maanantai 29. maaliskuuta 2010

Messuiltu on

Jyväskylässä oli kirjamessut. Ja hyvinvointi- ja muotimessut. Vapaa-aikamessut. Ja viinimessut. Tosin jälkimmäisessä en käynyt.

No, kirjamessujen takia mä oikeastaan lähdin Jyväskylään. Tapasin ystäviä ja suuri suunnitelma oli se, etten ostaisi mitään, mitä en oikeasti tarvitsisi. Piti ostaa ammattikirjallisuutta, ostinkin neulekirjoja ja muutaman romaanin. Aina ei voi voittaa.

Olen ehtinyt ainoastaan selata Neuleita miehille ja ajattomista brittimalleista kertovan kirjan. Jälkimmäisen ostin vain palmikko-ohjeiden takia. Mitä sitä turhaan haaveilemaan brittiläisistä slipovereista, koska mun päällä ne näyttävät järkyttävältä. Neuleita miehelle taas lähti mukaan siksi, että myyjä sitä suositteli. Ja kaveri lupasi, että saan neuloa sille puseron. Odota, pliis, hetki. Moni muukin projekti on menossa.

Messuilta hain myös Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaajan, koska arvostan Huovista kirjoittajana. Sen kaveriksi otin tarjouksesta Jumalat juhlivat öisin, josta olen kuullut vain pelkkiä kehuja.

Itse asiassa kirjaostokset-listalla olevan Super Cuten tilasin nettikaupasta. Aion siis tutustua amigurumienkin tekoon ehtiessäni.

Hyvinvointi-puolella ehdin tilata itselleni shampoota. Oli muuten aika kamalaa nähdä päänahan tilanne! Lisäksi ostin itselleni jumppavaatteet.

Ainoa huono puoli tässä messuilussa on se, että kahden viikon päästä (10.-11.4.) Jyväskylässä on käsityömessut. Varasin jo ystävän luota sohvamajoituksen. Sen sijaan messuille saan luvan kuulemma mennä ihan keskenäni. Tarvitsisin kyllä jonkun vahtimaan, etteivät lankashoppailut ryöstäydy käsistä.. Anyone?

Ei kommentteja: