sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Kirjailijaksi?

Taiteilija, kirjailija...

Pienellä lapsella on monta haavetta. Joo, haaveilin minäkin kerran olevani opettaja, enkä mä siltikään uskonut viimeisten kahdeksan vuoden aikana, että musta opettaja tulisi. Nyt näyttää jo pahasti siltä, että opettajaksihan mä olen päätymässä... Haaveilen nykyään jopa opettajan virasta jossain kivassa lukiossa. Sairasta.

Ala- ja yläasteella olin aivan satavarma siitä, että musta tulee kirjailija. Kirjoitin käsiksiä illat pitkät ja jopa aamuisin, iltapäivistä puhumattakaan. Lukiossakin vielä makustelin ajatuksella, pommitin jopa muutamaa suurta kustantamoa käsikirjoituksella, joka tuli kuitenkin bumerangina takaisin. Olin aivan varma, että seuraan Uuden Kuun Emilian jalanjälkiä. Olin valinnut taiteilijanimenkin. Pieleen meni. Tapahtui käsikirjoituskato, kaikki aikaansaamani katosi kuin tuhka tuuleen, puff. Sen jälkeen en ole kirjoittanut riviäkään mitään fiktionaalista tekstiä. Hylkäsin haaveen kirjailijuudesta välittömästi.

Eilen kuulin taas muistutuksen aiheesta. Olen parhaassa iässä kirjoittaakseni esikoisteoksen. Joopa joo. Ehkä tämä blogin pitäminen riittää työstä. Fiktiivistä tekstiä en vieläkään lähtisi hevin kirjoittamaan.

Ei kommentteja: