lauantai 17. tammikuuta 2009

Kirjashoppailut

Kävin tässä toissa päivänä pyörimässä alennusmyynneissä. Kirja-alea yritän vältellä kuin ruttoa, sillä yleensä niistä tarttuu mukaan jokin kirja. Hylkäsin mm. Hermann Hessen kaupassa, koska en ollut varma, onko minulla jo juuri se kyseinen kirja... Vaikeaa, vaikeaa.

Mukaan tarttuikin sitten Canthia sekä Pirkko Leinoa. Jälkimmäinen oli ihan tietoinen haku, sillä jokin peruskielioppiteos on ihan hyvä olla käsillä jatkuvasti. ISK kun on kerta ihan liian suuri ja painava (eikä edes niin mukava: ajatuskin siitä ahdistaa, koska tiedän, että siihen pitäisi tarttua mahdollisimman pian). Minna Canth taas valikoitui ainoastaan siksi, että minulla on suuri aukko sivistyksessä Canthin tuotannon kohdalla.

Eilen taas kirja-alessa pyöriessäni en löytänyt mitään kiinnostavaa.

Olen myös löytänyt itseni valikoimassa ainoastaan ns. klassikkoteoksia mainoslehdistä. Tapanani on ruksia, mitä kirjoja oikein haluaisin hyllyyni ja kommentoida muutenkin lehtisiin hintatietoja. Yleensä ne lehdet eivät ole edes mukana varsinaisella ostosreissulla, mutta toisaalta olen tehnyt jo pientä valintaa. Ruksit ovat tällä hetkellä siis ainoastaan klassikkoteosten kohdalla (ja suomalaisten sellaisten!). Yritän yhä vältellä kirja-aleja, koska kiinnostavia kirjoja tulee varmasti paljonkin vastaan vielä tulevan vuoden aikana. Pitäisiköhän pyytää joitakin lahjuksina?

Ei kommentteja: