lauantai 2. tammikuuta 2010

Tour de Ski -neule aloitettu ja purettu ja aloitettu

Sain viimein joululoman aikana käsiini lehden, jota olen haikaillut ja haeskellut jo pidemmän aikaa ihan siihen saakka, että olen kääntänyt kaikki paikat nurin. No, löytyihän se lainattuna systerille.

Viime talvena aloittelin ihanaa pitsineuleboleroa, mutta lääkärin kiellon takia se meni purkuun. Nyt sitten en muistanutkaan enää, miten homma etenikään. Ihmettelin kyllä alkuun kovasti, kun olin tehnyt merkintöjä M-kokoa varten. Aloitin L-koosta, neuloin melkein kerällisen Novita Luxus Windiä ja totesin, että hihasta tulee hitusen liian suuri. Ei muuta kuin purkuun - tässä vaiheessa oli sekä Garmischin kisa ja Oberin prologit käyty. Kyllä ketutti. Loin eilen uudet silmukat, mutten päässyt alkua pidemmälle.

Tänään uudella yrityksellä.

Uuden vuoden tuoksinassa ehdin neuloa lisää helmaa siihen harmaaseen jakkuun. Aijai, kun tykkään.

Ei kommentteja: