Tenttikirja tuli selätettyä. Voin kertoa, ettei kielihistorian lukeminen ole maailman addiktoivinta puuhaa. Monta kertaa nukahdin kesken kaiken, eilenkin. Tänään sitten rykäisin sen loput 60 sivua ja pitäisi aloittaa uusintakierros. Onneksi on olympialaiset, jotka rikkovat sopivasti opiskelurutiinin - siis minkä?
Kaikki opintojaan yliopistossa aloittelevat uudet opiskelijat, minä säälin teitä! Olette ensin innoissanne kaikesta, menette massan mukana luennoille, suunnittelette ahkeroivanne, kunnes huomaatte, että opiskelujen ulkopuolinen aktiviteetti valtaakin suurimman osan ajasta ja opiskelusta tulee tylsää ja puisevaa. Jostain syystä yliopistot ovat osanneet tehdä perusopinnoista siedettäviä ja ihan mukaviakin, sen verran kivoja, että uudet opiskelijat koukutetaan. On helppo saada hyviä numeroita. Sen jälkeen nouseekin seinä vastaan. Käy kuten The Rasmuksen Laurille: lasiseinä romahtaa päälle. Se ei olekaan enää niin kivaa, ihanaa tai helppoa. Suurin osa opinnoista onkin laitoksen säästökuurien takia kirjatenttejä, vain pakollisista kursseista järjestetään opetus. Kurssisuoritukset jäävät roikkumaan. Kursseja jätetään kesken. Lukuaikataulut kusevat. Tervetuloa yliopistomaailmaan!
Onhan niitä HC-opiskelijoita, jotka oikeasti jaksavat panostaa ja tehdä viimeisen päälle kaikki tehtävät. Ihailtavaa, mutta täysin turhaa. Työelämässä kukaan ei katso, oletko saanut arvosanaksi viisi tai yksi jostain yksittäisestä kurssista. Kokonaisarvosana ratkaisee. Ja siinäkin vain sen verran, että kolmonen on täysin hyväksyttävä arvosana, nelonen ja viitonen kertovat vain lisäahkeruudesta. Ja arvosanat - ne ovat vain yliopisto-opettajien näkemyksiä osaamisestasi. Menee tentti hyvin tai huonosti omasta mielestäsi, on yleisin arvosana kuitenkin nelonen. Yritä siinä sitten tsempata ja yrittää vielä enemmän, kun keskinkertaisella valmistautumisella saa hyvän arvosanan. Kiinnostuksen osoittamisesta palkitaan viitosella. Tämä on nähty ja koettu tosi.
Oikeastaan on hirvittävän vähän niitä kursseja, joihin oikeasti haluaa panostaa. Pääaineessani sentään niitä on ollut muutama, mutta en voi kieltää, etteikö aamukuudelta aloitettu essee olisi tuonut kiitettävää arvosanaa. Essee ei todellakaan ole osoittanut parasta mahdollista osaamistani tai tiedonkäsittelytaitoani. Vaihdossa panostin toiseen kurssiin paljon enemmän kuin ensimmäiseen, silti sain molemmista saman arvosanan. Tosin motiivinikin olivat erilaiset kursseilla, jälkimmäinen kursseista kun oli diipadaapaa.
Sivuaineista muistan tasan yhden kurssin, josta olen jaksanut olla innostunut ja johon olen jaksanut panostaa. Se oli kielihistoriaa. Ironista mutta totta, nyt kielihistorian lukeminen toiseen sivuaineeseen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Tosin niiltä osin, jolloin tämä tentittävä kielihistoriaosuus vastasi jo opittua kielihistoriatietämystä, lukeminen tuntuikin mielenkiintoiselta. Elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti