Tajusin olevani vanha. Wanhoja tanssivat vuonna 1990 syntyneet tytöt ja pojat, abirekkojen lavoilla keikkuivat vain vuotta vanhemmat nuoret. Omista abihulinoista on jo viisi vuotta, wanhojen tansseista kuusi. Alkoiko hieman ahdistaa?
Vanhuuden tunne tuli myös tänä aamuna, kun katsoin Yön 25-vuotisjuhlakiertueen pääkonsertteja RMJ:sta 2006. Olen pitänyt itseäni erilaisena nuorena pitäessäni 80-luvun musiikista. Surullisinta lienee se, etten ole edennyt juuri mihinkään. Surullista myös se, etten tiedä mitään Tokio Hotelista tai muista pinnalla olevista bändeistä. Matthau Mikojakin olisi täysin tuntematon minulle, ellen olisi joutunut kirjekaverille metsästämään uusinta singleä. Tajusin sentään vienosti levyliikkeessä kysyä, mistä yhteydestä tämä Mikoja on tuttu... Bloodpitistähän se.
Mutta että olen jäänyt jonnekin 80-luvulle musiikkimieltymyksissäni! Jurakaudelle. Niille vuosille, jolloin en tajunnut muusta kuin lastenlauluista, kuten Maijall' oli karitsasta. Kaikista huojentavinta oli ehkä huomata, ettei Yön keulahahmokaan, Lindholmin Olli, ole päässyt mihinkään lavamaneereistaan. Ja että ne lavamaneerit alkoivat oikeasti ärsyttämään minua. Ei ole muuta kuin suunta ylöspäin!
Nuorennusleikkaus täytyisi musiikkimaun suhteen tehdä - ehkäpä alan kuuntelemaan jotain todella 2000-lukumaista. Suositella saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti