lanka: Novita Rose Mohair
kulutus: 199 g
puikot: 5,0 pyörö, muistaakseni
ohje: Novita X -08, koko M
kulutus: 199 g
puikot: 5,0 pyörö, muistaakseni
ohje: Novita X -08, koko M
Pyörönä neulominen oli hauskaa, koska traumatisoiduin saumojen kanssa taistelusta viime tunikan kohdalla. Löysin hyvät saumaneuleohjeet Stitch'n bitch: Neulojan käsikirjasta (Debbie Stoller), joten nyt uskaltaudun taas jo tasoneuleisiinkin koskea. Oranssi unelma oli jo tammikuun alussa hihojen kiinnittämistä ja lankojen päättelyä vaille valmis, mutta en saanut aiemmin aikaiseksi kumpaakaan. Eilen sitten repäisin ja päättelin langat (kuten myös merihirviöhuivista!) ja istutin hihat. Kaikkea sitä oppii ajan myötä... Saumoihin en ole ihan tyytyväinen, mutta menettelee. Vielä pitäisi pingottaa.

Siippa saisi olla onnellinen, että pelottavat nuppineulaviritykset ovat poissa sohvan selkänojan päältä – melkein kokonaan. Jospa tänään jaksaisi istuttaa hihat (ja saumata ne) valkoiseen takkiin, ja päätellä langat. Pohdin vielä, miten päättelen langat järkevästi patenttineuleeseen...
Olisi kova hinku päästä neulomaan boleroa, koska kipuja ei ole enää esiintynyt pitkään aikaan. Langatkin olisivat jo ostettu. Etsin alla oleville langoille käyttötarkoitusta. Lankana siis Schoeller + Stahlin Elfin Color. 100 g punasävytteistä ja 100g vihersävytteistä. Tuon punasävytteisen meinasin laittaa itselleni, mutta vihersävytteinen voisi mennä lahjaneuleeksikin. Mitä siis 100g:sta mohairia?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti