kesämekon päälle ja mennä parvekkeelle nauttimaan auringosta ja kuivaakin kuivemmasta teoksesta...

Voi kyynel, kun rakkaus viiltää

Paulo Coelho osaa kirjoittaa. Oikeasti. Sanon tämän nyt kirjojen Alkemisti ja Paholainen ja neiti Prym -teosten perusteella. Samalta ei tuntunut kuitenkaan Piedrajoen rannalla istuin ja itkin -teoksen kanssa. Ehkä se johtui verkkaisesta kerronnasta, joka polki paikallaan... Tosin ei jo mainituissakaan teoksissa kerronta mitenkään huimasti etene, mutta jollain tapaa Piedrajoki jätti minut täysin kylmäksi.

Nyyh ja byääh. Pilar tapaa lapsuudenystävänsä, joka on tähän tulenpalavasti rakastunut. Pilar ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja epävarmaan elämään, pelokas Toinen hänessä estää naista heittäytymästä rakkauden vietäväksi. Eikä siinäkään vielä kaikki. Lapsuudenystävä on karismaatikko, minkä takia Pilar osittain rakastuukin tähän. Etsitään elämän tarkoitusta oikein urakalla.

Jätän Coelhot vähäksi aikaa, sillä tämä teos oli pettymys. Voi toki olla, etten ollut virittäytynyt Coelho-tunnelmiin. Yhtä kaikki. Seuraavana olisi vuorossa g-kirjojen lisäksi Aino Kallasta...

Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus

En ole vielä ainakaan tajunnut kunnolla, miten stressaantunut olen tulevan syksyn työtilanteesta ja gradusta ja kaikesta. Tänään tuntui, että kaikki seinät kaatuvat niskaan. Epävarmuus on todellakin pahinta mitä tiedän!

Aloitin viime viikolla työhakemusten laatimisen, mikä palkittiin tänään ensimmäisellä haastattelukutsulla, mutta yhä on postittamatta hakemuksia. Äääh. Pitääkö ensi syksyä jännätä juhannukseen saakka?

Nälkä kasvaa syödessä ja niin on töidenkin kohdalla. En haluaisi mitään vajaan lukuvuoden mittaisia sijaisuuksia, vaan ainakin kunnon määräaikaisen duunin, joka kattaisi ajan elokuun alusta heinäkuun loppuun. On nimittäin rahaa syöviä suunnitelmia, joita voisi alkaa haavetasolta toteuttamaan, jos työtilanne selkenisi.

Kulunut lukuvuosi on ollut hajanaisuudessaan aika kuluttava. En ole koskaan tiennyt jatkoa oikein kuluvaa jaksoa pidemmälle, mutta niin vain olen kiinnikasvanut kyseiseen kouluun, vaikka pätkäsopimuksilla olenkin siellä pyörinyt. Olisi ihanaa saada koko vuoden pesti, vaikka samaiseen kouluun. En pistäisi lainkaan pahakseni, sillä työilmapiiri on mukava ja työkaverit ihania! Ollaan jo puhuttu, että nähtäisiin kahvien merkeissä kesän aikana...

Olen kyllä tyytyväinen, kun tämä työpaikkahakurumba loppuu joskus juhannuksen alusviikolla. Parempi loppua, sillä mulla on muutakin tekemistä kuin työpaikan murehtiminen... Kuten G tai muutama tentti..

Yllätyksettömyyttä

Cecilia Ahern on ollut mulle aina arvoitus. Periaatteessa on tehnyt mieli ohittaa kaiken sen hehkutuksen vuoksi, periaatteessa on tehnyt mieli tutustua ja muodostaa oma mielipide. En vieläkään tajua, mistä kyseisen kirjailijattaren suosio voi johtua, vaikka luinkin Yllätysvieraan.

Yllätysvieras on kuin mikä tahansa tusinatarina, jonkalaisia romanttisissa romskuissa aina on. Perusvire on siis sama. On yksinäinen nainen, joka on "unohtanut" menneisyytensä ja joka elää kiireessä ja järjestyksessä. Yhtäkkiä tulee mies, joka laittaa naisen maailman ylösalaisin ja nainen oppii paljon paitsi itsestään, myös luottamaan muihin ihmisiin. Kun mies lähtee, naiselle jää itsevarma olo. Näin tiivistetysti.

Ahernin juttu taitaa olla näkymättömyys ja "yliluonnollisuus". En ole lukenut ylisuosittua PS. I love you -romskua, mutta voin kuvitella elokuvan mukailevan kirjaa suhteellisen uskollisesti. Totta kai ripauksella mielikuvitusta saa jotain lisää, mikäli osaa kirjoittaa sujuvasti. Ahernin kieli etenee, mutta ei anna ainakaan suomennoksessa mitään verbaalista ilotulitusta. Joissain määrin lukeminen oli pakkopullaa, kun kerronta polki paikoillaan. En tajua, miksi aina naisten pitää tällaisissa kirjoissa kohdata ah-niin-pelottava menneisyytensä kerta toisensa jälkeen. Ihan kuin rakkausromskut eivät toimisi ilman menneisyyden haamuja ja muistin ullakonnurkkia.

Ei siinä mitään, toki näkymättömillä ihmisillä saa kuorrutettua tarinan kuin tarinan ja tehtyä siitä omaleimaisen, ongelmana on vain tarinoiden perusvireen samanlaisuus ja yllätyksettömyys kautta linjan. Yllätysvieras oli yllätys ainoastaan Yllätysvieraan naispäähenkilölle.

Sunnuntaisia harrastuksia

Sunnuntaina voi lukea tenttiin. Ennen kuin on selvinnyt edellisestä tenttikrapulasta, kannattaa latoa pään päälle polttavia hiiliä ja aloittaa seuraavaan lukeminen. Sunnuntai käy siihen erittäin hyvin.

Sunnuntaina voi myös harrastaa wiifittailua tai salilla käymistä. Silloin salilla ei ole juuri lainkaan ruuhkaa.

Sunnuntaina voi myös kierrellä asuntoesittelyissä. Pääsee rauhassa etsimään vaikutteita omaan sisustukseen ja toisaalta haaveilla tulevasta kodista. Tarvitsee ainoastaan kysellä välittäjältä putkiremonteista tai huokaista syvään kylppärissä. Tämä harrastus on uusi ja mielenkiintoinen.

Jos sunnuntaina sataa, voi asuntoesittelyt unohtaa ja tarttua johonkin ihanaan romskuun. Varsinkin sellaiseen, jonka on vasta ostanut tai lainannut kirjastosta. Niitä kirjastosta lainattuja on monta.

Sunnuntai pitäisi oikeasti kuluttaa työpaikkahakemusten rustailuun tai vähintäänkin lähettämiseen. Jotta joskus voisi edes haaveilla asuntolainasta, kannattaisi olla työ turvattu. Niinniin. Ikävät velvollisuudet eivät kuitenkaan kuulu sunnuntaisten tehtävien kärkipäähän.

G sen sijaan ei kuulu lainkaan sunnuntaisuunnitelmiin. Sen aika on joskus muulloin.

Ei vielä kelpaa, mutta kohta!

Pistin blogin ulkoasun uusiksi. Tällä nyt kelpaa alkuun katsella kesää, säädän vielä jossain vaiheessa nuo tagien värit. Nyt ei pysty perehtymään.

Joku viisas voisi kirjoittaa kirjan suomeksi siitä, miten saan blogin taustalle jonkin oman kuvan.

Kevätlukukausi melkein plakkarissa

Kevät alkaa oikeasti olla paketissa.

Nyt kun jaksaisi vielä pusertaa kaksi tenttiä, joista toinen on avoimeen yliopistoon ja toinen on sivuaineeseen. Kolme viikkoa, niin nekin ovat kasassa.

Tänään oli tullut kahdesta käymästäni* kurssista (! mikä määrä lukuvuoden aikana!) arvosanat opintorekisteriin..

Tänään myös jaoin viimeiset oppilaiden arvosanat.

Hiukan painaa tieto siitä, ettei luultavasti ole ensi vuodeksi tuntiopettajan töitä tarjolla nykyisessä koulussa. En ole myöskään valmistunut syksyyn mennessä, joten jos jotain paikkoja aukeaisi, en olisi kovinkaan vahvoilla hakijoista, vaikka työkokemusta kyseisestä koulusta onkin. Viihdyn ja viihtyisin jatkossakin siellä, vaikka blogikommentointini ei siltä aina vaikutakaan...

* Tentittävät kurssit ovat luku sinänsä. Kelan pitäisi olla tyytyväinen, olenhan syksyllä tenttinyt kaksi kurssia ja nyt tulee vielä tentittävistä 15 op + kesätenteistä (lue: uusi sivuaine) 10 op. Niin ja teenhän mä g:täkin.

Sveitsiläistä laatua

Friedrich Dürrenmatt on pettämätön. Metsästin viimeinkin käsiini sveitsiläisneron Kapinallinen, Kuunpimennys -yhteisniteen, joka ei taaskaan pettänyt. Tosin nyt kyseessä ei ole rikosromaani tai teatterikappale, vaan ennen kaikkea hyvin omaelämäkerrallisistakin aineksista koottu soppa, jossa mukana on muutama lyhyt kertomus, ts. nimiainekset.

Varsinaisilla nimikertomuksilla ei ole muuta sijaa kuin osoittamassa, miten omaelämäkerralliset ainekset vaikuttavat tekstien syntyyn ja aihelmiin. Esimerkiksi Kuunpimennys (ja siihen rinnastettava Vanhan naisen vierailu) versoaa Dürrenmattin omista kokemuksista pienessä kyläyhteisössä. Suurin ansio onkin ehdottomasti kehysteksteillä, joissa valoitetaan Dürrenmattin nuoruutta ja kirjailijauran alkuaikoja. Dürrenmatt käsittelee myös 1930-40-lukujen Sveitsin ja Euroopan tilannetta. Mielenkiintoisia rinnastuksia mm. katolilaiseen uskoon. Lisäksi viittaukset Brechtiin, Kierkegaardiin ja kumppaneihin ovat mainioita.

Lämmin suhteeni Dürrenmattiin on alkanut noin viisi vuotta sitten, kun luin ensimmäisen kerran sveitsiläisen rikosromaanin das Versprechen. Sen jälkeen olenkin metsästänyt Dürrenmattia käsiini ja muistaakseni minulla on kaikki suomennetut rikosromaanit jossain hyllyssä. Lisäksi on saksaksi joitain teoksia. Nyt luettu Dürrenmatt on julkaistu kootuista teoksista ja suomennettu vasta 2006. En ole sitä hankkinut vielä omaksi, mutta luultavasti kartutan Dürrenmatt-kokoelmaani jossain vaiheessa kyseisellä teoksella...

Sarvet päässä

Minusta tulnee ikuisuusopiskelija. On jokseenkin masentavaa huomata, että opiskelutoverit ilmoittavat naamakirjassa kerta toisensa perään menevänsä viimeiseen tenttiin ikinä. Itse sen sijaan ilmoittauduin kahteen kesätenttiin ja saman tien aloitan suorittamaan taas uutta sivuainetta.

Perustelen kuitenkin valintaani sillä, että tulen tarvitsemaan myös erityispedagogiikan tietoja tulevassa työssäni, minkä huomasin jo kuluneen työrupeamavuoden aikana.

Lisää vettä kiukaalle.

Viimeisiä viikkoja viedään töissä. Tämä viikko oli koesumaviikko, ensi viikolla (ja seuraavalla eli viimeisellä) on varmaan vielä jotain hajakokeita pidettävänä, mutta muuten homma alkaa olla pulkassa.

Ärsyttää, että oppilaat kysyvät kyllä lisätehtäviä ja korvaavia, mutta eivät palauta niitä koskaan ajoissa. Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa opettamani oppilas kysyi minulta viikko takaperin, voiko hän vielä palauttaa ensimmäisen jakson puuttuvia tehtäviä. Lupasin ja sanoin aikarajan. Eipä ole näkynyt tai kuulunut. Kolmannen jakson oppilailla sama homma: tehtäviä ei koskaan palautettu määräaikaan mennessä, minun talvilomaani häiriköitiin kaivamalla henkilökohtainen puhelinnumeroni esiin ja soittamalla tehtävistä ja yhä tulee tehtävien palautuksia. Neljännen jakson oppilaiden kanssa sovin määräajan tehtävien palautukselle -- arvatkaa, onko niitä näkynyt?

Luultavasti viimeisellä viikolla istun kuumassa työhuoneessa ja korjaan viime tingassa palautettuja tehtäviä, jotka oppilas on suoraan hakenut netistä.

Ensi syksystä ei ole vielä tietoa. Harkitsin ihan piruuttani jo, että hakisin töitä jostain Torniosta. En ole kuitenkaan varma siitä, olisinko valmis muuttamaan johonkin Tornioon töiden takia. Hmph.

Valkoinen unelma

Töitä on valmistunut kaksin kappalein, jotka molemmat ovat kuvassa.

Valkoinen mohairneuletakki

lanka: Novita Rose Mohair
kulutus: 358 g
puikot: 7mm (muistaakseni...)
malli: Novita X -08, koko M (?)

Neule on patenttineuletta, jota neuloin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä. Kappale sekä hihat neulottiin tasona. Eilen ja toissapäivänä kiinnitin sitten hihat ja päättelin langat. Enää on vain mietittävä, millaisen kiinnityksen tuohon laitan. Valkoista mohairia on jäljellä vielä 129 g, joten siitä saisi viriteltyä vaikka minkälaista kiinnityssysteemiä. Toisaalta joku neulalla kiinni -systeemi olisi myös mahdollinen... Lienee turha sanoa, että takki on vielä pingottamatta? :)

Toisena on tuo Dragon Tail -huivi, josta tarkkasilmäinen havaitsee, että olen käyttänyt kahta eri lankaa. En löytänyt kaupasta enää samansävyistä Nalle Coloria, joten huivi on nyt puoliksi kahta eri sinisävysikermää. Huivin tiedot ovat olleet sivupalkissa pitkään, mutta olen huijannut. Päättelin sen langat vasta menneellä viikolla. Tiedot:

lanka: Nalle Colori
kulutus: 88 g
puikot: 3,0 mm
ohje: Ulla 03/08 Dragon Tail

Oranssi unelma

lanka: Novita Rose Mohair
kulutus: 199 g
puikot: 5,0 pyörö, muistaakseni
ohje: Novita X -08, koko M

Pyörönä neulominen oli hauskaa, koska traumatisoiduin saumojen kanssa taistelusta viime tunikan kohdalla. Löysin hyvät saumaneuleohjeet Stitch'n bitch: Neulojan käsikirjasta (Debbie Stoller), joten nyt uskaltaudun taas jo tasoneuleisiinkin koskea. Oranssi unelma oli jo tammikuun alussa hihojen kiinnittämistä ja lankojen päättelyä vaille valmis, mutta en saanut aiemmin aikaiseksi kumpaakaan. Eilen sitten repäisin ja päättelin langat (kuten myös merihirviöhuivista!) ja istutin hihat. Kaikkea sitä oppii ajan myötä... Saumoihin en ole ihan tyytyväinen, mutta menettelee. Vielä pitäisi pingottaa.


Siippa saisi olla onnellinen, että pelottavat nuppineulaviritykset ovat poissa sohvan selkänojan päältä – melkein kokonaan. Jospa tänään jaksaisi istuttaa hihat (ja saumata ne) valkoiseen takkiin, ja päätellä langat. Pohdin vielä, miten päättelen langat järkevästi patenttineuleeseen...

Olisi kova hinku päästä neulomaan boleroa, koska kipuja ei ole enää esiintynyt pitkään aikaan. Langatkin olisivat jo ostettu. Etsin alla oleville langoille käyttötarkoitusta. Lankana siis Schoeller + Stahlin Elfin Color. 100 g punasävytteistä ja 100g vihersävytteistä. Tuon punasävytteisen meinasin laittaa itselleni, mutta vihersävytteinen voisi mennä lahjaneuleeksikin. Mitä siis 100g:sta mohairia?

Suunnitelmia

Katselin eilen siipan äidin kirjahyllyä sillä silmällä. Miten paljon luettavaa! Miten paljon teoksia, joista en ollut kuullutkaan!

Taidan ottaa kesän tavoitteeksi tutustua ainakin seuraaviin kirjailijoihin:

• Vonnegut
• Hemingway
  
• Lawrence
• Milton
• Nobovski

Olen joskus yrittänyt lukea Hemingwayta, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Lawrence löytyisi omastakin kirjavalikoimasta, mutta se on jossain muuttolaatikoissa. Oioi, kirjakesä!

Hyvän ja pahan taistelu - taas?

Eilisilta venyi. Se oli hyvän kirjan merkki.

Käydessäni menneellä viikolla kirjastossa palautushyllystä* tarttui mukaan Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Olen lukenut Coelholta aiemmin vain Alkemistin, joka ärsyttävyydessäänkin oli mieletön. Oikeastaan minua ärsyttää kaikki "itsensä sisäiset etsinnät" ja niistä kertovat kirjat, joten suhtauduin tällä kertaa Coelhoon varauksella. Kyseinen kirja oli kuitenkin alle 200-sivuinen, joten se menikin sitten iltapuhteena.

Coelhon teksti kuitenkin yllätti. Totta kai hän taas käsitteli maailmoja syleileviä teemoja; kuinka hyvä ja paha taistelevat ihmisissä jatkuvasti. Kehyskertomus miehestä, joka kulkee paholainen rinnallaan ja haluaa tehdä omista henkilökohtaisista syistään idyllisessä Viscosin kylässä ihmiskokeen, toimi. Siinä sivussa henkiset pohdinnat hyvästä ja pahasta, ihmisen valinnoista ja valitsemattomuudesta, Raamatun kertomukset ja opettavat tarinat menivät mukavasti. Tämä teos ei aiheuttanut ärsytystä.

Kaikista eniten ilahdutti viittaus Friedrich Dürrenmattin Vanhan rouvan vierailuun (Der Besuch der alten Dame). Maailmassa on jotain tragikoomista. Johtuuko se sitten hyvän ja pahan jatkuvasta taistelusta vai jostain muusta?

*Kuinka moni käy ainoastaan palautushyllyä katsomassa? Jos itse en etsi jotain tiettyä kirjaa, niin kävelen ainoastaan sekä palautus- että uutuushyllyille. Samalla silmäyksellä näkee sen, minkälaisia kirjoja ihmiset lainaa ja saa siitä ehkä kimmokkeen lainata jotain itselleen uutta ja vierasta. Tai miksei tuttuakin! Palautushylly on sellaisen ihmisen pelastus, jolla on kiire tai jolla loppuu ideat kesken. Ei riitä, että on kirjalistoja, joiden mukaan lukematta on vielä paaaljon, mutta jotka eivät koskaan ole kirjastossa mukana. Palautushyllystä näkee yhden hyllyrivin mitalla, mitä ehkä voisi ja kannattaisi lukea. Miten käytännöllistä!

301.

Olen siis ehtinyt jo rikkoa 300 postauksen rajapyykin. Jei! Ei siihen mennytkään kuin 1,5 vuotta...

On kesäinen olo. Nyt varjon puoleinen mittari näyttää ulkona olevan 18 astetta lämmintä, parvekkeella on varmaan 30. Kävimme siipan kanssa minigolfaamassa ja tittidii – voitin siipan yhdellä pisteellä! *lätkätuuletus*

Kesäinen olo on myös siksi, että grillikausi on käynnistetty. Tein eilen grillissä herkkusieniä ja niiden ympärille pistin ilmakuivattua kinkkua, sisälle homejuuston makuista tuorejuustoa. Nams. Oli kyllä jopa mun makuun hitusen suolaista, lienee sen kinkun syytä... Muistaakseni en ole aiempina vuosina valittanut sienien suolaisuudesta..

Kesäinen olo voisi johtua myös siitä, että sain kuluneella viikolla tämän vuoden luennot pakettiin. En tajunnutkaan kuin vasta eilen, miten paljon olin stressannut viikottaista matkustamista sekä työn ja opintojen yhdistämistä. Piti revetä kaikkialle. Nyt ei tarvitse revetä enää viikottain joka paikkaan, suurin suma on taitettu. Jäljellä on enää kaksi hassua tenttiä ja sitten olisi opiskelut opiskeltu ja enää g työstettävänä loppuun.

Veti hieman haikeaksi, kun tajusin, että taas on yksi ajanjakso elämästäni loppumassa. Kuinka usein kuljenkaan enää kampusalueella ja näen kavereita? No, ehkä vielä kesän ajan. Luulen, että g pakottaa minut vielä kampukselle kirjastoon naputtelemaan tekstiä...

"Tää jätkä ei voi olla tosissaan!"

1700-luvulla osattiin kirjoittaa vetävästi.

Ainakin eräs ranskalainen valistusajan filosofi Voltaire hykerrytti Candidellaan, joka on rapsakan satiirinen, koominen, täyttä liioittelua.

Luin Candiden ensimmäistä kertaa noin viitisen vuotta sitten. Silloin se ei auennut samalla tavalla, mutta muistaakseni koin sen viihdyttävänä ja kantaaottavana. Tällä kertaa näin enemmän aikansa yhteiskuntakritiikkiä, mutta myös hahmojen marionettimaisuuden.

Palannen Candideen taas muutaman vuoden päästä.

Uusi lelu ja jalkauutisia

WiiFit aloitti kuittailun eilen. En ollut kolmeen päivään käyttänyt sitä (no kas, olihan siinä vappu, joka sujui jokseenkin kosteissa merkeissä), joten se valitti heti kättelyssä, etten ota treenaamista tosissani. Siitä sisuuntuneena tein eilen sekä salitreenin että fittasin ja tänään tein puolittaisen salitreenin.

Mikä parasta, jalka ei ole valittanut vielä yhtään!

Salitreeneistä jäi jalkaprässi tekemättä, mutta muuten ihan normaalit treenit. Tänään panostin anaerobiseen ja sisäpyöräilin 30 minuuttia + tein osittaiset treenit.

Fit varmaan riemastuu, kun taas ylihuomenna käynnistän sen. Pitänee ottaa selvää, miten sinne saa syötettyä muut treenit, ettei se ala valittaa turhaan. Aika nopeasti tulee muuten kuntoiltua 50 minuuttia, kun Fitin kanssa leikkii. Sykkeitä sillä pelaillessa en ole vielä mitannut.

Sitä tunteiden paloa!

Goethe taittui yllättäen bussilukemisena. Yleensä en pysty lukemaan sanaakaan bussissa, koska olen matkapahoinvoiva hyvin helposti. Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset tuli kuitenkin luettua yhden kolmetuntisen bussimatkan aikana, tosin olen lukenut kyseisen teoksen joskus aikoja sitten edellisen kerran.

Werther meni tunneskaalassaan laidasta laitaan, mikä ärsytti hieman... Ensin oltiin kurottelemassa taivasta ja hyvin lähellä sitä, ja sitten ryvettiinkin jo pohjamudissa. Mikään elämässä ei ollut tasaista tai normaalia. Wertherin hahmo koki syvästi eri asioita ja saattoi pillahtaa itkuun vain katsoessaan kaunista Lottea. No yyyh, sentään. Ihan kuin muilla ei olisi koskaan ollut onnettomia rakkauksia.. Tasapainottoman nuoren Wertherin ratkaisu ei vaikuta järkyttävältä. Sen sijaan en tajua, miten joku on voinut ihailla kyseistä (lähes täysin fiktiivistä) kaveria ja matkia tekojaan..

Ah, oi ja voi! Tulipa taas luettua...

Kelloa vastaan

Olipa taistelu.

Olen sinut nyt virallisesti selättänyt ja samalla todistanut, että olen parhaimmillani pieni tuli takaliston alla.

Lepää hetki, ennen kuin tartun sinuun uudella innolla.

Kesä alkoi tänään

Ystäviä!
Hyvää ruokaa!
Grillivartaita!
Kesän avaus!
Aurinko!
Ylioppilashattu!
Serpentiiniä!
Hymyhuulet!
Metrilakua!
Siideriä!

Viime vuonna join Apfelschorlea vappupäivänä. Löytyisipä Suomesta vastaavaa... En alkanut säätämään perinteisiä vappuherkkuja, kuten sokerimunkkeja. Olisi kärynnyt koko asunto rasvalta ja toisaalta taas eivät ne ole välttämättömyys. Olen myös vakuuttunut siitä, että ainoastaan mummo osaa tehdä oikeanlaisia vappumunkkeja... Eivätkä ne edes maistu miltään ilman kotitekoista simaa... Eikä sitäkään ole. Mutta on kuitenkin noita edellisiä, joten ei voi olla pahoillaan.. Raus gehen!

Mii on edelleen söpö. Hyppyytin sitä tunnin ajan näin aamutuimaan. Iih.