Juuri kun luulin kaiken olevan hyvin neulerintamalla (en ole koskenut sitten viime sunnuntain puikkoihin tjtn), postiluukusta kolahti Novitan Kevät 2010.
Ei ihanuutta!
Täydellisiä neuleohjeita, ensimmäisenä tietenkin pitkävartisiin palmikkosukkiin. Aijaijai. Nyt on pakko kaivaa sukkapuikot esiin, puhutaan nimittäin suunnitelmalistan ykkösneulomuksesta, jota en ole vain saanut toteutettua..
Aloitetaan vaikka malleista 1, 2 ja 10. Jatketaan vielä malleilla 20 ja 21, 23 (mutta ei raidallisena), 29, 41 tai vahtoehtoisesti 40, 63, 69 tai 74, ja neulon varmasti 70:n mikäli löydän sopivan käyttäjän. Kerrasta kiellon päälle vielä malli 82, sillä Tour de Ski on aivan IHANA! Lisäksi on mainitsematta kaikki ne Rose Mohairista olevat päähineet. Tiedän, mitä teen mohairin jämäkerillä...
Sääli, ettei näille kaikille ole millään aikaa.
Pitää priorisoida. Taidan aloittaa palelevista varpaistani.
----
Ostin vuoden ensimmäiset lankakerät eilen. Kaksi kerää mustikansinistä Tempoa, pakko oli ostaa pois, jos niistä vaikka lapaset saisi aikaan. Olivat alennuksessa. Onneksi sentään en nähnyt yllä mainittua lehteä ennen kauppaan lähtemistä. Suru siinä olisi tullut puseroon.
----
Vaaleanpunaisesta puuttuu enää toinen hihasauma ja sopiva silkkinauha.. Voisikin tänään taas nyhrätä...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti