Huomio

Säilytä opettajana aina kaikki arviointipaperit tahi -merkinnät itselläsi. Koskaan ei tiedä, milloin perään soitetaan, notta miksi tästä on annettu tämä arvosana. Laita siis itsellekin johonkin ylös kaikki kurssiarvosanat.

Seitkytluvulla

Suomalainen proosa ei ole mun alaa, ei todellakaan. Nappasin kuitenkin Pirkko Saision Punaisen erokirjan kirjaston palautetuista, sillä pitkään mua oli kiinnostanut tuo kyseinen kirja. Olen vain huono etsimään suomalaisia kirjailijoita hyllyjen välistä, tunnistan nimittäin vain "viihdekirjailijat" nimeltä. Vakavastiotettava suomalainen proosa ei siis ole mun juttu.

Saision teos kuitenkin tempaisi mukaansa, vaikka se oli mun makuun hieman hajanainen (ärsyttävää kaikki sulkeet ja minämuotoisen kertojan käyttämä hän-muoto itsestään menneestä tarinoidessaan), mutta intensiivinen. Sitä paitsi ei voi olla pitämättä teoksesta, jossa mainitaan ohimennen kotiseutuni.

Punainen erokirja kuvaa seksuaali-identiteettiään etsivää nuorta naista seitkytluvulla muistelmien muodossa. Seitkytluvulla oltiin niin kommareita, niin kommareita, tuettiin Chetä ja kuunneltiin Beatlesia. Kadottiin salamerkkien avulla tiloihin, joissa etsittiin itseään ja toista. Kauneimpia kuvauksia lienevät kuvaukset ihon ikävästä.

Köyhä tytär ja jalo lordi

Yön pimeinä, myrskyisinä tunteina ahmin silkkaa roskaa - mutta ah, niin vapauttavaa aivot narikkaan -tavaraa - Jude Deveraux'n Ylämaan laulun merkeissä. Olin napannut tuon kirjan kirjaston tänään palautetut -hyllystä juuri siitä syystä, että tarvitsin jotain rakkautta ja romantiikkaa.

En tiedä, missä oli vika, mutta tarina oli liian ennalta arvattava. Epätavallisen kauniisti laulava, köyhän lakimiehen tytär, Alyx joutuu pakenemaan kotikylästään noituussyytösten vuoksi. Metsässä hän tapaa roskasakin, jota johtaa niin ikään maanpaossa oleva lordi Raine. Yllättäen pari rakastuukin ja selän takana vehkeillään oikein urakalla. Väärinkäsityksiä syntyy vahvatahtoisten rakastavaisten välillä jatkuvasti. "Yllättäen" kaikki päättyy harlekiinimaisesti onnelliseen loppuun. Haukotus.

Ennen kaikkea ymppäykset siitä, että Alyx olisikin jotain jalosukuista sukua alenevassa polvessa oli aivan liikaa mulle. Olisi vain annettu olla köyhälistö vs. aatelisto -asetelma tässäkin asiassa ilman, että sankarittaresta tehdään vielä salaisesti ylhäisempää kuin hän on.

Ihan ok suupalana, mutta kerronta tökki välillä todella pahasti. Tarina oli harlekiinia, eli kirjallisia ansioita sillä ei ollut yhtään. Ehkä niitä ei kaikessa tarvitsekaan olla, sillä tuo oli juuri sopiva annos romantiikkaa yön pimeinä tunteina.

Hajatelmia

Siivoiltiin tänään siipan kanssa lipastoa mun tavaroitani varten. Oli aika yllätys, että lipastosta löytyi todella vanhoja valokuvia (about 70 vuotta vanhoja), siipan kummitädin rippitodistus ja kaikkea muuta mukavaa. Revettiin kyllä tuolle rippitodistukselle täysin. Vielä on lipaston laatikot pyyhkimättä rätillä, mutta muuten ne ovat tyhjät. Viimein.

Tilattiin myös kolme hyllyä säilytystilaa, toivottavasti ne enättävät mahdollisimman pian kotiin asti, jotta saataisiin järjestys pyörimään. Kesä-heinäkuussa esittelin kaksi sisustusratkaisua, ja voin ilokseni nyt ilmoittaa, että tietokonepöytä SIIRTYY toivomaani nurkkaukseen. Pitkän pehmittelyn tulosta!

Sain myös viimein neulomukset toimimaan ja valmista jälkeä syntyy pelottavan nopeasti.. Mietinkin jo tuossa, mihin seuraavaksi ryhtyisi..

Sitten niihin ikävimpiin asioihin (vaikka siivoaminen on aina ikävää). Torstaiaamuna vasemmasta jalasta oli lähtenyt kokonaan voima, se ei kannattanut yhtään, kun nousin sängystä ja otin sillä tutusti tukea. Muksahdin kivasti polvelleni kahteen otteeseen. Reisi tuntuu edelleen omituiselta, ei lainkaan normaalilta. Lisäksi etureidessä on tänään muljahdellut kivasti. Seuraan asiaa alkuviikon ja menen keskellä viikkoa lääkäriin, mikäli jalka ei näytä paranemisen merkkejä. Tuossa yöllä valvoessani kävi mielessä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot veritulpasta alkaen. Veikkaan kuitenkin jonkinlaista revähtymää (?) tai muuta vastaavaa. En ole vielä kokeillut kolmea koota eli kylmää, koholle, kompressio.

Vaalisunnuntaina näyttäisi kadut lainehtivan. Ehkä viimeinkin saan rauhassa makoilla sängyssä lukien hyvää kirjaa.

Mikään ei onnistu

Olen jokseenkin piippiintynyt ihan kaikkeen. KAIKKEEN.

Mun neulomis-, virkkaamis- ja huovuttamisprojektit kaikki epäonnistuvat toisensa jälkeen. Aloitin kahteen otteeseen hyshys-jutun etukappaletta, mokasin sen kahteen kertaan ja purin kahteen kertaan. Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. Saa nähdä, milloin se kolmas kerta tulee, kun mohairia on niin piippimäistä purkaa. Huoh. Sitten mun toinen projekti, virkattu ruusu, on sekin joutunut purettavaksi pariin otteeseen. Tosin viimeksi tajusin sen jujun, ehkä se tästä. Ja sitten mun huovuttamisprojektit.. Niitä on kolme kappaletta, yksi on valmiina, mutta se näyttää ihan variksenpelättimeltä. Huoh. No, se tulee omaan käyttöön se versio.

Gradukin on ihan plääh. Tykkäilen kyllä aiheesta ja saan siitä varmasti jotain irtikin, mutta tutkimuskysymysten muotoilu on tapahtunut mun kalenterin sivuille, ei tietokoneen ruudulle. Lisäksi jotenkin tuntuu ahdistavalta, että mun pitää lukea kiljoona englanninkielistä kirjaa sitä varten, ja englanti ei ole siis mikään lemppari tai vahvin aine, ennemminkin inhokki. Tosin saan lukea myös saksankielistä materiaalia, mutta metodit... Yhyyh. En mä halua miettiä, mitä metodeita käytän tutkimukseni edistyessä. Skippasin vaan silloin joskus perusopinnoissa/aineopinnoissa metodiopinnot tyystin, ja nyt siitä saa sitten maksaa kalliihkon hinnan. Pitää siis lukea jotain perussheibaa kaiken muun hyvän lisäksi.

Jajaja... terveyskin reistailee. Kuvittelin jo selättäneeni syysflunssan, mutta herään joka aamu nenä tukossa ja yskien. Ei se ole mua estänyt lähtemästä kuntosalille ja jumppiin, mutta kettumaista se silti on.

Ai niin joo, sain ne palkkasotkut hoidettua. Rahaa pitäisi tulla pikapuoliin paljon :)

Pientä

Ei ole tullut kirjoiteltua. Mitään suurta ihmettelyn aihetta ei sinällään ole tullut, ja elämä avovaimona on niin auvoista ja ihanaa, ettei mitään suurempia avautumisentarpeita olekaan, paitsi seuraavista aiheista:

1. Hammaslääkärit
Kävin hammaslääkärissä ja muutuin tyhmemmäksi, viisautta on jäljellä enää 1/4. Kokemus ei ollut mitenkään kovinkaan pelottava tai kivulias, epämiellyttävä kuitenkin. Ei kuitenkaan mitenkään traumaattinen, sillä lekuri muisti hokea koko ajan, että hengitähän välillä. Hyvillä mielin olen syönyt jäätelöä, jottei ien ala taas vuotaa verta. Otti vain päähän, että samalla tuli parin päivän liikuntakielto, joten jouduin perumaan muutaman jumppavarauksen :( Olisin niiiin halunnut, sillä olen löytänyt pari aivan järjettömän kivaa ja tehokasta liikuntamuotoa. No, huomenna pääsee taas punttikselle.

2. Palkkasotkut
Kun maailma rämpii laman reunalla, joutuu pieni ihminen taistelemaan oikeuksistaan. Pettymys oli valtava, kun palkkapäivänä ei kilahtanutkaan tilille rahulia. Mietin, mikä jottei, laitoin viestiä vielä pomolle, joka oli sitä mieltä, ettei mulle kuulu tätä korvausta, jota olen perimässä. Tai siis, että se on kyllä laskettu jo palkkaan. No ei varmana ole! Kyseessä on siis sopimuksen mukaisten tuntien päälle tehdyt tunnit, joista ei ole tullut korvausta. Olen jo ehtinyt suunnitella, mitä hankin noilla puuttuvilla euroilla (mm. villakangastakin, kolme hyllyä, eteiseen vaatekaapin) - eli kyse on vähän isommasta summasta kuin muutamasta eurosta. En mä niistä muuten alkaisi taistelemaan, mutta en halua, että mun yli kävellään. Hmph.

3. Neulominen
Olen käyttänyt tehokkaasti aikaani hyshysasioihin - on siis taas se aika vuodesta, jolloin puikot suihkivat kiivaasti. Rasittavaa on tulkita epäselviä ohjeita, mutta valmista sentään syntyy. Neulomisen takia (tai näin olen itse diagnosoinut) olen myös kärsinyt selkäsäryistä, tai oikeammin piston kaltaisista tuntemuksista lapaluiden seudulla. Ei mikään kivoin olo. Kipujen takia puikot saivatkin levähtää vajaan puoli viikkoa, ja nyt eilen taas uskallauduin tarttua puikkoihin. Neulominen on myös vienyt aikaa älyttömästi mun tän vuoden suurimmalta proggikselta eli isolta G:ltä. Noo, aihe sentään on suunnilleen kasassa, ja sainhan mä eilen naputeltua alustavaa lähdeluetteloa... Täytyy aloittaa jonkinmoinen kalenterin täyttäminen, jotta valmistuisin tavoiteajassa.

Todeksi TV

Tosi-tv-buumi ei ota laantuakseen. Pikaisella vilkaisulla Suomen tv-kanavat näyttävät kolmea pariutumisohjelmaa (Sinkkuäidille sulhanen, Maajussille morsian & BB, joista jälkimmäinen pääsee tähän kategoriaan niin Mariannen kuin Johanin kuin myös joidenkin muiden peiton alla puuhailujen takia). Sitten meillä on Idols, Pelkokerroin, Identiteetti (?) ja uutena tulee vielä Totuudenhetki. Niin ja toki Sairaala, joka on "dokumentaarinen kuvaus seitsemän työntekijän päivästä sairaalassa." Ai joo, ja taitaa siellä taas tulla myös Huippumalli haussa.

Elämä läväytetään kaiken kansan nähtäville. Ensimmäisessä vai toisessa Maajussille morsian -jaksossa maajussitar tunnusti, että lapsi oli saanut alkunsa ensimmäisillä treffeillä. Kyllä kyllä. Sekinkö piti kaikelle kansalle kertoa? Sinkkuäidissä taas nähdään Ana, joka oli keväällä Anttia metsästämässä Suomen unelmien poikamiehessä. Seuraavassa jaksossa lapsoset tutustuvat tuleviin isäpuoliehdokkaisiin yhteisten puuhien turvien. Moista arvosteltiin viime vuonna ainakin naapurimaassa, Ruotsissa. Eipä näytetä mitään tänäkään vuonna opittaneen. Ja kun lopputulos on kuitenkin se, ettei niistä suhteista tule yhtään mitään. Miehet tai "pojat" ovat liian tuppisuita ja tullaan kyllä juttuun, mutta sitten kaikki kaatuu viimeistään kuvausten loputtua.

BB-talossa ruoditaan seksielämän salat tarkkaan, käydään ne varmuuden vuoksi läpi jokaisen uuden asukkaan kanssa. Joo-o. Idolssista taas nousee huhuja, kun semifinalistien koko elämä kaivetaan auki. On taas petoksia ja rahaongelmia, avioeroa ja ties mitä. Sympatiaa saadaan sairauksien taltuttamisella. Paljastetaankohan tänään jotain muita karmeuksia? Päälle vakuutetaan, että perhe tukee ja on ihkuu-daa. Idols-kokelaiden kyyneleet tsuumataan koko kansan nähtäville.

Taannoin tehtiin tutkimus, jonka mukaan kaikki muut tosi-tv-ohjelmat ovat menettäneet katsojalukujaan paitsi BB, joka on kasvattanut niitä. No, johan me saatiin tälläkin viikolla katsoa, kuinka Niko menettää kontrollin ja paiskoo viinilasia ja tölkkiä kohti kanssakilpailijaa, minkä takia mies heivataan talosta pihalle. Katsojat taas ovat äänestämässä pois Andreasta, jota ilman Tero olisi tukehtunut omaan oksennukseensa. Kun Andreas on poissa, nähdäänkö me viimein tosi-tv-menehtyminen? Ja oikeasti ohjelma saa katsojia silloinkin, kun talossa ryypätään minkä ehditään. En tajua.

Sitten on vielä uusintakierrosten uusintakierrokset. O.C. alkaa uudestaan ties kuinka monetta kertaa, Metsolat palaavat TV2:een. Kaikista huvittavinta Metsoloiden paluussa on se, että kaudet ovat ilmestyneet myös dvd:lle. Minä en ainakaan aio palata katsomaan kumpaakaan uusintaa, sen verran traumaattista oli lapsuus Metsoloiden parissa, missä pojasta tuli juoppo hiihtokeskusyrittäjä, jonka vaimo kuoli tai menetti lapsensa portaissa tippuessaan ja jonka sisaren mies halvaantui auto-onnettomuudessa hääpäivänään.

Minkähänlaisia traumoja 2000-luvun lapset saavat tosi-tv-ohjelmista?

Ekologiset yritykset (TM) LOL

Asun erään kansainvälisen yrityksen liepeillä. Tai no, en aivan liepeillä, mutta läheisyydessä kuitenkin. Niin, että tuo kansainvälinen yritys sijoittuu minun matkalleni lähes aina, melkein joka tapauksessa.

Kävelin tänään siipan kanssa kohti tuota kansainvälistä yritystä (tai sen toimipaikkaa), ja ihmettelin, kun kadun varrella pari nuorta tyttöä noukki roskia pinkkiin jätesäkkiin. Arvailimme, olisiko lähistöllä olevalla koululla menossa jokin kadun varret siistiksi -tempaus. Muita nuoria ei kuitenkaan näkynyt, joten kiinnitimme seuraavaksi huomiota tyttöjen noukkimistapaan. Huomasimme, että silloin tällöin tien varteen jäi roskia, isoja ja näkyviä sellaisia. Aloimme arvailla asiaa pidemmälle. Roskan kerääjät, my ass! Tien varteen jäi useampi roska.

Mieleeni juolahti tet-jaksot, nuo koulujen lahja yritysmaailmalle, halvan työvoiman viikot, jolloin nuoret "tutustuvat" työelämään (keräämällä tien varrelta roskia, I guess) ja solmivat näin valmiiksi suhteita työelämään ja mahdolliseen (rasvankäryiseen) työpaikkaan.

Nämä kaksi nuorta neitokaista olivat mitä luultavammin kyseisestä viikkoa/kyseisiä päiviä suorittamassa tien varsilta tuon tietyn, kansainvälisen yrityksen tuotteiden käärepapereita poimien. Tehtävänä lienee tuon kyseisen yrityksen yrityskuvan kiillottaminen, tärkeä tehtävä totta kai. Mutta mikä ihmeen vaiva olisi ollut noukkia ne muutkin roskat siitä ojasta? Luonto ei taatusti valikoi roskia sen perusteella, ovatko ne kansainvälisen yrityksen jätteitä vai muita käärinpapereita.

Syletti ihan vietävästi. Enemmän minua olisi kansalaisena ja kaupunkilaisena ilahduttanut se, että myös ne muut monen talven lumien alla sulaneet ja haalistuneet paperit olisi kerätty pois, vaikkakin suurin osa tienvarsiroskista oli tuon yrityksen tuottamia roskia. Enemmän minä antaisin kyseiselle yritykselle rispektiä sillä, että se huolehtii kokonaisvaltaisesti ympäristöstään eikä vain omista jätteistään. Ja kyse ei ollut edes siitä, että muiden roskien kerääminen olisi vienyt tilaa pinkeissä pusseissa. Ehei! Pussin pohjalle oli vasta valikoitunut vajaa sylillinen kyseisen yrityksen tuottamaa luontosaastetta. Kaikki mikä oli vierasta jätettä, jätettiin luontoon. Kylmästi.

Suurimman osan luontoon jäävistä roskista kyseisellä alueella on kyseisen kansainvälisen yrityksen roskat, joten siistiväthän viattomat tettiläiset suurestikin kävelylenkkieni ympäristöä. Se ei siltikään poista sitä tosiasiaa, että luontoon jäi vielä muita roskia. Tietenkin voisi ehdottaa kaupungille, että se velvoittaa kaikki lähiyritykset keräämään jätteensä vuorokuukausin. Tietenkin siis siten, että jokainen noukkii kaikki jätteet eikä vain omiaan. Ja tietenkin olisi mahdollista, että tällainen tuohtunut maanantaikävelijä kävisi itse keräämässä loput roskat.

Kiire

Tämän aamun kaltaisia aamuja saisi olla enemmänkin. Sitä aamulla töihin noustessa ei edes osannut haaveilla pitkistä aamuista ilman kiirettä, kiireettömästä heräämisestä, suukoista ja haleista. Sitä jotenkin työkiireissä unohti sen hitaan aamun ihanuuden. Kun mihinkään ei ole kiire, ja on aikaa köllötellä toisen kainalossa.

Koska sijaisena aina oli kiire. Kiire loppui kuin seinään, kun sijaisuus loppui. Kiire loppui kuin seinään, kun sain viimeinkin nukkua niin paljon kuin sielu sietää. Kiire loppui, kun minulla oli viimein aikaa itselleni.

Vihaan kiirettä. Vihaan sitä, että kaikki pitää sutaista kasaan. Vihaan sitä, ettei mihinkään ole tarpeeksi aikaa. Vihaan sitä, ettei mihinkään voi paneutua kunnolla. Aina on kiire. Joku juoksee kadulla. Minä juoksen bussin perässä. Koko ajan kello käy. Koko ajan pitää olla tehokas. Koko ajan pitää olla menossa. Perjantaisinkin radiossa kysytään soittajilta, millaisia menosuunnitelmia näillä on. Miksi pitää olla koko ajan menossa? Miksi pitää olla koko ajan niin pirun tehokas?

On rentouttavaa riisua rannekello työpäivän päätteeksi. Kotona minulla ei ole kiire. Kotona minulla on aikaa siipalle, minulla on aikaa itselleni. En tiedä, mitä tekisin ilman lauantaisia kylpyhetkiäni (tiedän, se kuluttaa hirvittävän määrän vettä ja tiedän, että se on hyvin epäekologista, mutta joskus on pakko saada nauttia... Ehkä tietenkin voisi vähentää niitä kylpykertoja kerran kahteen viikkoon - ja itse asiassa tänään en edes käynyt kylvyssä, koska minulla oli aikarajat). En tiedä, mitä tekisin ilman hyvää kaunokirjallisuutta, joka auttaa unohtamaan työpäivän. Tai joskus tarvitsen myös sitä pakollista live-peliä Menolipussa tai Carcassonessa.

Saa nähdä, milloin kaipaan takaisin siihen oravanpyörään. Tällä hetkellä ainakin sateiset aamut ja illat tulevat kuin siunattuina. Minä kasvan ja kukoistan, koska minulla on vihdoin aikaa.