tiistai 30. joulukuuta 2008

Paketissa

Vuosi 2008 on kohta jäänyt taakse. Huomenna ei ehtine enää kamalasti muistella menneitä, joten pistän vuoden 2008 pakettiin viiden teesin avulla.

  1. Vaihto: Vaihto oli onnistunut, ei sitä käy kieltäminen. Sain elinikäisiä (?) ystäviä, rakastuin vaihtokaupunkiini ja sain gradumateriaalia. Kaikki kliseet siitä, kuinka vaihdossa olo kasvattaa ihmisenä -- sitäkin, mutta ennen kaikkea se oli elämys, josta olin valmis maksamaan. Toisaalta kaikki paperihässäkät ahdistivat ihan simona ja toisaalta taas vietin ensimmäisen kesän pitkään aikaan, jolloin en tehnyt töitä. Omituista.
  2. Opinnot: Gradun käynnistäminen syksyllä sekä opejuttujen läpivieminen keväällä vaihtorumban lisäksi olivat aika väsyttäviä. Opinnot etenivät hyvään vaiheeseen, sillä ehdin vielä töiden rinnalla tenttiä kaksi roikkuvaa tenttiä ja viimeinen yksittäinen tentti on vielä edessä. Toisaalta taas opiskeluhalut heräsivät, mutta en tehnyt suunnittelua enempää töitä sen eteen. Voi olla, että luenkin vielä erityispedagogiikkaa tai sosiologiaa tai naistutkimusta.. Toisaalta taas elo kaukana opiskelupaikkakunnalta maistuu.. Nyt tässä vaiheessa on vielä varhaista sanoa, kannattiko muuttaa pois (gradun kannalta) vai olisiko ollut viisampaa asua vielä yliopiston kyljessä.. Palaan asiaan, jahka saan graduaikataulua kuntoon.
  3. Työt: Lopetin rakkaaksi käyneessä työpaikassa vaihtoa ennen, mutta syksyllä kuuluikin jo kummia ja olen päässyt opetuksen makuun. Saan näistä opejutuista kyllä paljon enemmän irti, viihdynkin, vaikka joskus on hirmuisen raskasta. Toisaalta tulevaisuus näyttää turvattomalta siinä mielessä, etten tiedä, missä työskentelen, haluanko olla ope iät kaiket vai mitä oikein haluan. Kesäksi mieli halajaa takaisin töihin, vaikkakaan gradulusmuilu ei kuulostaisi yhtään pahalta tavalta viettää kesää. Rahaa silti kuluu, joten olen pyöritellyt mielessäni puhelimen ottamista kauniiseen käteeni ja soittamista vanhaan työpaikkaan... Opettajia kun ei tarvita ihan tuhottomasti kesäaikaan.
  4. Harrastukset: Menin sitten ylittämään asettamani kirjaostotavoitteen, mutta sen tiesin jo vaihtoon lähtiessäni, että siellä tulee hankittua saksankielistä kirjallisuutta enemmän kuin omiksi tarpeiksi (voi ei! En tajunnut yhtään tehdessäni nettikirjakauppaan tilausta, että olisin halunnut Die weisse Massaille jatkoa!). Suomenkielinenkin kirjaostosmäärä ylittyi, mutta siitä syytän alennusmyyntejä. Saksassa taas yllätin itseni aloittaessani neulomisen ja virkkaamisen kesäaikaan. Lisäksi on tullut neulottua paljon enemmän kuin viime vuonna. Talvella selkä teki tepposet ja veti ihan lukkoon. Selkäongelmia ei ole ollut ennen joulua, joten pitkät kävelylenkit Saksassa ja syksyllä aloitettu kuntosaleilu ovat tuottaneet edes jonkinlaista toivottua tulosta. Kuntosaleilu sekä kotona crossailu jatkuvat vuonna 2009.
  5. Rakkaat: Vuosi 2008 on ollut monellakin tavalla raskas, joten siitä ei olisi selvinnyt ilman rakkaita. Siippa on ollut ihana ja tukenut vaihdon ajan, lisäksi yhteisen kodin laittaminen on ollut rasittavuudestaan huolimatta sen rasittavuuden arvoista. On hyvä olla. Ystäviä olen nähnyt myös ennen ja jälkeen vaihdon (ja vaihdonkin aikana), joten sen suhteen olen enemmän kuin plussan puolella. Oli nimittäin aika, jolloin ystävien näkeminen rajoittui pakolliseen syntymäpäiväkekkereillä juoksemiseen. Lisäksi ehdin tekemään muutaman sukulaiskeikan ja näkemään rakkaita ihmisiä, joiden vuoksi kävelisin läpi tulimyrskyn.

Ei kommentteja: