Ne, joita ei koskaan pitäisi tehtävän

.. kuuluvat näin:

1. Lupaan tehdä g:n eteen paaaljon ja saada sen valmiiksi. Tehtävää helpottanee tieto siitä, että viimeinen takaraja on ehdottomasti marraskuu 2009, mikäli haluan saman ohjaajan kanssa työskennellä. Muutoin ohjaaja vaihtuu. Lisäksi olen jo tehnyt helmikuusta alkaen kalenteriin selvän päiväohjelman (g-jutuille joka työpäivä neljä tuntia = viikossa 20h). Huhtikuun lopussa olisi seminaarityön esittely, joten siihen mennessä g-työtunteja pitäisi kerääntyä paljon. Muistutan tässä välissä myös itseäni siitä, että työtunteihin kuuluu myös kaikki lähteiden keruu ja niihin tutustuminen. Lisäksi muistutan, että valmistuakseni joskus FM:ksi minun täytyy myös tenttiä yksi roikkuva kurssi... ja aionhan vielä yhdelle ylimääräiselle kurssille, koska se on sopivasti seminaarin perään.

2. Lupaan tyhjentää vanhoja lankavarastojani ainakin 2000 g. En kuitenkaan lupaa olla haksahtamatta uusiin lankaostoksiin, joita sattuu kuten eilenkin sattui, kun sain päähäni haluta vähän huovutuslankoja.. Projekti on suunnitteilla, ohjelehti ainoastaan kateissa. Tähän yhteyteen voin yrittää luvata tarkkaa grammakirjanpitoa blogiinkin, mutta ongelmaksi muodostunee ainakin alkuun keittiövaa'an puute. Jostain syystä siippa ei miellä lankojen punnitsemista keittiövaa'an oston arvoisena asiana.

3. Lupaan liikkua säännöllisesti. Tähän liittyy sitten kesäkissaksi sukeutumiset ja kaikki muut painovouhotukset, joista en hirveästi perusta, mutta koska pää pysy selvempänä liikunnan avulla, saattaisi tuo painokin pudota. En kuitenkaan aseta mitään ärsyttäviä painotavoitteita, koska sitten ensi joulukuussa vituttaa. Ja koska olen laatua "jojotan painoa", niin en uskalla luvata yhtään mitään muutenkaan. Ehkäpä ranteeseen lauantaina (toivottavasti) tuleva sykemittari antaa potkua liikkumiselle. Olen ohjatut tunnitkin jo laittanut kalenteriin.

4. Lupaan olla täyttämättä kotiani kirjoilla. Olen kirjahamsteri. Vaikka vuoden 2008 lupaus kirjaostomäärän suhteen levisi vähän käsistä kuin pannukakku, josta tulee susi, niin silti koen lupauksen olleen hyödyllinen, sillä pidin sen suurimman osan ajasta mielessäni (paitsi annoin itselleni periksi saksankielisten kirjojen suhteen, joita en vastakaan laske kirjaostomääriin). Vuoden 2009 kirjaostomäärä suomenkielisille kirjoille on 10.

5. Lupaan olla lupaamatta liikoja blogin, elintapojen kuin siivoustottumustenkaan suhteen. Olen huomannut, lienee siis vanhenemisen tuomaa viisautta, etten ole hyvä hoitamaan asioita ajoissa (lukuunottamatta laskuja). Sen takia olen epäileväinen kohdan yksi suhteen, sillä jos on joskus naputtanut kandintyötä viikon verran ennen esittelyä, niin en usko seminaarityönkään valmistuvan yhtään sen nopeammin. Olen myöhäinen lintu. Blogikin on kärsinyt aavistuksen vuoden aikana. Saan syyttää siitä vain itseäni ja katsoa peiliin. Yritän silti blogitella silloin tällöin, koska minussa asuu pieni narsisti ja jostain perverssistä syystä nautin siitä, että kuka tahansa tuntematon pääsee kurkkaamaan pääni sisään. Jos sitä kaksi kertaa viikossa jaksaisi päivittää, niin olisi oikein bra.

Onnellista ja menestyksekästä vuotta 2009!

Asian vierestä

Huh.

Olin jo ihan helisemässä palkan kanssa, mutta tulihan se! Jo helpotti oloa, sillä en edes muista sellaista tilannetta, jossa tili olisi ollut niin tyhjä kuin nyt. Ei sellaista ole ollut ainakaan sen jälkeen, kun aloin tehdä kesätöitä. Mulla pitää olla tilillä pahan päivän pesämuna, ja vaikka noita tilejä onkin kertynyt joka lähtöön, niin käyttötililtä pitäisi löytyä aina se tietty potti, jotta voisi elää ilman rahahuolia. Sieltä on sitten kiva nostaa rahulia tarpeen vaatiessa ja pahan päivän sattuessa.

Se, mitä eilen höpisin kohdassa viisi asunnon kunnostamisesta.. Mikään ei vie parisuhdetta niin äärirajoille kuin huonekalujen kokoaminen, mikäli huonekalun mukana tulleissa osissa on vielä ongelmia (ts. paketissa on vääränlaiset ruuvit ja mutterit). Se raastaa siipan hermoja, mikä taas raastaa mun hermoja ja viimein ollaan molemmat katkeamispisteessä. Tosin tällä kertaa helpotti se, että MINÄ, siis MINÄ, huomautin, että voisi olla soveliasta kokeilla sitä ruuvia siihen saranaan, mihin se ei meinaa mennä. Eikä se siihen mennytkään... Niinpä MINÄ, siis MINÄ, lähden tänään metsästämään oikeanlaista mutteria, jotta saadaan koko syksyn kestänyt kiukutuksen aihe purettua ja uusi vuosi aloitettua iloisesti OMIN VAATEKAAPEIN. Minä määrään kaapin paikan, kunhan ne ovet ovat vaan kaappiin saatu kiinni!

Paketissa

Vuosi 2008 on kohta jäänyt taakse. Huomenna ei ehtine enää kamalasti muistella menneitä, joten pistän vuoden 2008 pakettiin viiden teesin avulla.

1. Vaihto: Vaihto oli onnistunut, ei sitä käy kieltäminen. Sain elinikäisiä (?) ystäviä, rakastuin vaihtokaupunkiini ja sain gradumateriaalia. Kaikki kliseet siitä, kuinka vaihdossa olo kasvattaa ihmisenä -- sitäkin, mutta ennen kaikkea se oli elämys, josta olin valmis maksamaan. Toisaalta kaikki paperihässäkät ahdistivat ihan simona ja toisaalta taas vietin ensimmäisen kesän pitkään aikaan, jolloin en tehnyt töitä. Omituista.
2. Opinnot: Gradun käynnistäminen syksyllä sekä opejuttujen läpivieminen keväällä vaihtorumban lisäksi olivat aika väsyttäviä. Opinnot etenivät hyvään vaiheeseen, sillä ehdin vielä töiden rinnalla tenttiä kaksi roikkuvaa tenttiä ja viimeinen yksittäinen tentti on vielä edessä. Toisaalta taas opiskeluhalut heräsivät, mutta en tehnyt suunnittelua enempää töitä sen eteen. Voi olla, että luenkin vielä erityispedagogiikkaa tai sosiologiaa tai naistutkimusta.. Toisaalta taas elo kaukana opiskelupaikkakunnalta maistuu.. Nyt tässä vaiheessa on vielä varhaista sanoa, kannattiko muuttaa pois (gradun kannalta) vai olisiko ollut viisampaa asua vielä yliopiston kyljessä.. Palaan asiaan, jahka saan graduaikataulua kuntoon.
3. Työt: Lopetin rakkaaksi käyneessä työpaikassa vaihtoa ennen, mutta syksyllä kuuluikin jo kummia ja olen päässyt opetuksen makuun. Saan näistä opejutuista kyllä paljon enemmän irti, viihdynkin, vaikka joskus on hirmuisen raskasta. Toisaalta tulevaisuus näyttää turvattomalta siinä mielessä, etten tiedä, missä työskentelen, haluanko olla ope iät kaiket vai mitä oikein haluan. Kesäksi mieli halajaa takaisin töihin, vaikkakaan gradulusmuilu ei kuulostaisi yhtään pahalta tavalta viettää kesää. Rahaa silti kuluu, joten olen pyöritellyt mielessäni puhelimen ottamista kauniiseen käteeni ja soittamista vanhaan työpaikkaan... Opettajia kun ei tarvita ihan tuhottomasti kesäaikaan.
4. Harrastukset: Menin sitten ylittämään asettamani kirjaostotavoitteen, mutta sen tiesin jo vaihtoon lähtiessäni, että siellä tulee hankittua saksankielistä kirjallisuutta enemmän kuin omiksi tarpeiksi (voi ei! En tajunnut yhtään tehdessäni nettikirjakauppaan tilausta, että olisin halunnut Die weisse Massaille jatkoa!). Suomenkielinenkin kirjaostosmäärä ylittyi, mutta siitä syytän alennusmyyntejä. Saksassa taas yllätin itseni aloittaessani neulomisen ja virkkaamisen kesäaikaan. Lisäksi on tullut neulottua paljon enemmän kuin viime vuonna. Talvella selkä teki tepposet ja veti ihan lukkoon. Selkäongelmia ei ole ollut ennen joulua, joten pitkät kävelylenkit Saksassa ja syksyllä aloitettu kuntosaleilu ovat tuottaneet edes jonkinlaista toivottua tulosta. Kuntosaleilu sekä kotona crossailu jatkuvat vuonna 2009.
5. Rakkaat: Vuosi 2008 on ollut monellakin tavalla raskas, joten siitä ei olisi selvinnyt ilman rakkaita. Siippa on ollut ihana ja tukenut vaihdon ajan, lisäksi yhteisen kodin laittaminen on ollut rasittavuudestaan huolimatta sen rasittavuuden arvoista. On hyvä olla. Ystäviä olen nähnyt myös ennen ja jälkeen vaihdon (ja vaihdonkin aikana), joten sen suhteen olen enemmän kuin plussan puolella. Oli nimittäin aika, jolloin ystävien näkeminen rajoittui pakolliseen syntymäpäiväkekkereillä juoksemiseen. Lisäksi ehdin tekemään muutaman sukulaiskeikan ja näkemään rakkaita ihmisiä, joiden vuoksi kävelisin läpi tulimyrskyn.
   

hajatelmia

Pää tuntuu jotenkin kummalta. Ei ihmekään, sillä nukuin päiväunet, joilta heräsin kahden ja puolen tunnin jälkeen. Raskasta, sillä kuvittelin herätessäni, että olen nukkunut kellon ympäri.

Joulu tuli ja meni. Ja menihän se: sain paljon lahjoja ja vielä on lahjakortti korkkaamatta. Ajattelin sijoittaa sykemittariin, mallista tai hinnasta en vielä tiedä. Pitäisikin nyt surffailla ja katsella... Tuli syötyä paljon, mutta hyvin. Mikään ei vaan voita mummon kalapöytää!

Kuvia on luvassa ainakin viinijusseista, mikäli vaan löydän jostain siirtopiuhan. On se rankkaa, kun jokainen johto on hukassa. Sen sijaan tunikan ehdin ikuistaa vasta sitten, kun lahjansaaja saapuu takaisin kotiin. Ja joulukuusia ei tullut lainkaan ikuistettua. Onneksi on omalla ikkunalla yksi kuusi, joten ehkä siitä laitan kuvaa vielä tämän vuoden puolella (mitä se nyt on koekappale ja koristelematta). Sain myös valmistettua joulureissulla vielä yhden viinijussin ja oranssiin tunikaan hihat, mutta prässäys plus muu säätö (saumat!!!) ovat vielä vaiheessa.

On se kumma, kun työpaikan kanssa mikään ei tahdo onnistua. Tänään tuli virkasopimus, mutta siinä on virhe päivän tarkkuudella. Ei muuta, mutta vaikuttaako se jotenkin palkkaan, jos olen aloittanut edellisenä päivänä (x-1) kuin mitä työsuhde paperin mukaan alkaa (x). Taitaa vaikuttaa... Ei vaan jaksaisi alkaa tekemään mitään oikaisuvaatimuksia, mutta pakkohan se on. Ehkä mä huomenna alan kirjoittaa sitä ja käyn pyörähtämässä työpaikalla mainitsemassa asiasta. Palkkausehdotuksessa on oikea päivämäärä, mutta sitten sopimuksessa ei. Ääh.. pitääkin olla vaikeaa!

Joulurauhaa!

Viinijussit valmistuivat; kuvat lupaan, kunhan löydän kameran akkulaturin ja oikeat piuhat kuvien siirtämiseen. Tykkään kuitenkin kuin hullu puurosta. Laitan tosiaan tarkempia tietoja kuvien kera. Kun kameraa ei ole käyttänyt lähes lainkaan koko syksynä, niin kaikki sen tykötarpeet ovat teillä tietämättömillä. Voi siis mennä joulun jälkeiseen aikaan joululahjuksista kirjoittaminen.

Blogaaminen hiljenee joulupyhiksi. Lähden joulunviettoon niihin maisemiin, joissa on mun henkinen kotini. Mukaan lähtee jokin neulomus -- mutta vain itseäni varten!! -- ja muutama mainio kirja. Ehkäpä jotain graduun liittyvää... Palaan asiaan lupausten kera, kunhan pääsen takaisin kotiin.

Aivan ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa Joulua kaikille lukijoilleni!

Tabuja käsittelevä näytelmä

Olen joidenkin asioiden suhteen hidassytytteinen. En muista, milloin tajusin Maija Vilkkumaan Anna-Liisan (Totuutta ja tehtävää -kokoelmalta) yhteyden Minna Canthin näytelmään Anna Liisa. Ylipäätään tunnen kammottavan vähän suomalaista kirjallisuutta siihen verrattuna, että mun pitäisi oikeasti tuntea sitä.. Paikkasin sivistystäni Canthin osalta ja lukaisin alkuperäisen näytelmän.

Näytelmä on kolmessa näytöksessä, siedettävässä mitassa siis, ja sitä voisi kaupata joskus luettavaksi muillekin. Näytelmä käsittelee syyllisyyttä, häpeää ja naisen vahvoja päätöksiä. Anna Liisa on kihlautumassa talollisen Johanneksen kanssa joutuessaan kohtaamaan menneisyytensä aaveet renkipoika-Mikon ja tämän äidin Husson muodossa. Lapsenmurha noussee tapetille jälleen, mikäli Anna Liisa ei naisi Mikkoa Johanneksen sijaan.

Anna Liisan kaksi ensimmäistä näytöstä on loistavaa ja nautittavaa luettavaa, kolmannessa näytöksessä nimihenkilö Anna Liisa tekee ratkaisunsa ja kohtaa totuuden, eikä pakene enää. Näytelmänä Anna Liisa toiminee myös ajankuvana -- kertomuksena siitä, miten tiiviissä yhteisössä tabut yritetään lakaista maton alle ja säästyä perhettä kohdanneelta häpeältä. Sen lisäksi se on kertomus oikeudentunnosta, joskin Anna Liisan valaistuminen oli hitusen liian nopeatoiminnaista ja äkkinäistä.

Kaiken kaikkiaan suosittelen liitettäväksi Vilkkumaan tekstin Canthin tekstiin - yhdessä ne muodostavat mielekkään kokonaisuuden.

Lahjasaldo 3/5

Mitään mittoja en tietenkään ole ottanut ylös, enkä mallien nimeä -- kuvista nyt puhumattakaan.

Eilen ahersin valmiiksi vihreään pitsitunikaan sivusaumat, suhteellisen nätit ja täydelliset tuli 1,5 saumasta. Täytyy siis olla ylpeä. Pistin tunikan niin nopeassa tahdissa pakettiin, etten tajunnut kuvan puutetta ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Palaan asiaan joskus joulun/vuodenvaihteen jälkeen. Painoakaan en punninnut (mistä tulikin mieleen, että siipalta voisi pyytää keittiövaakaa joululahjaksi).

Eilen valmistui myös kaksi huovutettua joulukuusta, joista -- yllätys, yllätys -- ei ole myöskään kuvia. Samalla tahdilla nimittäin huovutin viimeisen kuusen ja koristelin ne. Koko komeuden viimeistelin hiuslakalla. Pitänee jouluna ottaa kuusista kuvat, jos vain muistan. Pistin paketit nimittäin matkaan edeltä käsin.

Enää on ne paljon puhutut viinijussit tekemättä. Onneksi niillä on aikaa vielä keskiviikkoon asti (tai oikeastaan tiistaihin), mutta muistelisin takavuosina neuloneeni yhden jussin illassa. Pohjaksi tulee valkoinen lanka, kirjoneulekuvioon punainen... Ja niistä lupaan blogittaa myöhemmin kuvien kera.

Ensi vuoden pukinkonttiin ei mene enää mitään suuritöistä eikä ainakaan mitään mohairlankaista. Voisin viimeistellä tuon oman mohairunelmani, joka ei, luojan kiitos, tarvitse sivusaumojen ompelua, sillä se on neulottu pyörönä. Jos joskus vielä haksahdan mohairin söpöliineihin väreihin, niin mua saa oikeasti muistuttaa siitä, että neulo vaan suosiolla pyörönä kaiken. Mohairsaumojen purkaminen on berberistä.

Pitänee joulusiivota, vaikken aattoa ja pyhiä olekaan kotona. Tieni vie lumisempiin maisemiin aatonaattona.

AARGH

SANON RUMASTI!
Viime hetken joululahjat alkavat ahdistaa ihan *******! Kun kiireessä tekee, ei tule hyvää jälkeä mitenkään. Tein mohairunelmaan maailman kauneimman sivusauman — mutta etupuolelle. Purkuun meni, ja mohairin purkaminen on yhtä kuin saksien käyttöä rankasti.

Tänään uusi yritys. Kaksi saumaa jäljellä, aikaa iltaan asti.. AARGH!

Groteski maailma

John Irving on kirjailija, johon en osaa suhtautua kunnolla. Ensimmäinen teos, jonka Irvingiltä luin, oli Neljäs käsi tai Leski vuoden verran. Niiden jälkeen olen lukenut Sirkuksen pojan sekä Kaikki isäni hotellit. Viime vuonna ostin itselleni Irving-uutukaisen, joka kuitenkin jäi muiden joululahjakirjojen jalkoihin. Aloitin tuossa elokuun alussa Garpin maailman, jonka sain viimein viime yönä luettua. Jo oli aikakin.

Irvingillä on hykerryttävä tapa kääntää kaiken päälaelleen. Hahmot elävät jokseenkin groteskissa maailmassa; Garp esimerkiksi saa alkunsa sairaanhoitajaäidin Jennyn tehdessä omavaltaisen päätöksen saada lapsi "vihannessotamiehen" kanssa. Garpin maailmaan kuuluu huoria, epämääräisiä suhteita, suuri rakkaus, menetyksiä - mutta ennen kaikkea lukijaa hykerryttäviä tilanteita. En voi sille mitään, että kertomus vei minut mennessään aamuyön pikkutunneille saakka. Irvingin luomassa maailmassa kaikki on vähän viksin vonksin; Garpin maailmassa jokaisessa on jokin pala vinksallaan. Huumori vie mukanaan, kunhan kirjailija pääsee vain vauhtiin.

Pitänee tarttua Kunnes löydän sinut -teokseen joululoman aikana. Irvingiä on saatava lisää!

Itsetehtyjen lahjojen kirous

Oli aika, jolloin kaikki itsetehty oli hienoa.
Se oli silloin, kun olin lapsi.
Kun olin juuri oppinut piirtämään.
Piirsin kukkia, piirsin heppoja, piirsin mitä piirsin.
Kirjoitin runojakin.
Se aika oli ennen kuin Taiteilija nosti päätään minussa ja aloin Itsekriittiseksi.

Olen antanut tädilleni häälahjaksi taulun, johon olen runoillut jotain todella noloa. Se taulu oli pitkään tädin eteisen seinällä (siihen asti, kun ero yllätti).

Sisaren kanssa askartelimme kaikkea mahdollista. Tein jopa tädilleni joskus kirjasen, johon kirjoittelin runoja joka kuukaudelle ja piirsin aiheeseen sopivan kukkasen viereiselle sivulle. Selvästi aikaa, jolloin olin tuottelias.

Monta vuotta olin tekemättä itse mitään.
Monta vuotta ostolahjojen varassa.
Mutta sitten tuli vuosi, jolloin ostaminen tuntui jotenkin vaikealta. Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea?

Viimevuotisia töitä näkee tästä blogista. Tämän vuoden tuotoksia ei näy vielä.

Mutta kaikista pahinta on se, että kun on kerran antanut itsetehdyille lahjoille pikkusormen, pitää antaa seuraavan kerran koko käden. Viime vuonna askartelin sukulaisille levykoreja, joihin liitin mukaan kaupan kynttilän ja kaupan karkkeja.

Tänä vuonna neulon viinijusseja ja huovutan kuusia.
Neulon pitsineuleen.

Ensi vuotta en uskalla edes ajatella. Täytyisi tehdä jotain entistä suurempaa ja entistä hienompaa. Onko ensi vuonna vuorossa sitten jo takki?

Epäolennaisuuksia

Huoh.

Onnistuin jo hajottamaan neulaimenkin.

Toivottavasti saan viimeistään keskiviikkona kuvia kaikista käsitöistä, mitä tässä on tehty koko syksyn.

Ahdistus

Joulukortit on postin hellässä huomassa. Sentään. Enää viisi lahjaa jäljellä. Sääli, että ne kaikki on käsintehtäviä. Tulee kiirus, sillä pitäisi saada kaikki perjantaihin mennessä valmiiksi. Ja sitä ennen pitäisi pitää kokeita ja vielä laatiakin ne. Tulee pitkä ilta...

Katsoin tänään tiliä toiveikkaana, mutta pitihän se arvata, kun ei ole edes työsopimusta näkynyt missään. Palkkaa ei kuulu, ei näy. Jos olisin ärhentelyyn taipuvainen ihminen, antaisin ihmisten nyt kuulla kunniansa. Koska osaan sovitella, menen kiltisti kysymään, missä mätä.

Olin nimittäin suunnitellut, että olisin lyhentänyt Kelalle takaisinmaksettavia tukiaisia tästä palkasta - niin, että tieto ehtisi verottajallekin asti.

Äärh. Mun joulufiilis on tipotiessään.

EDIT. Selvisi, mutta ärsyttää silti. Jos olisivatkin palkkasotkut jääneet yhteen kertaan, niin hyvä., mutta eiii.. Aina saa olla selvittelemässä ja sumplimassa. Mitenköhän muuten on: voiko tuntiopettaja laskuttaa tuntiensuunnitteluun kuluvasta ajasta?

Kunkkuidea

Keskiviikkona sain kuningasidean: haluan opiskella sosiologiaa.
Törmäsin g-materiaalia lukiessani sellaisiin nimiin kuin Giddens, Mead. Vilahteli tekstissä Marxia ja kumppaneita.

Vapaana sivuaineena sosiologiaa voisi lukea perusopintojen verran. Pitää kypsytellä tätä aihetta, sillä vastahan mietin erityispedagogiikkaa, joka työelämän kannalta olisi parempi taito kuin sosiologian suurten nimien hallinta.

Voisin opiskella myös naistutkimusta. Sekin on vapaa sivuaine.

Milloinkahan sitä oikein valmistuu?

EDIT. Eilen kolahti Opettaja postiluukusta, missä tänä vuonna pyöreitä juhliva apulaisrehtori (?) peräsi sitä, että opinto-oikeuksia suitsittaisiin. Opinnot venyvät, kun opiskelijat voivat olla monessa yliopistossa kirjoilla (eri vuosina tietenkin ottaneet opintopaikan vastaan) ja makuuttaa toista yliopistopaikkaa samaan aikaan, kun tekevät toiseen tai kolmanteen yliopistoon tutkintoa. Myös jo tutkinnon suorittaneilta, jotka hakevat pääsykokeiden kautta ilmaista opiskelupaikkaa täydennyskouluttaakseen itseään (ei siis enää tutkintoon asti opiskellakseen vaan jonkun kokonaisuuden suorittaakseen), pitäisi moinen mahdollisuus karsia, koska he vievät opiskelupaikan uusilta, tuoreilta tutkintoon tähtääviltä opiskelijoilta.

Koulumaailmasta kuuluu kummia

Loppuviikko tuntuu aina miellyttävämmältä kuin alkuviikko. Loogistahan tuo on. Alkuviikolla töihin meno on pakkopullaa, koska kaikkia ketuttaa se, että koulua on vielä ennen viikonloppua niin ja niin paljon. Keskiviikon jälkeen alkaa helpottaa ja nyt tätä kirjoittaessa olen jo siirtynyt viikonlopun viettoon.

Kuluneella viikolla opetusmaailmaan liittyviä uutisia on tullut sieltä täältä:

- Yliopistot ovat kehittämässä erilaisia hälytysjärjestelmiä, jotkut yliopistoista kehittelevät tietokoneen näytölle pongahtavaa varoitusta ja jossain taas on ollut jo pitkään tekstiviestinä leviävä systeemi käytössä. Yliopistoissa ei liene keskuskuulutusjärjestelmää.

- Eilen opetusministerin vaihtuminen kohahdutti suomalaisia. Sari Sarkomaa sai paljon sympatiaa osakseen (ainakin uutisiin liittyneissä kommenteissa), sillä hän perusteli eroaan sillä, ettei lasten pitäisi joustaa vanhempien työn takia. 8-vuotias poikansa oli myös lohduttanut äitiään sillä, että Suomen lapset ymmärtävät. Sarkomaa jatkaa erostaan huolimatta politiikassa, mutta vain rivikansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna. Uudeksi opetusministeriksi nostettiin keskisuomalainen, nuori kansanedustaja Henna Virkkunen, jolla on laaja työsarka edessään.

- Tänään Yle uutisoi harvan nuoren lopettavan opinnot pelkkään peruskouluun. Jopa 94 prosenttia nuorista jatkaa toiselle asteelle. Ammatilliset opinnot kiinnostavat nuoria nykyään enemmän kuin lukio-opinnot. Kolmannelle asteelle siirtyy lukio-opinnoista vajaa puolet saman vuoden aikana, kun lukiotodistus ja lakki on kourassa.

Hyvää varsinkin viimeisessä uutisessa on se, että Suomen nuoriso kouluttautuu, koska tässä maassa ei saa juuri mitään työtä ilman koulutusta. Koulutuksen järjestäjien olisi kuitenkin syytä tarkastaa valintaperusteita, jottei kouluihin otettaisi turhaan sellaisia opiskelijoita, joita ei kiinnosta a) käydä koulussa, b) tulla toimeen muiden kanssa (mikä voi tarkoittaa mm. sitä, että opettajille haistatellaan, kun opettaja yrittää saada työrauhan luokkaan).

Viikonloppuvapaa on ihana asia. Ja vielä ihanampi asia on se, että kohta alkaa kahden ja puolen viikon tauko oppilaista. Ainakin meidän opettajanhuoneessa sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa.

G II (?)

Sain tänään valaistuksen. Löysin pari lausetta, jotka kiteyttävät sen, mitä olen koko syksyn ajanut takaa.

Löysin sanan, jota olin etsinyt kaiken aikaa, vaikken sitä tiennytkään. Käännetty, translated. Sen pariksi voisin mainita sanan hybridi.

Tralalalalaa. Tekee mieli halata puita ja pensaita, mitä ne nyt vain ovat lumen peitossa. Taivas selkiytyi, mitä nyt taivaalla onkin lumipilviä.

Tänään tuli lisäksi postissa lisää G-matskua kolmin kappalein. Hyllyssä odottaa viisi graduteosta, joista yksi toi jo tänään valaistuksen.

Onni ja autuus!

Itsepäisyyspäivä: sininen ja valkoinen

... värit ovat vapauden!

Yritin analysoida eilisillan, mitä itsenäisyys minulle merkitsee. Se merkitsee muun muassa seuraavia asioita:

• Vapaus: sananvapaus, uskonnon vapaus, vapaus olla mitä haluaa. Ilman itsenäisyyttä voitaisiin meidänkin lehdistöämme suitsia tiettyyn muottiin ja esimerkiksi kertoa vain puolitotuuksia kansan syville riveille. Säännösteltyä tiedonkulkua. Ne, jotka uskaltaisivat ajatella toisin ja sanoa sen ääneen, karkotettaisiin Siperiaan tai joutuisivat kokemaan pieniä onnettomuuksia. Kouluissa opetettaisiin vain yhtä totuutta. Jo puistattaa.
• Suomen kieli ja mieli: Jos suomalaiset eivät olisi saaneet torjuntavoittoa sodissa, puhuttaisiin meillä mitä luultavammin jotain muuta kieltä. Meillä olisi erilainen kulttuuri. Kirjallisuuskin olisi vaikenemisen kirjallisuutta, aivan toisenlaista mitä se nyt voi olla. Ehkä me olisimme myös toisen luontoisia. Ajattelisimme eri tavalla.. Meidän kulttuuri-identiteettimme olisi toinen.
  
• Rauha: Saamme elää suhteellisen turvallisesti, vaikka välillä poliitikot väläyttelevätkin uhkakuvia ajaessaan sotilasliittoon liittymistä. Maallamme on hyvät suhteet ympäröiviin maihin sekä muuhun maailmaan, mikä todistettiin mm. Etyjin tämänviikkoisessa kokouksessa. Maamme on profiloitunut sovittelijana, rauhan ajajana. Suurimmat uhkakuvat eivät liene enää militäärisiä vaan taloudellisia, sidoksissa yleiseen kehitykseen maailmalla. Globalisaatioon.
  

Voisin listata vielä tuohon hyvinvoinnin (josta voidaan tänä päivänä olla montaa mieltä, sillä yhä useampi voi huonosti) ja koulutuksen.

En koskaan oppinut tuntemaan isovanhempieni vanhempia, mutta olen kiitollinen heille ja heidän uhrauksille siitä, että meillä on tänä päivänä 91-vuotias itsenäinen Suomi.

Tänään Linnan punaiselle matolle saapuu enää yksi Mannerheim-ristin ritari. On syytä olla kiitollinen, kun yli puoli Suomea seuraa presidentin kättelyitä.

Vähän lisää ripsiväriä ja joo, ei mulla ole kiire mihinkään, mutta ope saattaa suuttua!

Paluu kouluarkeen ei ole ollut täysin auvoinen. Joku varoitti esillä olevista meikkipusseista (ja niiden sisällön vertailusta) tunnin aikana. Jo harjoittelussa tottui siihen, että tekstiviestiä saatettiin näpyttää pöydän alla muka piilossa, mutta nyt ne tekstiviestit kirjoitetaan täysin näkyvillä ja jossain vaiheessa saatetaan puhua puhelimeenkin. Mitä sitä nyt turhaan kunnioittamaan toisten työtä ja opiskelurauhaa! Joo, mulle kuuluu hyvää ja joo, me ollaan Peran kanssa menossa tänään elokuviin, niin ja mitäs sitä juotaisiin viikonloppuna?!? Ei riitä, että ope on sanonut kurssin alussa, että puhelimet on sitten äänettömällä. Seuraavasta soitosta tai tekstiviestistä kännykät takavarikoidaan tunnin ajaksi.

Vaan osataan sitä yliopistossakin. Ei ole tavatonta, että massaluennoilla jokainen touhuaa omiaan. Läppäreiden taakse piiloudutaan usein mesettämään kaverin kanssa, joku juoruaa kaverin kanssa niin, ettei lähellä istuvat kuule muuta kuin uusimman viikonloppuhoidon kyvykkyyden makuuhuoneen puolella, ja jotkut kuluttavat aikansa neulomalla. Itse kuulun varsinkin jälkimmäiseen ryhmään, joka myös ärsyttää joitain opiskelijoita (ja luennoitsijoita). Eräs kaveri juuri manasi, kuinka sitä viime vuonna vitutti suunnattomasti, kun kolmensadan opiskelijan joukosta joku viisikymmentä kilkutti puikoilla käsitöitä. Eräs luennoitsija on taas kommentoinut allekirjoittaneelle ikävähköön sävyyn sukkien neulontaan liittyen.

Toisaalta ei mulla ole koskaan mennyt mitään oleellista ohi neulonnan takia. Kuulun ryhmään, joka periaatteessa pystyy tekemään kahta asiaa samaan aikaan. Tosin lukeminen ja neulominen tai lukeminen ja kuunteleminen -yhdistelmät eivät ole mitkään parhaimmat yhdistelmät. Mutta noin niin kuin pienryhmissä en lähtisi milloinkaan säätämään mitään ikinä.

Omina toisen asteen opintojen aikana ei tullut mieleenkään säätää mitään ylimääräistä tuntien aikana. Harvalla oli kännykät esillä ja aina pahoiteltiin kovasti, jos puhelin olikin sattunut jäämään päälle. Niihin ei vastattu koskaan, tai jos vastattiin, niin opettajan luvalla. Ja aina senkin jälkeen olen itse aina luennoitsijalle maininnut, mikäli odotan jotain puhelua lääkäristä. Ja aina on puhelimen kanssa lähdetty sitten pahoitellen käytävään puhumaan, mikäli on ollut siitä lääkäristä kyse. Kavereille en vastaisi koskaan.

Jonkin verran häiritsevää tietää sekin seikka, ettei ihminen vanhetessaankaan tajua ympäröivästä todellisuudesta mitään tai ymmärrä edes käyttäytyä, sillä näitä minä-minä-ihmisiä löytyy kaikilta työpaikoilta..

Eräs opettaja kommentoikin tästä puhuessamme, ettei näillä nykynuorilla (kröhöm, kopkop) ole minkäänlaisia käytöstapoja. Tunnilla ollaan kuin kotona. Ei välitetä siitä, miten oma käytös vaikuttaa toisiin. Onko tämä nyt sitä yksilökeskeisyyttä, minä-minä-maailmaa? "Vittuu mua kiinnosta, mitä muut tykkää. Mä teen niinku mä haluun!"-mentaliteettia? Sitä kuuluisan (mm. Matti Vanhasen peräänkuuluttaman) yhteisöllisyyden puutetta? Surullista jos näin on. Opena ja samanlaisesta häirinnästä kärsineenä opiskelijana mua surettaa, että ne opiskelijat joita oikeasti kiinnostaa, kärsivät niistä häiriköistä, joita ei kiinnosta. Joskus voisin kyllä viitata kintaalle läsnäolopakolle. Tekisi mieli heittää koko lauma apinoita pihalle.

Ja taas aamulla "mennään apinatarhaan, eikä ikinä pois, mennään apinatarhaan!!!!"