Irti

Tänään olen hoitanut kaikki kammottavuudet eli irtisanoutumiset kaikista sopimuksista.

Irtisanoin sähkösopimuksen.
Irtisanoin internetsopimuksen.
Irtisanoin vuokrasopimuksen.
Tarvitseekohan jotain vielä irtisanoa?

Vuokraisäntä oli mukava puhelimessa, kehui hyväksi vuokralaiseksi ja kyseli vielä, olenko löytänyt asuntoa vaihdon ajaksi. Heillä on suhteita sinne suuntaan, joten olisin saanut vuokraisännältä apuja asunnon etsimiseen. Sovittiin vielä, että soittelen lähempänä maaliskuun loppua ja sovitaan muodollisuuksista.

Toivon totisesti, että tieto opiskelija-asunnosta tulee pian tai joudun turvautumaan vuokraisännän apuun.

Asuntovouhotus

Tänään puhelimessa oli outo numero, suuntana +49, Saksastahan se. Sain maanantaina hyväksymiskirjeen, jossa oli ohjeet sisäänkirjoittautumista varten, mutta mukana ei ollut mitään muuta informaatiota.

Soitin takaisin tuohon outoon numeroon, ja jos yhtään ymmärsin oikein rouvan nopeasta puheesta, soitin asunnonvälitykseen. Saanen opiskelija-asunnon, mutta sen varmistumiseen menee pari viikkoa tjtn. Ne eivät olleet saaneet mulle sähköpostia tulemaan, minkä takia oikeastaan soittivatkin.

Ongelma on vain se, että siinä saksaksi höpistessä ja kuullun ymmärtämistä harjoitellessa menivät sähköpostiosoitteet sekaisin, ja annoin osoitteen muotoon etunimi.sukunimi, mutta loppuun laitoinkin yliopiston tunnuksen enkä gmail-osoitetta. Mun täytyy kaiketi soittaa sinne uudestaan, koska menin näin sekoilemaan :( Soittamisessa ei ole muuta vikaa kuin se, ettei puhelintilanteita ole koskaan harjoiteltu kunnolla missään. Nyt sitten on jotenkin äärettömän vaikeaa osata oikeat fraasit nopeasti puhuessa.

Ensi kertaa varten kirjoitan paperille ylös käsiteltävät asiat ja tarvittavat fraasit.

Idealismia

Rahan tuloa ei voi estää. Sain parin päivän sijaisuuden maaliskuulle vain olemalla oikealla hetkellä kuulolla. Mieluummin mä opena häärään kuin palvelen asiakkaita kassalla hymy huulille hyytyen. Noo, saan tehdä molempia maaliskuussa ihan tarpeeksi. Vähään aikaan ei ole kaduttanut alavalinta.. Olenkohan sairaaksi tullut, sillä vielä viime vuonna pohdin kaupallisten alojen opiskelua?

Olen varmaan joidenkin mielestä suurikin idealisti yhteistoiminnallisen oppimisen hehkutuksen kanssa... En tiedä, ehkä olenkin. Kyllä ne idealismit vielä matkan varrella karisevat, sillä kukaan ei voi tosissaan väittää, että Norssilla saisi oikean (ja karun) kuvan opettajan työstä. Ei saa, ei mitenkään päin. Ei ainakaan niissä 4+14+18 tunnissa, mitä harjoittelutunteja on yhteensä koko opeopintojen aikana. En edes ollut tuota 14 tuntia Norssilla... Niin no, onhan tuohon päälle vielä kenttäharjoittelutkin (6 opetustuntia).

Siitä yhteistoiminnallisuudesta vielä. Tänään olen lukenut sellaista riemukasta opusta kuin Inclusive teaching. Tekijät näkevät vain ja ainoastaan sen inkluusionsa täydellisyyden eivätkä mitään ongelmia sen toteuttamisessa. Kirjoitin ylös muutaman ponnekkaan esityksen siitä, miten inklusiiviseen opetukseen päästään. Jaan ne kaikille blogini lukijoille tässä (voitte pohtia, onko tämä nyt niin erilaista kuin mitä Suomen koulujärjestelmässä jo toteutetaan):

1. Opettajan on ensin tehtävä päätös siitä, että haluaa opettaa kaikkia oppilaita riippumatta siitä, onko oppilas "normaalista" poikkeava (rodultaan, kieleltään, diagnoosiltaan). Toiseksi on päätettävä, miten tasavertaiseen opettamiseen päästään. (Halleluja!)

2. Opettajan tulee olla lämmin, arvostava ja aito! Varsinkin äänellä tulee osoittaa näitä ominaisuuksia ja empaattista suhtautumista oppilaisiin. (Tämäkin varsinaista soopaa... tietenkin jos taustalla on oletus auktoritäärisesta opettajasta, joka heiluttaa karttakepillä hiljaisuutta luokkaan, niin...)

3. Opetus rakentuu seuraaville asioille: opetus tarjoaa jokaiselle oppijalle sopivaa materiaalia ja haastavaa tekemistä, niin että opiskelu on mielekästä. Opettaja siis suhteuttaa opetusmateriaalinsa eri oppimistasoille ja -tavoitteille. ERIYTÄ.

4. Opetuksessaan opettaja ottaa erilaiset oppijat ja oppimistyylit huomioon niin että kaikkien oppilaiden on miellyttävä toimia luokassa. On erilaista valaistusta, seinillä kaikkien oppilaiden tekemiä töitä (ei vain parhaiden), tyynyjä lattialla jne. Oppilaiden erilaiset oppimistyylit opettaja saa pitämällä päiväkirjaa oppilaiden erilaisista toimista luokassa. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaan vahvat osa-alueet ja osaaminen.

5. Oppilaat tulee ottaa osaksi koulun yhteisöä, niin että oppilaat pääsevät toimimaan koulun keittiöitä myöten! Oppilaiden tulee myös saada vaikuttaa myös opiskeluunsa jossain määrin, esimerkiksi määrittää tutkimuskysymyksiä projektitöissä.

Vaihto- ja opiskelusälää

Vaihdon suhteen ei ahdista oikeastaan mikään muu kuin asuntokysymykset. Sisko on lähdössä vaihtoon vuorostaan syksyllä, joten olisi suhteellisen luonnollistakin muuttaa hänen asuntoonsa sikäli mikäli opinnot vaativat mua olemaan Jyväskylässä enemmänkin kuin kerran viikossa. Taitaa siskorukka olla kovin huolissaan asuntonsa tilanteesta, sillä meni pudottamaan vuokrapyyntöään 400 eurosta 250 euroon.. Tuo nyt melkein kannattaisi ottaa, vaikkei siellä Jyväskylässä paljon viihtyisikään.

Saksan pään asunnosta ei ole kuulunut mitään. Tosin mitään muitakaan papereita ei ole kuulunut, ei näkynyt. Täytynee viikon päästä laittaa sähköpostikyselyä, jos kirjettä ei ala kuulua. Toivon saavani halvan opiskelija-asunnon tai muutoin joudun asumaan jonkin aikaa hostellissa..

Vaihtoon liittyen viestittelin tänään kirjeystävän kanssa. Ollaan näkemässä, kun olen Saksassa. Kivaa! Ollaan tavattu kerran aiemmin, silloin kirjeystävä tuli serkkunsa kanssa tapaamaan mua ollessaan Suomessa. Ainakin olisi tiedossa majapaikka Berliinissä, jos sinne aion mennä kaupunkia ihastelemaan!

Opiskelukin alkaa olla reilassa. Sain vahvistuksen kenttäharjoittelupaikasta. Kenttäharjoittelun suoritan lukiossa viikoilla 8 ja 10. Odotan jo innolla. Toivottavasti se poikisi mulle sijaisuuksia seuraavaksi syksyksi. Muutenkin opeopinnot ovat jo melkein voiton puolella: syventävästä ohjatusta harjoittelusta olen tehnyt puolet, osa tunneista jää hiihtolomien jälkeiselle ajalle, sillä suoritan sivuaineharjoittelun silloin.

Kävin tenttimässä yhden luentosarjan korvaavan opuksen perjantaina. Tentti oli suorastaan kaamea siihen nähden, mitä siltä odotin. Olin valmistautunut vastaamaan esseevastauksella johonkin suureen ja hienoon yhteistoiminnallista oppimista koskevaan kysymykseen (esim. "Miten itse järjestäisit luokassa yhteistoiminnallisen oppimistuokion? Mitä sinun tulee ottaa tuntia suunnitellessasi huomioon?"), mutta kysymykset olivatkin monivalintakysymyksiä, joissa mitattiin nippelitietoutta! Toivottavasti tentti menee silti läpi hyväksytysti...

Tavarataivas

Viime viikolla ostin:
- 3 legginsit,
- 3 tunikaa,
- hupparin,
- topin,
- Dingo-boksin (kaikki 3 levyä ennen yhtyeen ensimmäistä hajoamista + livetaltiointia).

Tänään lisäsin ostoksia n. 160 eurolla:
- 2 farkut,
- rintsikat,
- kauneudenhoitotuotteita 30 eurolla,
- Yö live-taltiointi Raumanmeren juhannuksesta,
- Rock Sinfonietta 2005 (olinhan katsomossa itsekin),
- Ylpeys ja ennakkoluulo -dvd,
- Johnny Cash kokoelmalevy,
- Benettonin pyyhkeitä hurjat kasat.

Tili näyttää seuraavan kerran laskuja maksaessa huomattavasti tyhjemmältä. Toisaalta taas sain sellaiset farkut, joista toiset ovat sopivat laihdutusmotivaattoriksi ja toiset hyvät muuten jalkaan. Joskus tytön täytyy vaan shoppailla. Laitoin kuitenkin rahaa palamaan enemmän kuin yksin shoppaillessa. Ei enää miestä mukaan shoppailureissuille!

Ei päivää ilman suunnitelman muutoksia

Näinpä. Meni uusiksi lentojen buukkaukset. Tätönen muisti tekstiviestillä. Toiseksi ainokainen serkkuni on pääsemässä ripille heinäkuun lopulla, mikä tarkoittaa tietenkin ehdotonta läsnäolopakkoa (TM). Sukujuhlista ei luisteta! Niih!

Jos ja kun mun täytyy näin ollen olla joskus heinäkuun lopussa maisemissa, tarkoittaa se jonkinlaista muutosta suunnitelmiin myös kotireissun osalta. Surkeana jo ajattelen rahapussukkaani, joka tyhjenee hujauksessa, jos lentelen muutamassa hassussa kuukaudessa reitin Suomi-Baijeri-Suomi-Baijeri-Suomi-Baijeri-Suomi. Yhyyh! Toisaalta taas juhannus on kyllä niin perinteinen juhla, että sitä on pakko juhlia sukulaisten ja rakkaiden kanssa mökillä. Saa nähdä, mitä tässä nyt sitten tekee noiden lentojen suhteen. Kannattaisi varmaan liittyä kanta-asiakkaaksi johonkin systeemiin, mistä saa lentokilometrejä, jos aion kerta ravata tuon verran tätä väliä... Tai sitten täytyy pyytää, että vanhemmat edes yhden reissun maksaisivat lapselleen, koska sukujuhlapakko.

Eikö se nyt millään voisi päästä ripille vasta elokuussa, jolloin olisin aivan varmasti Suomessa jo pysyvästi?!?

Yhteistoiminnallisuutta

Tieni yhteistoiminnallisen oppimisen tiellä meinasi katketa kuin kanan lento. Olin suunnitellut harjoitustunnille hienon yhteistoiminnallisen harjoituksen. Oppilaat haastattelisivat ensin parejaan siitä, mitä he olivat saaneet irti kotona luettavista teksteistä (eli oppilas1 haastattelee oppilas2:ta, oppilas2 oppilas1:tä) ja lopulta kaksi paria yhdistyisivät neljän oppilaan ryhmäksi, jossa kerrottaisiin, mitä oikein saatiin selville. Harjoitusta kutsutaan nimellä kolmivaiheinen haastattelu. Kuten sanoin, tein mahalaskun kunnolla. Älä koskaan oleta oppilaiden lukevan kotona tekstejä, vaikka niiden lukemisen tärkeyttä painotettaisiinkin!

Miten niin olen katkera? Tänään taas olen ponnistanut suosta ja suunnittelen jo seuraavia yhteistoiminnallisia harjoituksia. Aikuisten oikeasti uskon, että yhdessä toimiessaan oppilaat saavat paljon enemmän aiheesta irti kuin esittävästä opetuksesta. Toki molempia opetusmuotoja tarvitaan. Joskus on vain helpompi luennoida (mitä rakastan tehdä) asioista ja aikakausista, mutta luennoinnin rinnalle tarvitaan jotain vuorovaikutteista.

Ehkä nyt harjoittelun myötä on ollut hienointa huomata, miten oppilaat toimivat aivan eri tavalla ryhmissä, jos heille ei kuormita koko materiaalin tutkimista. Ensimmäisillä tunneilla tein sen virheen, että jokainen teksti käytiin yksissä tuumin - tosin ensin kotiryhmissä pulisten - ja sitten vielä yhteisesti. Tämä tarkoittaa käsittämättömän monen tekstin analyysia muutaman tunnin sisällä. Ei hyvä. Tein sitten samassa yhteistoiminnallisuuden kokeilun puuskassani toisen kokeilun, jossa säilytin kotiryhmän harteille yhden tekstin analyysin. Kotiryhmä oli vastuussa siitä, mitä asioita yleisessä keskustelussa tuotiin esille. Homma toimi mainiosti, vaikkakin aikarajat tehtävien purussa paukkuivat. Ehkäpä tätä voisi kehittää edelleen siihen suuntaan, että ottaisi mukaan asiantuntijaryhmiä ja sitten kotiryhmissä selvitettäisiin omat löydökset. En tiedä..

Tämän postaukseni intomielisyys on vain seurausta tenttikirjasta, jota olen viime aikoina lueskellut.

Karua luettavaa

Iltasatukirjaksi Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz ei ole suositeltava, nimimerkillä kokemusta on. Vatsaa väänsi lukea kuvauksia keskitysleirielämästä ja oikein puistatti, kun kaikki yksityiskohdat kerrottiin liiankin tarkasti. Yyh. Varsinkin se iänkaikkinen nälkä, syöpäläiset ja jatkuva kuoleman läsnäolo saivat aikaan puistatuksia.

Jollain tapaa tuollainen jopa makaaberiutta lähentelevä kerronta saa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Omat murheet ja mielipahat unohtuivat kerta heitolla tai jopa pienenivät potenssissa neljä.

Valintoja, valintoja, joka päivä valintoja

Mistä hankin lentoliput?
Tulenko Suomeen ennen juhannusta ja maksan paljon vai vasta juhannuspäivänä ja tulen halvemmalla ja missaan mökkijuhannuksen?
Mistä hankin matkavakuutuksen?
Hankinko OP:n tilin ja kortin?
Mistä hankin Visan?
Mitä teen vaihdon jälkeen asunnon kanssa? Kenen asuntoon päädyn?
Missä olen vaihdon jälkeen? Tarvitsenko asuntoa enää Jyväskylässä?
Teenkö syventävät opinnot sivuaineesta vai jätänkö ne ihan suosiolla?

Liityin LastFM:ään. Saa nyt nähdä, mitä siitäkin tulee.

Otsikko on Ismo Alanko Teholla -kokoonpanon singleltä Päästänkö irti.

Netin löytymisen ihme

Nettiongelmainen minä on mennyttä! Olin jo menettänyt uskon itseeni ja macbookiin, koska nettiyhteyden syntyminen kesti 20-90 minuuttia. Aina. Meni hermotkin jo asiakaspalveluun ja koko netin tarjoajaan, kun kesti ja kesti. Ihan kuin olisin niin kana-aivoinen nainen, etten tajuaisi kokeilla ADSL-modeemipömpelin uudelleen käynnistämistä, jos mitään ei tapahdu. Vannoin jo, etten enää ikinä kuuna päivänä huolisi tuon firman palveluita.

Vika ei ollut minun, macbookin, ADSL-pömpelin eikä netin tarjoajan. Joku urpo oli käynyt nyhtämässä yhden piuhan siitä kuuluisasta toisesta kaapista, josta normaalit asukkaat eivät voi tietää.

Saaristolaiselämää

Aloitin kirjahyllyn lukemattomien kirjojen lukemisurakan aakkosten alkupäästä lukemalla saaristolaiselämän kuvauksen Hyvästi Myrskyluoto. Olen rakastunut pianokappaleeseen Myrskyluodon Maija, sävellys Melartinin, jonka takia hankinkin Anni Blomqvistin teokset. Gummerus teki miehen työn painaessaan viisi myrskyluotolaisteosta kaksiin kansiin. Myrskyluodon Maijan luin kesällä, ja nyt viimein sain luettua sen jatko-osat, jotka kertovat, miten Maijalle sitten kävikään.

Jo kesällä ihastuin päähenkilön, suomalaisten rakastaman Maijan, naiviuteen ja vahvaan uskoon jostain korkeammasta. Kadehdittavaa, miten voikaan vilpittömästi siihen, että kaikki järjestyy kyllä. Lisäksi mua silloin ja nytkin ihastutti saaristolaiskieli, yksinkertainen kieli, mutta ilmaisuissa oli silti jotain hyvin elinvoimaista, mikä kuvasi sitä elämää meren armoilla. Olen ihan ihastunut Blomqvistiin. Eräänlainen ajankuva, jota ei käsittääkseni saaristolaismaisemista kamalasti suomalaisessa kirjallisuudessa ole.

Kompass gelesen

On jännittävää, miten joku kirja tuntuu elävän ihan käsissä. Pari yötä olen valvonut lukien pienen Lyra-tytön ja Pantalaimonin seikkailuista arktisissa maisemissa yhdessä Iorek Byrnisonin kanssa. Kirja on tietenkin Philip Pullmannin der Goldene Kompass, jonka (ja sitä seuraavat kirjat) joulupukki toi suuressa viisaudessaan saksankielisenä käännöksenä. Meinasi että pitäisi prepata luetunymmärtämistä ja sanavarastoja. Mikä onkaan paras tapa oppia kieltä kuin lukea sitä säännöllisesti vähän kerrassaan?

Kaiken huippuna tässä lukukokemuksessa oli se, etten vaivautunut kaivamaan sanakirjaa lattialta vaan yritin aina ymmärtää sanojen merkityksen asiayhteydestä. Kaikista vaikeinta oli ymmärtää maisemakuvauksia. Eihän kukaan voi millään olettaa, että minun olisi hallittava luonnontieteiden sanastoa saksaksi? Minun, humanistin?

Omituista, että tällä hetkellä vielä on ihan tyhjää tuossa sivussa. Pohdiskelin, mihin kirjaan seuraavaksi tarttuisin. Taidan sittenkin lukea vielä suomalaista proosaa ja palata Myrskyluodolle... Ja löytyyhän tolle Kompassillekin jatkoa hyllystä saksaksi..

Sortuminen, suoranainen peripetia

Ryhmäpainostus on paha paha asia. Kuuntelin kahvikupin ääressä, kun toverit kertoivat ostamistaan ale-kirjoista. Siinä vaiheessa, kun kuulin Aristoteleen Runousoppia saatavan viidellä eurolla, höristin korviani. Sehän on yksi äikän opettajan tärkeimmistä työvälineistä!

Tätä yleissivistävää tietoa en tietenkään voinut jättää muiden käsiin, joten nakitin opiskelutoverin hankkimaan sen mulle. Itse yritän välttää kaikki kirja-alennusmyynnit ja kiertää ne niin kaukaa kuin mahdollista...

Olen lukenut kyseisen teoksen vuosi sitten talvella opintojen yhteydessä. Eivät ne ajatukset ja periaatteet ole mitenkään vanhentuneet, kyse on vain siitä, että teatterissa kuin myös muussa kirjallisuudessa on tullut rinnalle muitakin muotoja. Ei se tragedia enää kaikista paras muoto ole... Ainakaan minusta.

Lasketaanko siis tuo Aristoteles niihin kymmeneen ostettavaan kirjaan? Voinko jättää sen suosiolla syrjään, sillä sehän on tulevaa ammattipätevyyttä vain vankistamassa...?

Lentoon lähdössä

Vaihto konkretisoitui aivan toisella tavalla, kun vein tänään apurahahakemuksen yliopistolle. Tällä viikolla olisi tarkoitus vielä saada haettua:

• passi poliisilaitokselta,
  
• opintotuki ja -laina Kelasta vaihdon ajalle,
• Visa-kortti pankista.
  

Lisäksi olisi kiva ehtiä:

• kirjoittaa irtisanoutumisilmoitus asunnosta,
• irtisanoa internetliittymä ja sähkösopimus.

Sitten olisi enää lentojen buukkaus ja matkalaukkujen hommaaminen ja varsinainen muutto. Tässä kuitenkin pitää hoitaa noita harjoitteluasioitakin pois, mutta koen mielenkiintoisempana pohtia kaikkia vaihtoasioita kuin tehdä tuntisuunnitelmia ;(

Kasvukipuja Oulussa

Hannu Väisäsen Finlandia-palkittu Toiset kengät tuli lopultakin luettua. Tuon lukeminen venyi ja vanui yli joulun, vaikka ennen joulua siitä pidinkin erittäin paljon. Joulun jälkeen taas tartuin Pullmanniin, joka on edelleen kesken, ja sillä tiellä olen edelleen. Toki tässä välissä tuli nyt napsittua näitä suomalaisia teoksia.

Jotenkin olen huomannut, että pitkään jonkun kirjan venyttäminen ja vanuttaminen syö parhaimman terän kyseiseltä teokselta. Ennen joulua todella ihailin Väisäsen käyttämiä kielikuvia, värikästä kieltä, rosoisia nuoren pojan mielenmaisemia. Nyt Väisäseen tarttuminen tuntui suorastaan pakkotyöltä, vaikkakin edelleen ne ihastuttaneet elementit sieltä pilkistivät. Edelleen kivoja still-kuvia 60-luvun Oulusta.

Luultavasti tuosta venyttämisestä johtuen jäi vähän nuiva fiilis. Tosin voisin kysyä, olisinko edes tarttunut kyseiseen kirjaan, ellei se olisi voittanut yliarvostettua Finlandia-palkintoa ja tullut töistä joululahjakirjana...? Luultavasti en.

Epänörtti

Minua ei ole luotu tietokoneneroksi. Asia olisi pihvi ja sienisalaatti, mutta häiritsee. Kaikki tietokoneista jotain tietävät voisivat kertoa minulle, miksi netti toimii vanhassa Fujitsu Siemensin Amilossa, vaikka ADSL-modeemihökötyksestä on hajonnut yhteysosa, mutta sitten uudessa MacBookissa ei toimi vaikka mitä tekisi.

Voin vain kiittää jotain korkeampaa siitä, etten ole vielä lahjoittanut tätä vanhaa konetta pois. Silti se netin toiminta-/toimimattomuusongelma pitää selvittää mahdollisimman pian. Eihän se nyt onnistu, että uusi kone makaa täysin käyttämättömänä.

Kirjailijaksi?

Taiteilija, kirjailija...

Pienellä lapsella on monta haavetta. Joo, haaveilin minäkin kerran olevani opettaja, enkä mä siltikään uskonut viimeisten kahdeksan vuoden aikana, että musta opettaja tulisi. Nyt näyttää jo pahasti siltä, että opettajaksihan mä olen päätymässä... Haaveilen nykyään jopa opettajan virasta jossain kivassa lukiossa. Sairasta.

Ala- ja yläasteella olin aivan satavarma siitä, että musta tulee kirjailija. Kirjoitin käsiksiä illat pitkät ja jopa aamuisin, iltapäivistä puhumattakaan. Lukiossakin vielä makustelin ajatuksella, pommitin jopa muutamaa suurta kustantamoa käsikirjoituksella, joka tuli kuitenkin bumerangina takaisin. Olin aivan varma, että seuraan Uuden Kuun Emilian jalanjälkiä. Olin valinnut taiteilijanimenkin. Pieleen meni. Tapahtui käsikirjoituskato, kaikki aikaansaamani katosi kuin tuhka tuuleen, puff. Sen jälkeen en ole kirjoittanut riviäkään mitään fiktionaalista tekstiä. Hylkäsin haaveen kirjailijuudesta välittömästi.

Eilen kuulin taas muistutuksen aiheesta. Olen parhaassa iässä kirjoittaakseni esikoisteoksen. Joopa joo. Ehkä tämä blogin pitäminen riittää työstä. Fiktiivistä tekstiä en vieläkään lähtisi hevin kirjoittamaan.

Kamera obscura

Olen hyvä kuluttamaan rahaa. Todella hyvä. Siitä olen kuitenkin ylpeä, etten ole vielä sortunut lukuunottamatta tuota yhtä ainoaa kirjaa. Mitä sitten, että mulla olisi töissä kaksi kirjaa varauksessa ja kolmaskin melkein hyppysissä?

Joulupukki kävi tänään. Tai se kävi jo joulun alla mun tilille laittamassa rahaa digikameraa varten, mutta en ollut saanut aikaiseksi hankkia mieluista aiemmin. Mun piti käydä suuren kodinkoneliikkeen hyllyiltä hakemassa jo valmiiksi katsomani ja ihailemani kameran, mutta kuinkas kävikään! Viimeinen, mallikappale, oli viety juuri puolitoista tuntia aiemmin! Surku! Myyjä ei uskaltanut edes luvata, että samaa mallia tulee lähiaikoina hyllyille. Mun oli pakko suunnistaa seuraavaan liikkeeseen - ja nyt mulla on kamera, josta sai vielä bonuksia! Samalla piti tietenkin ostaa gigan muistikortti (yyh, kallista, sillä vain oman merkin kortti käy!), johon mahtuu noin 500 kuvaa.

Seuraavat viikot täyttyvätkin mukavasti, kun harjoittelen napsimaan kuvia uudella kameralla. Tähän saakka olen vannonut tavallisen kameran nimeen, mutta sitä tulee enää hyvin harvoin otettua mukaan. Jospa nyt tulisi talletettua enemmän muistoja!

Väsyttää

Ensimmäinen kouluviikko takana. Olisikin. Pitää tehdä tuntisuunnitelmat maanantaille valmiiksi, ensi viikolla opetan kirjallisuutta. Kivaahan se varmasti tulee olemaan, mutta en pysty fokusoimaan ajatuksiani nyt vain yhteen asiaan, tuntisuunnitelmiin.

Lisäksi kaikkia hienoja aatteita meille on viikon aikana ehditty tuputtaa. Inkluusio sitä ja tätä. Inkluusio opetuksessa. Monta projektia, joita pitäisi ehtiä tehdä ja osallistua.

Olin onnistunut myös ymmärtämään väärin OKL:n opinto-opasta ja päntännyt kasvatuksen lainsäädäntöä turhaan. Onneksi tajusin kysyä niitä tenttikirjoja tentaattorilta.

Odottelen tässä kuumeisesti vaihtopapereita Saksasta. Kuumeinen taidan muutenkin olla, eilen todettiin poskiontelotulehdus, johon sain myös lääkkeet. Olenkin nukkunut helposti iltakahdeksasta aamuseitsemään. Olisi kiva palata normaaliin seitsemän tunnin unirytmiin ja tajuta olevansa terve.

Helmikirjontaa muistin hämähäkinseitillä

Pitkästä aikaa sain luettua jotain uutta ja kaiken lisäksi suomalaista proosaa! Käsiini osui Inka Nousiaisen Arvaa ketä ajattelen (WSOY, 2007). Kaunista kerrontaa, vangitsevan kaunista kielen käyttöä ja sitä sulkeiden käyttöä! Itse olen sulkeiden suurystävä enkä osaa niitä aina oikein käyttää, mutta Nousiaisella sulkeet olivat oikein paikallaan.. Mikä tehokeino!

Teos kertoo tavallisesta neljän hengen ydinperheestä, jossa kuitenkin vallitsee hiljaisuus. Tytär on hiljainen ja vetäytyvä ja tukeutuu kaikessa kaksi vuotta vanhempaan veljeensä. Äidin ja isän välillä vallitsee kylmä hiljaisuus. Ennen kaikkea tarina on rakennettu tyttären muistoista, jotka ovat suuressa roolissa siinä, miksi hän on tullut ja miksi kasvanut.

Turhaan Nousiaista ei ole kiitelty. Kerronta oli vangitsevaa, vaikkakin äidin puheenvuorot olisivat voineet jäädä pois. Nousiainen olisi voinut antaa päähenkilölleen kaiken tilan, vaikka tämä olikin sivustaseuraaja, omituinen sunnuntaityttö.

Plan B

Eilen katsoin pitkästä aikaa uutisia tv:stä ja sain Heureka!-kokemuksen. Saksalaisethan nyt yleisesti ottaen ovat kovin huolissaan menestyksestään PISA-tutkimuksessa ja suomalaiset menestyvät siinä äärimmäisen hyvin. Käyväthän nuo japanilaisten tavoin Suomessa ottamassa mallia siitä, mitä täällä tehdään oikein.

Anyway, uutisissa tuli ilmi, että Saksassa on suorastaan huutava pula pätevistä opettajista. Etenkin matematiikan lehtoreita on äärimmäisen vaikea saada palkattua ja jotain 160 lukiota pelkästään Baijerissa on epäpätevien vuokrafirmatyöläisten varassa. Hetken pohdittuani asiaa tuli mieleen, että voisihan sitä lukea matematiikkaa nyt alkuun sen appron verran ja jatkaa opintoja cumuun, jos siltä tuntuu. Vaikka työmarkkinat eivät Suomessa avautuisikaan, niin Saksassa ainakin löytyisi töitä moniosaajalle.

minä, kännykkä ja internet piste com

Jäin pohtimaan omaa suhdettani ympäröivään mediakenttään, eri viestintävälineisiin. Miten sitä ennen osasikaan olla, kun ei ollut kännykkää? Ainakin osasin koulutovereiden lankaliittymien numerot ulkoa, kun niitä näpytteli harva se päivä. Piti silloin aamuisin kysyä: "Voitko mennä mun kaa?" ja "Lähtisitkö pesistä pelaamaan?" Sain ensimmäisen keltaisen banaanin vasta rippilahjaksi (1999), minkä jälkeen en ole osannut kuvitellakaan elämää ilman kännykkää. Osan vanhoista kavereiden kotinumeroista muistan edelleen ulkoa, mutta niin vain maailma muuttuu eikä lankaliittymiäkään ole enää joka kodissa. Kollektiivinen Muistikin luopui omasta liittymästään ja siirtyi pelkästään kännykkäosastolle.

Oman tietokoneen hankin vasta 2004, kun lähdin opiskelemaan omilleni. Se oli pikkuinen pakko, jos halusi tehdä kaikki koulutehtävät ajoissa ja pitää yhteyttä ulkomaailmaan muutenkin kuin puhelimella. Nyt sekin on itsestäänselvyys. Aamun aloitus ilman netissä surffailu olisi k-a-m-a-l-a-a, joskin siitä selviää noin viikon verran pakon edessä... Minusta taitaa tulla Saksan reissun jälkeen uskollinen asiakas sellaisille internetyhteyksien tarjoajille, jotka tarjoavat kannettavaa internetyhteyttä. Mökillekin sellaisen saisi mukaan kätevästi. Hohoo, siinähän gradun kirjoittaminen jämähtäisi sulajäihin, sillä en osaisi pitää näppejäni erossa internetistä.

Tällä hetkellä käytän eri medioista eniten keskustelupalstoja, pikaviestintäohjelmaa, blogiani (ja seuraan suhteellisen usein muidenkin blogeja - blogilistalta löytyy paljon kiinnostavia blogeja, joiden kautta taas tutustuu uusiin blogeihin näppärästi), sähköisiä iltapäivälehtiä sekä luen aikakauslehtiä, sanomalehtiä, viikkolehtiä ja kun muistan, avaan tv:n ja katson uutisia, ajankohtaisohjelmia, mutta pääasiassa ainoastaan joitakin sarjoja tai elokuvia. Katumainokset ärsyttävät minua suunnattoman paljon, mikään ei ole kamalampaa kuin joutua katsomaan päivittäisellä bussimatkalla aaltoilevaa sinistä silkkiä jättikoossa, jolloin alkaa tehdä mieli luonnollisesti Fazerin sinistä. Ihana pahe. Radiota kuuntelen äärimmäisen harvoin, mikä johtuu ainoastaan siitä, etten jaksa etsiä oikeaa kanavaa. Ainoastaan autossa tulee kuunneltua radiota eli erittäin harvoin.

Miten sitä muuten ennen osasi matkustaakaan bussissa pitkiä matkoja, kun ei ollut iPodia? Tuona armon vuonna 1999, jolloin suoritin rippikoulun, kuuntelin rippikoulumatkalla Lappiin yhtä ja samaa C-kasettia korvalappustereoista, nimittäin Dingon Kerjäläisten valtakuntaa. Olin kovin ihastunut silloin nahkatakkiseen tyttöön, "joka on nähnyt helvetin". Ei sillä, ettenkö vieläkin pitäisi kyseisen levyn kappaleista. Nostalgiaa.

Viekää minut tyrmään!

Vuoden 2. päivä ja olen jo onnistunut löysäämään yhtä hyvää aikomustani. Jos ei ole vielä selvää, niin olen kirjaholisti - tosin se ei blogiteksteissäni ole kuluneina kuukausina vielä näkynyt selvästi. Mun on pakko ostaa kirjoja, hyllyssä on yli 20 lukematonta kirjaa ja lisää vaan tulee. Hyllyihin ei enää mahdu, vanhempien luona on vaatekaapillinen kirjoja ja vähän päälle. Kaikesta huolimatta ostan ja ostan ja ostan vaan kirjoja. Niinpä päätin vähentää ostettujen kirjojen määrää tänä armon vuonna 2008, ja pitäytyä vain kymmenen (10) kirjan ostossa.

Mitä sitten tekee kirjaholisti? Töissä on vielä helppo olla, vaikka henkilökunta-alennukset kutkuttelevatkin silloin tällöin. Todellisuudessa töissä en jaksa keskittyä hyvien kirjojen bongailuun - tosin tänään saapui erä maailman ihaninta Alexandre Dumas nuoremman Kamelianaista. Jossain takaraivossa onneksi tykytti tieto siitä, että mulla on tuo kyseinen teos jo jossain tallessa, olen nimittäin ostanut sen joskus 2003 vuoden tienoilla tarjousmyynnistä, lukenut sitä kesällä ja itkenyt silmät päästäni, koska se oli niin ihana! Jotain tällaista voi siis kohdalle sattua.

Eniveis, menin sitten tänään ostamaan kirjan, huolimatta Bo Carpelasta ja muista ihanuuksista. Onnistuin välttelemään pokkarihyllyä, jossa oli tarjouksessa Finlandia-palkitun Nykäsen esikoisteos Vanikan palat, mutta sitten heti ensimmäisessä kaupassa, suuressa marketissa jalat veivät alekirjojen luo, ja koska Célestine Vaiten Tahitin tyttäret oli niiiin käsittämättömän halpa (3,90), oli mun pakko se saada.

Kuvaavaa mun kirjashoppailuissa on myös se, että joulun alla olin ostamassa itselleni ainoastaan Günther Grassin omaelämänkerrallista teosta Sipulia kuoriessa, mutta viiden euron (5€) etusetelin hyödyntämistä varten ostin sitten vielä Coetzeeta ja Tuula Levon Hyppytunnin. Molemmat olivat jotakuinkin yksikköhinnaltaan alle sen viiden euron.

Olisi ihan kiva saada joskus luettua ne kaikki ostetut kirjat. Unelmia, unelmia. Tällä hetkellä yöpöydällä on Harri Nykäsen Toiset kengät, josta äitikin varmasti pitäisi sekä Philip Pullmannin der Goldene Kompass. Tavoitteena saada tuo Kultainen kompassi -sarja luettua ennen huhtikuuta kokonaan saksaksi. Saisi vähän prepattua kielitaitoa...

Vuoden ensimmäinen

Vuoden ensimmäinen postaus, puhtaalta pöydältä (tosin työpöytä ympärilläni on kaaoksessa) uudella ilmeellä. Yritän olla positiivisempi viesteissäni. Jotenkin valitusviestejä on vain helpompi kirjoittaa kuin hyvin menee -viestejä. Mun elämässä ei ole niin paljon tapahtumia (ainakaan vielä), että osaisin kirjoittaa niistä mitenkään mukaansa tempaavasti. Blogin suhteen yritän kuitenkin parantaa tapojani ja tarkastella ympäristöä uteliaasti. Pelkään kuitenkin, että nyt tammikuiset viestit alkavat olla ennemminkin tilanneraportteja vaihtoon lähdöstä ja huhtikuun alussa potti räjähtää oikein kunnolla, kun postauksia alkaa tulla Baijerista muutaman päivän välein :) Sitä ennen on syytä vain kestää mun jaaritteluja vaihtopapereista, kurssisuunnitelmista, vähän kirjallisuudesta ja opiskeluista muutenkin.

Kuvittelin kirjoittavani nyt katsauksen menneeseen ja kohdistavani katseeni tulevaisuuteen, mutta paskat. Samaahan mä olen tähänkin mennessä pyöritellyt: lukenut kirjoja tentteihin, neulonut itselleni mielenrauhaa hullunmyllyn keskellä, pohtinut vaihtoa.. Samaa tulen jatkossakin tekemään. Enkä mä siitä vaihdosta pääse yli enkä ympäri ennen kuin todella olen siellä paikan päällä, opiskelen saksaksi ja toteutan yhtä unelmaani.

Vuodesta 2008 tulee ennen kaikkea elämyksellinen, erilainen, mutta myös henkisellä puolella rankka. Vaikka kaukosuhteessa on elänytkin useamman vuoden, niin on ihan eri asia olla fyysisesti aivan toisessa maassa, usean sadan kilometrin päässä. Viikonloppunäkemiset eivät olekaan niin helposti järjestettävissä. Kauhuskenaariossa on tällä hetkellä kolmen kuukauden näkemättömyysjakso, jota ei mitenkään kokonaan voi korvata päivittäinenkään yhteydenpito pikaviestimillä.. Toisaalta voin vain toivoa, että vaihtoni aikainen välimatka kasvattaa meitä ihmisinä itsenäisemmiksi, mutta myös näkemään toistemme arvon aivan toisella tavalla.

En usko uuden vuoden lupauksiin, niitä en ole koskaan pystynyt toteuttamaan, mutta yrittää aina voi. Siispä:
- liikkumisesta nauttiminen ja liikkumisen säännöllisyys,
- rantakuntoon en kuitenkaan ehdi kesäksi, joten sitä en lupaa. 6 kg:n painonpudotus on kuitenkin sellainen terveellinen tavoite, joka on saavutettavissa ennen huhtikuuta,
- vaihdosta nauttiminen ja siitä selviäminen voittajana yhdessä poikaystävän kanssa.

Tällä hetkellä soi: Apulanta - Hippo