Loppuviikko tuntuu aina miellyttävämmältä kuin alkuviikko. Loogistahan tuo on. Alkuviikolla töihin meno on pakkopullaa, koska kaikkia ketuttaa se, että koulua on vielä ennen viikonloppua niin ja niin paljon. Keskiviikon jälkeen alkaa helpottaa ja nyt tätä kirjoittaessa olen jo siirtynyt viikonlopun viettoon.
Kuluneella viikolla opetusmaailmaan liittyviä uutisia on tullut sieltä täältä:
- Yliopistot ovat kehittämässä erilaisia hälytysjärjestelmiä, jotkut yliopistoista kehittelevät tietokoneen näytölle pongahtavaa varoitusta ja jossain taas on ollut jo pitkään tekstiviestinä leviävä systeemi käytössä. Yliopistoissa ei liene keskuskuulutusjärjestelmää.
- Eilen opetusministerin vaihtuminen kohahdutti suomalaisia. Sari Sarkomaa sai paljon sympatiaa osakseen (ainakin uutisiin liittyneissä kommenteissa), sillä hän perusteli eroaan sillä, ettei lasten pitäisi joustaa vanhempien työn takia. 8-vuotias poikansa oli myös lohduttanut äitiään sillä, että Suomen lapset ymmärtävät. Sarkomaa jatkaa erostaan huolimatta politiikassa, mutta vain rivikansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna. Uudeksi opetusministeriksi nostettiin keskisuomalainen, nuori kansanedustaja Henna Virkkunen, jolla on laaja työsarka edessään.
- Tänään Yle uutisoi harvan nuoren lopettavan opinnot pelkkään peruskouluun. Jopa 94 prosenttia nuorista jatkaa toiselle asteelle. Ammatilliset opinnot kiinnostavat nuoria nykyään enemmän kuin lukio-opinnot. Kolmannelle asteelle siirtyy lukio-opinnoista vajaa puolet saman vuoden aikana, kun lukiotodistus ja lakki on kourassa.
Hyvää varsinkin viimeisessä uutisessa on se, että Suomen nuoriso kouluttautuu, koska tässä maassa ei saa juuri mitään työtä ilman koulutusta. Koulutuksen järjestäjien olisi kuitenkin syytä tarkastaa valintaperusteita, jottei kouluihin otettaisi turhaan sellaisia opiskelijoita, joita ei kiinnosta a) käydä koulussa, b) tulla toimeen muiden kanssa (mikä voi tarkoittaa mm. sitä, että opettajille haistatellaan, kun opettaja yrittää saada työrauhan luokkaan).
Viikonloppuvapaa on ihana asia. Ja vielä ihanampi asia on se, että kohta alkaa kahden ja puolen viikon tauko oppilaista. Ainakin meidän opettajanhuoneessa sitä odotetaan kuin kuuta nousevaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti