Sitä joskus unohtaa, miten on koukuttunut eri asioihin. Eikä edes lankoihin, vaikka toinkin kaupasta yhden kerän Seitsemän Veljeksen Coloria.
Meillä, kuten monella muullakin Sonera-taloudella, oli netti poikki aamusta iltaan ja meistä molemmat olivat hermostua tähän netittömyyteen. Ensinnäkään ei pääse pelaamaan liveen Carcassonea tai jotain muuta 360:lla, toiseksi on palkkapäivä ja haluaisin tarkistaa tilini tilanteen, kolmanneksi olen kuumeessa, ja huomenna on pakko raahautua työterveyshuoltoon.
Tyhmä minä. Kuvittelin, että olen sellainen, joka uskaltautuu lääkärin vastaanotolle. No kävinhän mä viime viikolla terveyskeskuksessa, kun en saanut nukuttua kunnolla, mutta se ei nyt paljon oloa parantanut, kun sairaanhoitaja passitti mut kotiin ja käski käydä työterveydessä. Joo, olisinhan mä käynyt, mutta tunsin oloni sellaiseksi, etten tarvitsisi sairauslomaa. Nyt olo on taas huonontunut; alan epäillä ihan toden teolla keuhkoputken tulehdusta. Vannoin ja vakuutin siipalle aamulla, että soitan tänään työterveyteen, mutta koulussa tunsin oloni terveeksi - mitä nyt viimeisillä tunneilla alkoi ääni häipyä. Otin kotona illalla vahvaa buranaa ja kuumetta oli silti.
Viheliästä tämä sairastelu.
Jaksoa on enää muutama hassu viikko jäljellä ja ärsyttää, että sairastun juuri nyt, kun kokeiden laadinnan pitäisi alkaa. Parempi ehkä kuitenkin tällä viikolla sairastella kuin ensi viikolla. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti