On se vaan joskus niin **** vaikeaa!

Mikään ei syletä niin paljon kuin oppilas, joka lyö hanskat tiskiin. Mä voin ymmärtää, mikäli kyse on oikeasti asioista, jotka vaikeuttavat opiskelua. Mä voin ymmärtää, että joskus elämäntilanne tai jotkin tapahtumat elämässä sekoittavat normaalia rytmiä ja opiskelu ei ole tämän takia etusijalla. On asioita, joita sietää ja joita kestää ja joita ymmärtää. Mutta on tilanteita, jotka myös aiheuttivat tämän avautumisen.

Seuraavat asiat saavat sappeni kiehumaan:

Se, että tunnilla nukutaan. Pää pulpetissa, katse katossa tai kännykässä. Naps naps. On se kumma, ettei toisia ihmisiä kunnioiteta tuon vertaa, että edes näyteltäisiin kiinnostunutta. Ymmärrän kyllä, että jotkut asiat eivät kiinnosta, eivätkä ne jaksa aina kiinnostaa kaikkia - mutta se hällä-väliä-asenne, aaaargh! Silloinkin kun ei kiinnostanut, niin itse ainakin katselin opettajaa ja esitin kiinnostunutta. En ehkä ollut aktiivinen tunnilla, mutta en ainakaan osoittanut mieltäni samalla tavalla.

Toinen asia on hanskat tiskiin -asenne. Mä väännän kokeita, yritän tehdä kysymykset mahdollisimman selkeiksi. Kun koe on nenän edessä, kysymykset luetaan läpi eikä edes yritetä vastata yhteenkään. "Mä en osaa. Saako palauttaa jo kokeen? Saako lähteä?" Sori, mun kokeista ei lähdetä ennen kuin mä annan poistumisluvan. Ja se, ettei toisille anneta tuossa tilanteessa edes työrauhaa. Jostain syystä mulla ei ole minkäänlaista halua laatia uusintakoetta kyseiselle tyypille. Mua sylettää niin tuollainen toiminta, ettei edes yritetä. Yllättäen ne oppilaat, jotka olivat lukeneet kokeeseen, pääsivät sen läpi ilman ongelmia.

Kolmantena mainittakoon puuttuvat tarvikkeet. Milloin se kirja on lokerossa, milloin se on jäänyt kotiin, milloin koira on syönyt sen. Jos, oppilaani, luet tätä, niin tiedoksi: Enää seuraavalla tunnilla moinen ei mene läpi. Onneksi olkoon, lennät ulos luokasta.

Joogasukat

Sain viimeinkin valmiiksi joogasukat, joita olen nakuttanut muiden töiden lomassa silloin tällöin. Nätä voisi värinsä puolesta kutsua kuusimetsäksi!


Ohje: Koivumetsä-joogasukat
lanka: 7 Veljestä (väri 391)
puikot: 3,5
kulutus: 72 g
muuta: Tein 48 s:lla (ohjeen M-koko), joka oli liian iso. Seuraavan kerran riittänee 6 silmukkaa vähemmän. Idea on kuitenkin aivan loistava ja näitä saatankin tehtailla joulupukin konttiin... Ehkäpä.

Ei Hemuleita tai Haisuleita pelkästään, vaan myös kokonaisia maailmoja opettamassa

Eilinen Maija Vilkkumaan keikka herätti joitakin ajatuksia opettamisesta ja kasvattamisesta ja kasvamisesta ylipäätänsä. Vilkkumaa itse spiikkasi todella hyvin illan viimeisen biisin Yöllä. Spiikissään Vilkkumaa viittasi pieneen ihmiseen, joka ei välttämättä kehdossa keinuessaan tiedä vielä mitään Muumeista, Hemuleista tai Haisuleista, ja jos se nämä jo tuntee, se ei välttämättä tunne Peppi Pitkätossun maailmaa. Ja sitten on vielä kaikki ne muut maailmat, joita aikuinen on kokenut ja nähnyt ja ne maailmat, joita ei ole vielä itsekään löytänyt.

Eikä kyse ole vain pelkistä kirjallisista maailmoista, mielikuvitusten maailmoista. Olen itsekin joskus hoitotäteillessäni metsästänyt kummituksia parivuotiaan kanssa, ja se maailma avautui minullekin uudestaan. Tietyllä tavalla heittäytyen koki sen saman jännityksen ja innostuksen, mitä lapsikin koki.

Koulussa kyse on myös muista maailmoista. Todellisuuksista, joita kohtaamme päivittäin. Uutisvirroista, yhteiskunnasta, kirjallisista maailmoista, ympäröivästä mediasta... Ja joskus opettajakin joutuu opettelemaan ja kohtaamaan uusia maailmoja. Maailmoja, joiden keskellä oppilaat ovat eläneet koko ikänsä; maailmoja, jotka eroavat ratkaisevasti (tai ei välttämättä niin ratkaisevasti) vanhoista ja tutuista maailmoista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että opettajan tulee opetella uusia maailmoja tunteakseen nämä. Maailmoja tulee jatkuvasti uusia; maailma on muuttunut erään syyskuisen päivän vuonna 2001 jälkeen. Meidänkin maailmamme muuttuu ja meidän tulee osata kohdata se päivittäin.

Ei sen väliä, osaako oppilas paremmin käyttää dvd-soitinta tai luovia internetissä. Väliä on sillä, miten oppilas tai opettaja osaa kohdata kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Sillä, miten tietoa suodatetaan, arvioidaan ja otetaan vastaan. Ei pyhinä totuuksina, vaan uusina, ehkä toisistaan eroavina näkökulmina maailmoihin. Ja kyse on myös siitä, miten nämä maailmat kohdataan. Miten kohdataan vieras ja Toinen, miten kohdataan maailmat, joita emme ehkä ymmärrä, joita kohtaan ehkä on olemassa ennakkoluuloja, joita ei vain osaa kuvitella itselleen tai joihin ei osaa itse asettua. Kyse on myös asenteellisuudesta eroon pääsemisestä.. Kyse on siitä, miten osaa avata silmänsä eri maailmoille.

Vilkkumaa viittasi myös spiikeissään siihen, kuinka nykynuoret eivät välttämättä tiedä, mitä on "ottaa puhelin pois seinästä." En voisi kuvitellakaan kummityttöni sitä tietävän, vaikka neiti onkin jo kymmenvuotias. Minun maailmassani oli vielä pitkään lankapuhelimet, mutta tunnen enää vain muutaman ihmisen, joka sellaista käyttää. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat jo luopuneet lankapuhelimesta. Mediamaailma on muuttunut hurjasti kaiken teknologisen kehityksen myötä. Silti on hienoa huomata, kuinka myös vanhat ihmiset ottavat teknologian tuomat mahdollisuudet vastaan... En olisi voinutkaan koskaan kuvitella, että edistyksellinen isoisä ottaisi ensimmäisenä perheessämme käyttöön Skypen.

Maailmat jo ympäröivät. Nyt on paettava taas tästä blogitodellisuudesta ja lähdettävä metsästämään ruokaa. Kiitos, Maija, hienosta keikasta ja sanoistasi, jotka innoittivat tämän merkinnän kirjoittamiseen!

Professori

Olen suuri 1800-luvun englantilaisen (kauhu)romantiikan ystävä, joten olin ladannut paljon odotuksia Charlotte Brontën ennen suomentamattomalle romaanille, Professorille. Niinpä kohtasinkin Professorin kohdalla pettymyksen.

Täytyy tietenkin muistaa, että kyseessä on Brontën esikoisteos, teos ennen Kotiopettajattaren romaania. Päähenkilö on epäbrontëmaiseen tapaan mies, opettaja, joka on köyhä, mutta hyvästä suvusta --- no, jälkimmäinen piirre on tyypillistä kaikille Brontën sisarusten kirjoille. Miespuolinen minäkertoja, siis opettaja Crimsworth itse, kertoo omaa tarinaansa pöytälaatikkoa varten. Hän kertoo rakkaudesta, mutta myös huomioistaan ihmisissä.

Hätkähdyttävintä lienee darwinismainen ote ihmiseen: ihmisen älykkyys ja luonne on luettavissa kasvoilta, flaamilaiset eivät ole samanvertaisia englantilaisiin nähden. Rotuoppi on alkeellista, mutta heijastelee aikansa kuvausta.

Nautin edelleen Brontën kielestä ja kielikuvista, mutta petyin tarinan latteuteen. Eihän Kotiopettajattaren romaanissakaan kovin paljoa tapahdu, mutta jollain tavalla teksti on paljon intensiivisempää kuin Professorissa. Loppukin oli sentimentaalinen, hölmö. Liian läpinäkyvä.

Seuraavaksi voisin hyökätä Hiljaisen amerikkalaisen pariin.. Sitä ennen pitää kuitenkin ryhtyä valmistautumaan iltarientoihin..

Lankakaaos

Miten on mahdollista, että aika lentää kuin siivillä? Vastahan mä postasin ja mun piti postata heti perään raporttia ostoksista ja sitten en olekaan postannut...

Meille on muuttanut läjä lankakeriä.

Ensinnä ne viimeisimmät, eli edellisessä postauksessa mainitut 7 Veljestä -kerät. Pidin näppini ja järkeni kurissa, joten lankaa tuli ylimääräistä VAIN kaksi (2) kerää, eli 300g. Veikat (tumman vihreä ja graffitin harmaa) kääntyvät ehtiessään jo mainostetuiksi joogasukiksi. Ja ehkä joksikin muuksi.

Enemmän päänvaivaa tuottavat sitä edelliset ostokset, nimittäin 3 kerää keltaista Isoveljeä (300g), 5 kerää valkoista Tempoa (?!?) ja 7 kerää harmaata RoseMohairia (350g). Yli kilon verran taloudessa on taas uusia lankoja ja nyt pitäisi sitten taas aloittaa niiden tuhoaminen. Ja niiden entistenkin tuhoaminen. Ja niitä edeltävien..

No, itse asiassa osteluni ei ole ollut täysin holtitonta, sillä mohairlangat taipuvat ehtiessään villatakiksi Novitan Talvi2009 -lehdestä. Temposta tulee hihatin muistaakseni samaisesta lehdestä ja Isoveli (vaikka se äsken näyttikin likaiselta keltaiselta) taipunee palmikkohuiviksi. Tällaisilla suunnitelmilla ne ainakin puhuttelivat minua kaupassa. Toteutus on toinen.

Kaiken huippuna eteisessä patsastelee kerä keltaista Huopasta, koska se oli niin halpaa. Elämä, milloin mä oikein opinkaan?!? Mun aikani ei riitä niille kaikille lankakerille, jotka ovat pesiytyneet ympäri meidän asuntoa. Bongasin tänään keittiöstä hopealankaa (ja ne ensimmäisenä mainitut veikkoset), eteisen sisällön mainitsinkin ja ympäri olohuonetta on joko kesken olevaa meksikolaista tai sitten Elfiniä eri sävyissä. Makuuhuoneeseen ei toivottavasti ole irtokeriä pesiytynyt - kaikki lienevät sulassa sovussa sängynaluslaatikoissa...

Olen viime ajat tikuttanut yhä sitä samaa tunikaa. Etukappale on kaarrokkeeseen asti valmis, mutta takakappale on täysin alkutekijöissään. Kaiken huippuna tekijän kiinnostus on tipotiessään.

Niinpä tämän lankakatsauksen ansiosta päätinkin, että otan huomenna sukkapuikot esiin ja aloitan ne joogasukat. Otan ne vaikka töihin mukaan ja tikutan kaikki välitunnit. Hermolepoa.

Onko sallittua aloittaa useampi projekti yhtäaikaisesti? Onhan?

Pikainen

Täytyy lähteä lanka-alennusostoksille.

Mihinkähän sitä tarvitsisi 7 Veljestä?!?

Ai niin, ja Sukkasatoa ihaillessani (mutta siihen en rohjennut osallistua) bongasin aivan ihanan ohjeen! Puikot suihkimaan, än yy tee nyt!

Syksy

Syksy on alkanut. Kaatosateita ja tuulenpuuskia, jolloin auton pitäminen tiellä vaatii taituruutta eikä vatsan muljahtelua voi välttää.

Siinäkin mielessä syksy on alkanut, ettei tarvitse elokuun alun tapaan aina kaivaa aurinkolasia nenälle aamuseitsemältä, vaan pystyy ilman arskojakin ajella. Mutta kyllä mä tykkään aamuista! Nytkin aamut ovat parasta aikaa ainakin omasta mielestäni. On jotenkin todella mageeta, kun ajelen töihin ja näen, kuinka vesihyhmä haihtuu ympäriltä uuteen päivään.

Syksy tarkoittaa myös sitä, että käyn salilla taas ahkerammin. Löysin muutaman aivan loistavan tanssitunnin, joilla hymy nousee väkisinkin kasvoille. Liikkumisen riemu! Ja syksyyn kuuluu ehdottomasti läjä keikkoja, hyvää musiikkia livenä.

En malta odottaa, milloin taas pääsen aloittamaan kynttilöiden polttamisen. Kuun vaihteessa ehkäpä? Nyt vielä ei ole ihan niin syksymäinen fiilis, että viitsisin kaivaa esiin kaikki tuikkukipot ja tuikut..

Syksy on aina ollut mulle uuden alku. Johtuu varmaan orientoitumisesta kouluvuoteen :P Mä en myöskään kärsi mistään syysmasennuksesta, pikemminkin keväisin iskee kevätväsymys kaiken paahtamisen jälkeen. Syksy näyttää vielä mulle pimeämmän puolensa ja jonain aamuna en varmasti haluaisi lähteä syysmyrskyillä ajamaan töihin, mutta nyt vielä syksy tuntuu lupauksia herättävältä.

Klassikkoja hyllyyn

Viikot kuluvat hujauksessa. Aamulla aikainen herääminen, nopeasti kahvi naamaan ja sitten liikenteeseen. Koululla juoksua välillä työhuone-luokka-kopiokonehuone, ruuhkiin takaisin ja kotona joko jumpalle tai pohtimaan syntyjä syviä neuleen ääreen. Jaksaminen ei riitä enää jollekin g:lle. Ajatus ei kulje enää klo 17 jälkeen.

Niinpä viikonloppu tuo oman mausteensa koko soppaan. Aikaa olla ja esimerkiksi blogata. Tai kirjoittaa sitä g:tä.. Tai vain neuloa. Tai hoitaa kotia ja siivota. Tai lukea.

Olen ostanut viimeisen viikon aikana palkkahuumassani kolme kirjaa, tarkalleen ottaen Graham Greenen Hiljainen amerikkalainen, Charlotte Brontën Professori ja John Steinbeckin Eedenistä itään -teokset. Nyt kun olisi aikaa ja jaksamista vielä lukea ne.

Kesälomaa ennen ajattelin lukevani useita klassikkoteoksia, ja miten ollakaan, luin ainoastaan muutaman kirjan, jotka eivät ole vielä saavuttaneet ainakaan minun laskuissani klassikon asemaa. Olihan mulla suunnitelmia myös anopin kirjahyllyä varten, mutta sekin jäi.. Olen ollut laiska lukemisen suhteen..

Taidan aloittaa tuolla Brontëlla.. Greene ja Steinbeck tuntuvat tällä erää hieman raskailta...

PS. Kuvia neulomuksista on tulossa jahka löydän muistikortinlukijan tästä suloisesta sekamelskasta, jota myös kodiksi haukun.