Tieto on keksintö pirun
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun
En tahdo tietää enkä opettaa
vaan tuntea ja oivaltaa
(Hassisen Kone, Olen toki vain sen tiedän)
sen vallassa, kuumeessa, tuskassa virun
En tahdo tietää enkä opettaa
vaan tuntea ja oivaltaa
(Hassisen Kone, Olen toki vain sen tiedän)
Kyseinen biisi on soinut enemmän ja vähemmän päässä viime aikoina. Pientä stressiä ilmassa? Huomaa, että jakso on kääntymässä loppua kohti ja pieni stressi alkaa puskea gradun kanssa. Tai siis graduesitelmän kanssa. Pitää nyt maanantaina istua kiltisti naputtamaan sivuja esitelmään, vaikka kaikki muu tuntuisi kuinka paljon mielekkäämmältä tahansa.
Toisaalta Olen toki vain sen tiedän muistuttaa mua siitä, kuinka mulla soi koko syksyn päässä aamuisin Dingon rivit Nyt mennään apinatarhaan/ eikä ikinä pois/ mennään apinatarhaan. En tiedä, onko suhtautuminen muuttunut mitenkään opetuskuvioihin. Joskus tuntuu, että työskentelisin lastentarhassa enkä fiksujen oppilaiden kanssa. Tosin mun usko oppilaisiin palautui kuluneella viikolla, sillä sijaistin kollegaa ja pääsin opettamaan aivan ihania ryhmiä. Ryhmiä, jotka keskustelevat ja osallistuvat. Ryhmiä, joilla on mielipiteitä sanottavana. Ryhmiä, jotka reagoivat mun heittämiin haastepalloihin.
"Tahdon tuntea ja oivaltaa" muistuttaa mua siitä, etten mä ole tekemässä opettajana tai graduilijana mitään suurta tietokasaa, täyttämässä tabula rasaa tai piirtämässä uusia suuntaviivoja. Oppiminen on mulle ollut omalla kohdallani aina oivaltamista parhaimmillaan. Tuntemista parhaimmillaan. Siihen pyrin myös opetuksessani. Oivallusten esiinkaivamiseen, tuntemiseen. Miksen siis näkisi gradua matkana oivaltamiseen ja tuntemiseen? Ainakin se jo nyt herättää ärsyyntymistä ja joskus jopa rakkauden tunteita.
Toisaalta Olen toki vain sen tiedän muistuttaa mua siitä, kuinka mulla soi koko syksyn päässä aamuisin Dingon rivit Nyt mennään apinatarhaan/ eikä ikinä pois/ mennään apinatarhaan. En tiedä, onko suhtautuminen muuttunut mitenkään opetuskuvioihin. Joskus tuntuu, että työskentelisin lastentarhassa enkä fiksujen oppilaiden kanssa. Tosin mun usko oppilaisiin palautui kuluneella viikolla, sillä sijaistin kollegaa ja pääsin opettamaan aivan ihania ryhmiä. Ryhmiä, jotka keskustelevat ja osallistuvat. Ryhmiä, joilla on mielipiteitä sanottavana. Ryhmiä, jotka reagoivat mun heittämiin haastepalloihin.
"Tahdon tuntea ja oivaltaa" muistuttaa mua siitä, etten mä ole tekemässä opettajana tai graduilijana mitään suurta tietokasaa, täyttämässä tabula rasaa tai piirtämässä uusia suuntaviivoja. Oppiminen on mulle ollut omalla kohdallani aina oivaltamista parhaimmillaan. Tuntemista parhaimmillaan. Siihen pyrin myös opetuksessani. Oivallusten esiinkaivamiseen, tuntemiseen. Miksen siis näkisi gradua matkana oivaltamiseen ja tuntemiseen? Ainakin se jo nyt herättää ärsyyntymistä ja joskus jopa rakkauden tunteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti