Paulo Coelho osaa kirjoittaa. Oikeasti. Sanon tämän nyt kirjojen Alkemisti ja Paholainen ja neiti Prym -teosten perusteella. Samalta ei tuntunut kuitenkaan Piedrajoen rannalla istuin ja itkin -teoksen kanssa. Ehkä se johtui verkkaisesta kerronnasta, joka polki paikallaan... Tosin ei jo mainituissakaan teoksissa kerronta mitenkään huimasti etene, mutta jollain tapaa Piedrajoki jätti minut täysin kylmäksi.
Nyyh ja byääh. Pilar tapaa lapsuudenystävänsä, joka on tähän tulenpalavasti rakastunut. Pilar ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja epävarmaan elämään, pelokas Toinen hänessä estää naista heittäytymästä rakkauden vietäväksi. Eikä siinäkään vielä kaikki. Lapsuudenystävä on karismaatikko, minkä takia Pilar osittain rakastuukin tähän. Etsitään elämän tarkoitusta oikein urakalla.
Jätän Coelhot vähäksi aikaa, sillä tämä teos oli pettymys. Voi toki olla, etten ollut virittäytynyt Coelho-tunnelmiin. Yhtä kaikki. Seuraavana olisi vuorossa g-kirjojen lisäksi Aino Kallasta...
Nyyh ja byääh. Pilar tapaa lapsuudenystävänsä, joka on tähän tulenpalavasti rakastunut. Pilar ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja epävarmaan elämään, pelokas Toinen hänessä estää naista heittäytymästä rakkauden vietäväksi. Eikä siinäkään vielä kaikki. Lapsuudenystävä on karismaatikko, minkä takia Pilar osittain rakastuukin tähän. Etsitään elämän tarkoitusta oikein urakalla.
Jätän Coelhot vähäksi aikaa, sillä tämä teos oli pettymys. Voi toki olla, etten ollut virittäytynyt Coelho-tunnelmiin. Yhtä kaikki. Seuraavana olisi vuorossa g-kirjojen lisäksi Aino Kallasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti