Perustin tämän blogin vähentämään kirjoituslukkoa, mutta mitä vielä... Entisestään se on vain vankistunut. Nyt on ollut luonnollista hautoa pään sisällä kaikkea koulumaailmaan liittyvää – positiivisessa mielessä toki. En vielä julistaudu mihinkään suuntaan, mutta varovaista ennustusta voin tulevaisuudesta heittää...
Tällä hetkellä kaikki harjoittelut ovat mennyttä elämää ja pedagoginen pätevyys riippuu vain joistakin pienehköistä raporteista ja pohdinnoista. Jäljellä itselläni on enää yksi luento, toki muut vielä tahkoavat ja istuvat vielä pitkiä seminaari-istuntoja toukokuussa. Jossain määrin olen kyllä onnellinen siitä, etten ole maassa enää silloin. Ei inspaa tai jotain jokin seminaari-istuskelu.
Harjoitteluista nousseita ajatuksia? Jos lueskelen saamaani palautetta ja vertaan sitä syksyiseen palautteeseen, niin varmaan sieltä päällimmäisenä nousee "luennoiva, rento tyyli; sopisit lukioon tai aikuiskoulutukseen" ja "persoona näkyy opetuksessa". Mukavan tunnelman olen mukamas osannut tunneille luoda, tiedä häntä. Hyvä, jos näin on. Parhaimmat palat jätän vielä itselleni makusteltaviksi.. Ehkäpä siinä välissä, kun kirjoittelen portfoliota tästä kehityksestäni, kerron niitäkin tänne.. Omissa ajatuksissanikin on jo pidempään siintänyt lukio-opetus, mutta tämänpäiväinen sijaisuus on horjuttanut vähän ajatuksia..
Tänään on ensimmäinen oikeasti keväinen päivä näillä leveysasteilla. Se näkyy oppilaissakin. Toki sijaista koetellaan mahdollisimman paljon, ja olinkin varautunut siihen, että kyseinen luokka hyppii silmille ja lujaa. Olin peruskoulun puolella; aiemmin olin kuullut ko. luokasta kauhutarinoita... Joko mulla on auktoriteettia tai sitten oppilaat olivat väsyneitä. Tunti meni kauhuskenaarioihin nähden älyttömän hyvin.
Elokuussa ajattelin vielä, että tulisin olemaan suoranainen natsi luokan edessä. Kaikki istuvat kasvot opettajaa kohti, pitäisivät suunsa kauniissa supussa ja kuuntelisivat, kun Minä Sivistän Heitä. Tämä harhakuvitelma on karissut kuin tuhka tuuleen. Mä en ole niin kovin tiukka, en niin säntillinen enkä niin orjamaisesti noudata tuntisuunnitelmaa. Sen sijaan musta on kiva jalkautua luokkaan, istua pulpetilla ja jutella oppilaille kuin vertaisille (näin siis lukion puolella). Johtunee oppiaine(id)en luonteesta, että tuollainen on mahdollista. Tuohon aiemmin mainittuun "luennointiin" liittyen: en ole niin itserakas, että rakastaisin omaa ääntäni ja siksi puhun paljon tunneilla.. Pidän oppiaineestani ja oikeastaan nyt harjoittelun aikana olen oppinut pitämään siitä enemmän. En tiedä, miten se on mahdollista. Ehkä se on. Toisaalta taas olen onnistunut välttämään kaikki kielioppiasiat totaalisesti.
Yläkoululaiset tarvitsevat auktoriteettisempaa opettajaa, joka kertoo, mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Selkeyttä ja rajoja. Kuvittelin aiemmin, että olen selkeyden perikuva. Olen kaikkea muuta kuin sitä. Toisaalta taas tämänpäiväinen yläkoulutunti toi musta esiin niitä auktoriteettisiakin piirteitä – ainakin omasta mielestäni. Etenin johdonmukaisesti ja mielestäni reagoin suhteellisen hyvin tuntirauhan häirintään. Pienen puhuttelun jälkeen luokka oli hyppysissä. Lukiossa opettajan auktoriteetti rakentuu ennen kaikkea asiantuntevuudesta ja varmasti siitäkin, minkälaisen tunnelman opettaja onnistuu luomaan luokkaan. Mun tyyliini ei vaan sovi opettajan pöydän takana pönöttäminen ja sinne piiloutuminen... Olen tainnut löytää oman opetustyylini, joskin sitä täytyy oppia rikastamaan erilaisilla tuntimateriaaleilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti