sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Vaikeaa

Asuntoahdistus on muuttunut helpotukseksi ja jännitykseksi. Sain hoidettua asunnon itselleni suhteellisen kivuttomasti sähköpostilla — onneksi. Asunto sijaitsee esikaupunkialueella, joskin matka yliopistolle kestää "vain" 45 minuuttia. Ainakin sähköpostin välityksellä omistaja on vaikuttanut mukavalta. Ja jos nyt alkaa kamalasti ahdistamaan perheessä asuminen, niin voin paikan päällä etsiä jonkun muun asunnon. Vuokrakaan ei ole liian paljon, olin nimittäin varautunut suurempaankin vuokraan kuin 230€/kk. Vuokraan sisältyy siis aivan kaikki petivaatteista ja pyyhkeistä alkaen, netti jne. Voin soitella myös puhelimella ympäri Saksaa..

Voisin hiljalleen buukata niitä lentoja. Ärsyttää ainoastaan, etten vielä tiedä luentoaikatauluja tarkalleen (koska en ole ilmoittautunut haluamilleni kursseille) ja kesäkuun loppupuolen osalta omat suunnitelmat ovat vielä suhteellisen hajallaan. Juhannukseksi Suomeen tuleminen maksaa hirmuisen paljon, mutta ajattelinkin hankkia ensin menolipun ja viimeisen paluulipun, jolloin hintaa lipulle kertyy se n. 170€. Tuon halvemmalla ei taida päästä enää tässä vaiheessa. Tosin en vielä tiedä, kuinka paljon aikaa kuluu tenttimiseen ja paperisodan hoitamiseen luentokauden jälkeen..

Kurssi-ilmoittautuminen hoituu siis lähettämällä sähköpostia luennoitsijalle. Mailissa pitää perustella, miksi haluaa kyseiselle kurssille. Ei ihmekään, että olen vähän vaiheessa ilmoittautumisen kanssa.. Ajattelin kuitenkin ottaa kursseja, jotka tukevat omia opintoja. Maisterin papereista puuttuu nimittäin enää nelisen kurssia, jotka voisin melkein kaikki saada korvattua ulkomailla opiskelulla. Se tarkoittaisi myös sitä, ettei tarvitsisi enää muuttaa takaisin Jyväskylään, kun nyt sieltä pois muutan. Gradua tukevia kursseja olisi ainakin kaksi tai kolme tarjolla kohdeyliopistossa. Itseni tuntien tulen kuitenkin vaihtamaan vielä graduaiheeni pariin otteeeseen..

Ei kommentteja: