lauantai 10. lokakuuta 2009

Julkkisunia

Itse näen paljonkin julkkisunia... Tosin vähään aikaan sellaisia en ole nähnyt, mutta yhteen aikaan näin paljonkin. Yleensä unissani seikkailivat suosikkiartistini. Unissa olin keskustellut artistin kanssa tai soittanut bändissä.. Mielenkiintoisin keskustelu lienee tapahtunut ikebanatilaisuudessa.

Niinpä mediapersoona Jone Nikulan toimittama Unia julkuista vaikutti suhteellisen mielenkiintoiselta, kun sen käsiini löysin kirjaston palautushyllystä. Parasta antia oli tietenkin suuren yleisön unet. Aira Samulin, Matti Vanhanen ja kumppanit pääsivät kaikki unissa mellastamaan. Kirjaan ei ollut kuitenkaan poimittu yhtäkään unta niistä julkkiksista, joiden kanssa itse unissani hengailen. Hmph.

Hauskaa, näppärää. Lyhyitä unikuvauksia, jotka ovat yhtä absurdeja kuin unet ylipäätään voivat olla. Suosittelen itsensä huvittamiseen.

Ei kommentteja: