Uutisia

Niinhän siinä sitten kävi, että joudu(i)n valikoimaan kahden pestin välillä. En tiedä, kumpi valinta on oikea, kummassakin olisi puolensa. Molempia määräaikaisia paikkoja erottavat seuraavat tekijät:

Vaihtoehto 1: työ kävelymatkan päässä kotoa; uusi koulutusaste, mutta myös uutta asiaa opetettavana; lukukauden mittainen.

Vaihtoehto 2: tunnin työmatka; koulutusaste sama, josta kokemusta jo; lukuvuoden mittainen.

Päätös on kuitenkin tehty, hyvin nopeasti tosin, mutta tehty. Siihen vaikutti ennen kaikkea pestin pituus, mutta myös mahdollinen jatkomahdollisuus vakituisena määräaikaisuuden jälkeen. En halua olla lukukauden jälkeen kysymysmerkkinä tulevaisuuden suhteen. Lukuvuoden aikana saa jo sen verran hyvän rutiinin työskentelyyn, että tietää varmasti, mitä haluaa tehdä jatkossa. Haluanko silloin virittää verkot muille vesille vai pysytellä samoilla apajilla...

Päätökseen saattoi vaikuttaa myös sekin seikka, että jos viimeisimmässä työssä olisi ollut jatkomahdollisuus, olisin käyttänyt sen ehdottomasti. Nyt vain siirryn toisaalle samanlaisiin opetustehtäviin.

Mitkä seikat määrittelevät sinun työpaikan valintaasi?

Aina ajankohtainen Orwell

Sarjassamme "sivistänpä itseäni junamatkan aikana"-kirjana luin tänään George Orwellin Eläinten vallankumouksen. Ensinnäkin se tarttui mukaani kirjaston palautushyllystä osittain ohuutensa takia, osittain siksi, että siihen törmää joka vuosi jossain muodossa.

Teos ei ole turhan takia päässyt klassikon asemaan. Alkuperäisteos Animal Farm löytyy sekä BBC:n että Guardian.co.uk:n kirjalistoilta, joista kirjoitin maaliskuun alussa. Alkuperäisteoshan on kirjoitettu toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka sen terävin kärki on suunnattu neuvostokommunismia kohti, se on yhä ajankohtainen ja läsnä. Hirmudiktaattorina vallinneesta isäntä Jonesista tuskin päästään vallankumouksella eroon, kun rauhaisa ja ihana elo muuntuu jo toisen hirmudiktaattorin takia. Vaikka kaikki ensin näyttää hyvältä ja auvoiselta yhdessä tehden, yhteisomistuksessa ja tasavertaisina toimien, ei ole pitkä matka siihen, kun joku taas janoaa valtaa ja kunniaa...

Parasta Orwellin Eläinten vallankumouksessa on se, että siitä löytää mielettömästi viitteitä historiaan, sitä voi soveltaa ja pohtia nykymaailmankin valossa ja löytää jatkuvasti tarttumapintaa. Kirja, johon tulen palaamaan vielä uudelleen jossain vaiheessa. Nyt se täytti tyhjän kohdan sivistyksessäni.

Kolme kohtaa

On asioita, joita mä arvostan paljon.

1) Kunnon yöunet

- Tarkoittaa sitä, että mua ei kiinnosta tietää, jos jokin julkkis on kuollut yöllä. En halua herätä viideltä siihen, että joku kokee asiakseen kertoa tuollaisesta keskellä yötä. Yöunia saa häiritä ainoastaan, jos oikeasti on kyse jostain isosta asiasta, kuten tulipalo talossa tai joku läheinen on kuollut. Ihmettelen, miksi joskus pidin kännykkää yöllä auki vain sen takia, että ystävät saattoivat soittaa kännipuheluita. Nou tänks enimoor.

2) Kotirauha
- En myöskään arvosta kovinkaan paljon, mikäli piharemontoijat aloittavat työnsä ja koneilla hyrräilyn heti aamuseitsemältä. En arvosta myöskään ihmisiä, joiden on pakko hakata nauloja seiniin ja porata naapuristossa. Ymmärrystä ei löydy myöskään huonokuuloisille naapureille, jotka eivät kuule uutisia/eduskunnan istuntoa/jumalanpalvelusta ilman, että voluuminapit ovat kaakossa. Turha kai mainita, että olen kuullut useamman kerran kyseiset asiat sanasta sanaan ja hyvin selvästi putkia pitkin meilläkin. En tue tässä asiassa pakkosivistämistä. Tämän takia omakotitaloasuminen on unelma.

3) Työrauha ja suunnitelmien pitävyys
- Avauduin taannoin siitä, kuinka vihaan odottaa ihmisiä ja kaikkea mahdollista. No ylläri, että vihaan myös sitä, etten saa työskennellä rauhassa ja suunnitelmien mukaan. Rauhassa työskentelyyn tarvitaan hiljainen ja viileä tila, ainoastaan tietokoneen hurina on sallittua. On kai turha mainita, että ne piharemontoijat eivät kamalasti auta tässä hiljaisuuden ja meditatiivisen tilan tavoittelussa puhumattakaan niistä tv-ohjelmia pakkosyöttävistä naapureista. Toinen kohta on se, että tarvitsen etenemissuunnitelman. Laadin sen ajoissa, ja olen ärsyyntynyt herhiläinen, mikäli jokin keskeyttää suunnitellun työn. Varsinkin jos tarvitsen hiljaista tilaa työskentelyyn.

Puuh.

Mistä näitä haastattelukutsuja oikein tulee?

Niin kuin pieni poika mainoksessa ihmettelee "Mistä näitä senttejä oikein tulee?", niin tällä hetkellä työtön, tuleva opettaja ihmeissään kyselee: "Mistä näitä haastattelukutsuja oikein sataa?" Viime viikolla gradua varten luku-urakointi keskeytyi puhelinsoittoon (ei siihen odotettuun ja kaivattuun: "Haluamme sinut"-kutsuun) ja tällä viikolla ehdin jo haastatteluun. Nyt kuluneella viikolla puhelin on taas soinut, ja ensi viikolla pitäisi kiirehtiä seuraavaan haastatteluun. Kova on työ naisen juosta haastattelusta toiseen... Soikohan puhelin vielä kerran?

Mulla on opettajana luterilainen työmoraali.. Tai no nyt muutenkin. Ja moraali yleensäkin. Jos lupaan ottaa jonkin paikan vastaan, niin en mä sitä käy perumaan jonkun "kivemman" paikan takia. Vastaanotettu työ on vastaanotettu työ. Jos mä lupaan olevani käytettävissä, mä myös olen käytettävissä. Ehkä jokin poikkeustilanne voisi olla tilanteessa parin kuukauden pesti vs. vuoden pesti. Ehkä silloin vaa'assa painaisi se vuoden pesti enemmän. Tosin kyllä mä ottaisin myös huomioon työtä hakiessa muutkin seikat: työtoverit (jos tietäisin etukäteen olevan kivat työkaverit ja kiva työympäristö), työmatkan kesto ja kulkeminen (ympäristöseikat!), kehittyminen opettajana kyseisessä työssä.

Vielä mulla ei ole mitään lempparityöpaikkaa tiedossa, eli en tiedä vielä varmaksi, mille asteelle ja mihin koulumuotoon haluaisin suunnata. Toki olen silloin tällöin pohtinut, missä haluaisin työskennellä, mutta aion olla avoin kaikille mahdollisuuksille. Totta kai mullakin on ennakkoluuloja eri koululaitoksia kohtaan, mutta ne kuuluvat asiaan. Tietynlainen odotushorisontti... Olen kuitenkin kuluneen lukuvuoden aikana todistanut itselleni, että ennakkoluulot on murrettavissa. Niinpä olen täysin valmis kokeilemaan myös niitä koulumuotoja, joista mulla on jonkinlaisia ennakkokäsityksiä. Olisi ihanteellista päästä opettamaan kaikissa koulutusmuodoissa, jolloin voisi toden teolla sanoa: "Sovellun parhaiten tänne." Tällaiset seikat eivät siis rajaa mun työpaikan valintaani.

Mitä tulee taas kehittymiseen opettajana, olen aivan varma siitä, että näin nuorena ja uutena opettajana, vielä urani alkutaipaleella, kehityn joka tapauksessa. On niin paljon erilaisia opettamismenetelmiä, joita en ole päässyt vielä testaamaan käytännössä, mutta joiden käyttämistä haluan kokeilla. On myös jo sellaisia hyväksi havaittuja keinoja, joita käytän varmasti jatkossakin tai jotka voivat korvautua myöhemmin toisilla hyväksi havaituilla keinoilla. Uskon myös, etteivät oppilaat tarvitse mitään suuren suurta ja hienon hienoa opettamismetodia, joskus perinteinen frontaaliopetuskin toimii. Tietyissä asioissa se varmasti toimiikin.

Työmatka jollain tapaa kyllä rajaa työpaikan valintaa ja painaakin jonkin verran. Vielä autottomana voisin helposti valita työpaikan, johon pääsen jalan tai polkupyörällä tai bussilla*suhteellisen mutkattomasti ja kivuttomasti. Ensinnäkin lyhyt työmatka on ekologisesti järkevää enkä taittaisi sitä autolla juuri mistään hinnasta. Missä vaiheessa olisin valmis laittamaan auton? Kun työmatka käy sietämättömän pitkäksi tai hankalasti saavutettavaksi? Kun työssä pitäisi kulkea usean toimipisteen välillä? Missä menee raja siinä, milloin auton laittaminen kannattaa? Miten kannattavaa on taittaa useamman kymmenen kilometrin työmatka? Miten jaksan matkustaa moista väliä?

Ensimmäinen työpaikka opettajana tuli kuin vahingossa, mutta ilmeisesti vuoden kuluttaminen opettamisessa on kannattanut. En usko, että mua muuten olisi valittu näihin haastatteluihin, joissa olen nyt ravannut. Toivottavasti ensi vuoden työkuviot selviäisivät mahdollisimman pian, viimeistään ensi viikon aikana. Helpottaisi vähän tätä elämän suunnittelua... Kuten sitä, milloin siippa pitää seuraavan kesälomapätkänsä tai sitä, matkustanko ulkomaille kaveria tapaamaan tai sitä, miten kauan mulla on aikaa tehdä täysipainoisesti gradua.. Työpaikasta tieto myös kannustaisi mua kirjoittamaan gradua nopeammin ja paremmin, nyt puolentoista sivun päivävauhti ei tunnu järin päätä huimaavalta...

Huuda gee, huuda är, huuda aa, huuda dee, huuda uu

Ei mulla mitään ihmeellistä päivitettävää ole.

Tapan aikaa, jottei tarvitsisi kirjoittaa gradua, joka on tuossa työpöydällä auki. Nyt olisi tehokasta peliaikaa vielä monta tuntia, mutta aijai, kuinka alkoikaan väsyttää graduilu. Kun en haluaisi luopua jo olemassa olevasta tekstistä ja sitten jotkin lisäykset sinne väliin tuntuvat todella kököiltä.

Sain mä mökillä luettua melkein kaksi paksua g-kirjaa, mutta sitten ajatusten pukeminen näytölle ei luonnistunut yhtään. Tai luonnistui, mutta suljin ohjelman tallentamatta tehtyjä lisäyksiä. Onneksi ne eivät olleet mitään maata kaatavia, joten naputtelin ne äskettäin ruutuun. Ja tallensin.

Jos ottaisin tämän viikon tavoitteeksi kirjoittaa kymmenen sivua. Kymmenen sivua tekstiä, jota saa sitten syksyllä muokata oikein urakalla, mutta että kirjoittaisin edes jotain. Eilen urakoin yhden korvaavan esseen ja kirjoitin kolme sivua, joten kyllähän mä kymmeneen sivuun viikossa pystyn!

Laitoin eilen amanuenssille pyynnön, että koostaisi mun sivuaineen aineopinnot, sillä viimeinenkin tentti on nyt ohi. Nyt olisi enää puserrettava se gradu... Päivä päivältä se tuntuu vaan vaikeammalta ja vaikeammalta... Lähden tänään käymään kirjastossa hakemassa lisää pohdiskeltavaa materiaalia.

Jussi oli ja meni

Kävin uimassa. Vesi oli jäätävää eikä ilmakaan ollut kuin morsian, mutta viihdyin siellä. Sain jopa tehtyä gradua, mutta Hosseinia en edes avannut.. Oli rentouttavaa olla kaukana sivistyksestä ja netin ääreltä.

Ostin lankoja. Oransseja. 100% villaa. 150 grammaa. Ne olivat tarjouksessa, puoleen hintaan! Niistä on tulossa lapaset, kunhan palaan takaisin mökille. Jätin ne sinne. Mökkikäsityöksi XD

Mökin rauhaan

Pakkailen tässä tavaroitani mökkireissua varten. Mukaan lähtee mm. gradukirjoja ja tietokone, Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa ja mahdollisesti myös joku muu romsku, pitää vähän vilkuilla kirjahyllyyn. Totta kai mukaan lähtee myös jokin käsityö. Rajoituksia aiheuttaa vain tieto siitä, ettei mulla ole mitään ohjetta mukana, eli joko jotain perusvillasukkia (kesällä?!?!) tai muuta vastaavaa pientä näperrettävää. Toki voisi ehkä pistää mukaan nuo virkkauslangat ja kehitellä siitä sitten jotain omaa. Saas nähdä.

Ihanaa päästä mökin rauhaan! Olen siellä joko perjantaihin tai sunnuntaihin, en tiedä vielä.. Pääsee vähäksi aikaa nollaamaan tätä työtilannekuviota, ehkäpä en edes vahdi haukkana puhelinta, kun olen syventynyt läiskimään hyttysiä hengiltä ;)

Toivotan jo tässä vaiheessa lukijoilleni

Aurinkoista ja kaunista keskikesän juhlaa!

Hysss...

Hyssss...

Ei kerrota siipalle.

Ostin reissullani 150 g mohairia.

Heräteostos. Ja oli lähellä, etten ostanut jotain 800g mohairia. Mitä mä SILLÄ määrällä olisin tehnyt?

Mutta kun maksoi vain 1€/kerä...

Laitan kuvia huomenna..

Ehkä saan joku päivä mitattua lankavarastot. Ehkä.

EDIT. Mulla on vissiin joka kesä jonkinlainen keltainen kausi, jolloin on tarvetta saada auringonkeltaista. Jos jollakin on ehdotuksia Mohair Minin käyttöön, niin toki saa ehdottaa... Mietin, miten paljon menee kevätpäiväntausaushuiviin metrejä.. Kertokaa, mikäli tiedätte!

Tuhoamistavoite

565 grammaa virkkauslankaa. Hmm. No osasta tulee varmaan se toppi/bikiniyläosa, jota viime vuonna aloittelin, mutta sitten loput langat...

Eikä muuten helpottanut, että kävin vasta maanantaina hakemassa uuden 100g:n virkkauslangan. Madame Tricoten Maxi, sävynä lime (6491). Oli nimittäin kanta-asiakastarjouksena, köhööh. Siitä tulee anyway laukku, kunhan saan laitettua kahdeksi keräksi. On sen verran ohutta lankaa, ettei sitä yksinkertaisena viitsi virkata. Ikä ja terveyshän siinä menisi :-)

Siinä on kesälle tuhoamistavoitetta.

Kirja ei kohtaa tv-sarjaa tai toisin pän

Candace Bushnellin Kynsin hampain ei ollut mikään vakuuttava esitys kirjallisella saralla. Toisaalta voiko muuta odottaa teokselta, joka on tekemällä tehty Sinkkuelämää-buumin turvin, sillä toki kyseisen kirjailijan uutena tuotoksena voidaan julkaista mitä hyvänsä soopaa. Nimi myy, ei sisältö.

Niinpä Lipstick junglen vahvat naiset ovat paperilla pelkkää... paperia. Hahmoja, joissa ei ole säkenöivää nerokkuutta, ei särmää, ei yhtään mitään. Lisäksi kun on alle katsonut ensimmäisen tuotantokauden kyseistä sarjaa, niin hahmoilta odottaa jotain enemmän. Kun Kirby Atwood onkin pahainen alusvaatemalli, eikä säkenöivä valokuvaaja, niin pettymys on jo siinä. Ja ei tv-sarjassa Nicolla ole tytärtä.

Voisinkin sanoa, että tällä kertaa tv-sarja pesi kirjan.

Tyypillinen nainen

Tyypillinen nainen rakentelee tuulentupia. Ne ovat asettuneet aika korkealle ja hatarille perusteille, mutta yhtä kaikki, tyypillinen nainen vaalii niitä kuin ne olisivat hänen omia lapsiaan. Unelmia pitää olla ja niistä pitää taistella, vakuuttaa tyypillinen nainen.

Tyypillinen nainen haluaa tietää kaiken etukäteen. Tyypillisen naisen kalenteriin on merkitty jumppavuorot ja siinä on nipistetty valmiiksi aikaa salilla käynnille. Tyypillinen nainen tarvitsee kalenteriaan. Tyypillinen nainen haluaa suunnitella asioita vuosiksi etukäteen. Hän pohtii kihloja, häitä, punaista tupaa ja perunamaata, lasten nimiä ja tulevia työpaikkojaan. Tyypillinen nainen myös kyseenalaistaa suunnitelmat aika ajoin, mutta päätyy yleensä samoihin lähtökohtiin.. Tyypillinen nainen haluaa tietää ajoissa, missä vietetään juhlapyhät, milloin lähdetään ulkomaille, milloin ostetaan asunto tai auto. Tyypillinen nainen katsoo tulevaisuuteen.

Koska tyypillinen nainen haluaa tietää kaiken etukäteen, hän ei voi sietää viime tipassa tulevia muutoksia ohjelmaan. Tietenkin hän voi itse suorittaa tai jättää asioita viime tippaan. Siihen hänellä on naisena oikeus. Odottamattomat asiat stressaavat tyypillistä naista enemmän kuin muut asiat. Odottamaton vieras ei ymmärrä, että hänen takiaan tyypillisen naisen hiukset harmaantuvat alle 27-vuotiaana.

Tyypillisellä naisella on aina jotain virityksiä menossa. Kunto-, talo-, neule-, sisustus-, kirjoitusprojektia – you name it. Tyypillinen nainen on ajan hermolla, hän seuraa tarkasti uutisia sekä muotia, ostelee itselleen palkinnoksi meikkejä ja vaatteita, joita löytää hämmästyksekseen kaapista vuoden päästä laput vaatteissa kiinni. Tyypillinen nainen on impulsiivinen ostaja, mutta toisaalta jotain hyvin pientä seikkaa, kuten juustopaketin ostoa, tyypillinen nainen voi puntaroida pitkään ja vertailla hintoja ikuisuuden kylmähyllyjen välissä. Tyypillinen nainen uskoo siihen, että tilillä pitää olla pieni turvapuskuri huonoja aikoja ja yllättäviä seikkoja varten ja ei voi käsittää, miten tyypillinen mies voi kuluttaa kaikki rahansa seuraavaan palkkapäivään mennessä. Tyypillinen nainen suunnittelee talouttansa.

Tyypillinen nainen on nainen niin hyvässä kuin pahassa. Heikompana sukupuolena hän kannatuttaa ostokset tyypillisellä miehellä eikä saa purkkeja auki ilman miehistä apua. Sen sijaan tyypillinen nainen ei voi sietää töiden jakoa naisten ja miesten töihin. "Tiskaaminen kuuluu myös miehille", tyypillinen nainen julistaa. Kotitöissä hän kannattaa mitä selvimmin tasa-arvoa. Silti renkaiden vaihtaminen saa hänet kavahtamaan. Tyypillinen nainen osaa kuitenkin vaihtaa lamput ja sulakkeen, mikäli niikseen tulee. Hän on tietoisesti itsenäinen.

Tyypillinen nainen osaa olla töissä ammattilainen ja pitää tunteet kurissa, mutta antaa kotona tuulla. Tyypillinen mies ei yleensä ymmärrä tyypillisen naisen mielenliikkeitä, onhan tyypillinen nainen Nainen isolla N:llä. Tällöin tyypillisen miehen tulee vain huokaista "naiset" ja päätään pudistellen ottaa selvää, mikä sitä tyypillistä naista oikein vaivaa.

Hakemustehdas

Alan olla työpaikkahakemusten väsäämisen mestari tai kuningatar.

Miksei kukaan koskaan opintojen aikana kertonut, että hakemuksia pitää kirjoittaa satamäärin? Itse asiassa, missään vaiheessa opintoja ei tullut minkäänlaista tietoiskua: "Näin työllistyt." Toki rekrytoimisto auttaisi hakemusten kirjoittamisen kanssa, ja muistaakseni olenkin käyttänyt kyseisiä palveluja joskus, kun hain CIMO:lle. Rekrytoimistosta saisi varmaan myös tietoa avoinna olevista paikoista ja vinkkejä, mutta sinne on niin vaikea mennä! Opintoihin pitäisi kuitenkin kuulua jokin pakollinen luentosarja: "Työllistyminen alaltasi." Saisi jotain konkreettistakin käsiin.

Ja joo, tiedän, että jokaiseen paikkaan pitäisi kirjoittaa oma hakemuksensa, mutten mä ala erikseen naputtelemaan samoja sisältöjä. Mulla on toimiva malli, jota sitten muokkaan paikkakohtaisesti. En siis muuta vain vastaanottajan yhteystietoja, viite- ja otsikkoriviä, vaan muokkaan myös olemassaolevaa sisältöä sen mukaan, millaista paikkaa haen.

Sitä en tajua, miten johonkin kahden kuukauden sijaisuuteen odotetaan hakijan lähettävän oikeaksi todistettu ansioluettelo/nimikirjanote ja tutkintotodistukset. Eikö muka oikeasti riitä, että ne ottaa mukaan sinne haastatteluun? En mä ainakaan siihen aio lähteä. Ensinnäkin hakemusten rustaamiseen kulutettu aika, n. 20–30 minuuttia, joskus kauemminkin sekä allekirjoitusten metsästäminen; toiseksi rahalliset kulut: monistaminen/tulostaminen ja postitus. Vein postiin hakemuksia ja yhden postituksen hinnaksi tuli 1,10 €. Siihen vielä sitten kirjekuoren hinta ja tulostuskustanteet. Ehkäpä siinä vaiheessa lämmittää, kun on työpaikka takataskussa, mutta sylettäisi jonkin kahden kuukauden takia laittaa sen verran rahaa... Puhumattakaan matkakuluista, kun matkustaa haastatteluun. Aargh.

Olin ihan järkyttynyt tajutessani, että Työvoimatoimisto on nykyään jokin Työ- ja elinkeinotoimisto. Pakkoko niitä nimiä on vaihtaa?

Positiivinen yllätys

Kävin keskiviikkona palauttamassa kirjastossa kirjoja ja eksyin taas palautetut-hyllyn luo. Sieltä tarttui mukaan taas taattua hömppää: Tuija Lehtisen Suklaapolkuja, joka yllätti positiivisesti. Olen aika ajoin kritisoinut Lehtistä hömppäkirjoista, jotka toistavat aina samaa peruskaavaa. Toki tämäkin toisti.

Suklaapolkuja kertoo metereologi Elsasta, joka taistelee pitkän suhteen uupumusta vastaan. Taustalla on seitsenvuotinen suhde maailmalla matkaavaan biologiin, jota ei näytä vähempää kiinnostavan Suomessa elävän avopuolisonsa tuntemukset suhteesta. Elsan parhaat ystävät ja sisko lisääntyvät urakalla, ja mammamafia ahdistaakin Elsaa. Lisätään kuvioon vielä pari hauskannäköistä miestä sekä avopuolison 12-vuotias rääväsuinen tytär, niin suhdesoppa on valmis.

Eihän Suklaapolkuja mitenkään uutta Lehtistä ole, mutta onnittelin mielessäni Lehtistä siitä, että päähenkilö oli tällä kertaa parisuhteessa, jonka ylä- ja alamäkiä Lehtinen osuvasti kuvasikin, vaikkei se ollutkaan pääasiassa. Edelleen Lehtisen teosten päähenkilöt ovat alallaan menestyviä naisia, joiden ammatit edustavat jollain tavalla joko media-alaa tai in-aloja. Eikö hömppää pysty kirjoittamaan "tavallisista" perusduunareista?

Odottamista

Vihaan odottamista.

En edes tiedä, mistä se johtuu. Lapsuudessa odoteltiin aina äitiä, joka kokeili kaikki ovet, ennen kuin uskalsi lähteä matkaan. Joulupukin odottamisestakin tuli jossain vaiheessa välttämätön paha, joskin nykyään sitä osaa arvostaa joulutraditiona.

Ylioppilaskoetulosten odottaminen oli kuin hiilillä kävelyä. Pääsykoetuloksia en juurikaan odottanut, koska paperipaikka oli tiedossa... Tenttituloksia olen joutunut odottamaan, joitain jopa kuusi viikkoa.

Eniten kyrsii yhä ihmisten odottaminen. Pyrin itse olemaan ajoissa paikalla. Tyhmänä seisoskelu ja odottelu ei ole mun juttu; en saa minkäänlaisia kiksejä siitä, että saan odottaa kavereita kymmenestä viiteentoista minuuttia. Itse ei koskaan voi laskea sen varaan, että muut myöhästyvät jonkin verran, joten mihinkään ei voi lähteä nopeasti piipahtamaan..

Ärsytyksiä aiheuttaa myös tilanne, missä pitäisi lähteä yhdessä johonkin ja puolisko on sanonut, että lähdetään. Kun olen kengät jalassa ja takki niskassa ulko-ovella, puolisko vielä kallaa jotain hukkaamaansa tavaraa. Tosin harrastan samaa itsekin. Yleensä hukassa on luuri tai lompakko. Tai jotain muuta yhtä tärkeää. Eilen mulla oli hukassa kello.

Nyt odottelen kahta puhelua työpaikkojen tiimoilta. Toista haastattelukutsun, toista haastattelutulosten muodossa. Ärsyttää, kun ei voi keskittyä tenttiin lukemiseen tai mihinkään sen odottamisen takia. Haluan syksyksi työn. Nyt.