Blogikirjoittamisesta on tullut vaikeaa ilman neulonta-asiaa. Aloitan enkä saa aikaan lauseen lausetta. Yritän purkaa tätä blogijumiutumista kirjoittamalla.
En halunnut, että tästä tulisi pelkkä neulontablogi, vaan voisin pohtia muutenkin ympärilläni tapahtuvia asioita. Sellaisia asioita, joita haluan ja jaankin myös ystävieni kanssa. Sellaisia asioita, jotka ovat osa jokapäiväistä elämääni ja täten tärkeitäkin minulle. Sellaisia asioita, joista minut voitaisiin tunnistaa.
Olen pyrkinyt kirjoittamaan blogiani tietyllä anonymiteetillä. En halua, että minun yksityiselämäni on esimerkiksi koulussa julkista. Sen tähden olen pitänyt niin siipan kuin muun elämän taustalla, vain ohiliitävinä mainintoina.
Tietyllähän tapaa tämä asenne on väärä. Teen töitä persoonallani ja kaikki minulle sattuneet asiat muokkaavat minua. Otan asioita toki esiin myös tunneilla, elävän elämän esimerkkejä. Niinpä niitä ei tule kirjoittaneeksi tänne. Osan asioista jaan myös ystävieni kanssa Facebookissa, joten en koe tarpeelliseksi kirjoittaa samoja asioita blogissa... Kierre on valmis. Mitä kirjoitan? Mistä kirjoitan? Mitä minä voin kirjoittaa?
Ahdistavaa.
Taidan jatkaa bloggailua ihan fiilispohjalta edelleen. Haluaisin kirjoittaa mistä huvittaa, mutta olen solmussa bloggauksen suhteen. Ehkäpä se tuottaa kirjoitusonnea sitten g:lle. Mene ja tiedä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti