Kuulin eilen, että työt jatkuvat lukukauden loppuun. Ihana asia! Tosin se taas tarkoittaa, ettei g:lle olekaan niin paljon aikaa kuin olin suunnitellut, mutta jostain on nyt revittävä ne työtunnit. Työsuunnitelma pitää!
Olen opettanut siis lähes koko lukuvuoden ajan. Ainoastaan syksyllä oli parin kuukauden tauko, joka tuli kyllä silloin tarpeeseen rankan ekan jakson jälkeen. Näyttää hyvältä CV:ssä. Tosin työsopparit ovat olleet määräaikaisia, koska opetustunnit ovat vaihdelleet rajustikin. Nyt toimin sivutoimisena tuntiopettajana, seuraavassa jaksossa sijaisena.
Kesällä taitaa kyllä olla melkein pakko jättää työkuviot väliin ja vääntää se g viimeinkin raakamuodossaan valmiiksi. En tahdo jättää sitä roikkumaan kovin pitkäksi aikaa. Huspois alta.
Tapasin eilen yhden läheisimmistä ja kivoimmista ysteistä. Oli taas pitkästä aikaa kivaa kierrellä kaupoissa ja jutella kuulumisia ruuan äärellä. Shoppailin hiusväriä ja meikkejä ja vähän kaikkea muutakin... Esimerkiksi yhden pokkarin, joka on jo listaan päivittynytkin... Tänään taas näen toisen ystin kahvin merkeissä. Kivaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti