Taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta, jolloin mielellään katsoisi tulevaisuuteen tai ainakin ensi syksyyn. Tänä vuonna olen jollain tasolla luottavaisin mielin sen suhteen, että tekevälle töitä kyllä löytyy. Näin haluan uskoa.
En pistäisi pahaksenikaan, jos työt jatkuvat nykyisessä työpaikassa, sillä vasta nyt tunnen sopeutuneeni ja saaneeni juonen päästä kiinni. En enää stressaa ja ahdistu. Luin viime viikon loppupuolella palautteita, joista nousi ainakin yksi ylitse muiden: "Ihanaa, että jaksat olla aina positiivinen, vaikka tuletkin pitkän matkan takaa."
Minulla on ihania oppilaita, joiden kanssa keskustelumme siirtyy ehkä aiheenkin viereen, mutta joiden kanssa heittelemme ajatuksia pallon tavoin. Minulla on ihania työkavereita, jotka ovat valmiita auttamaan ja kuuntelemaan, joiden kanssa osaan jo nauraa ja heittää läppää. Työympäristö alkaa viimein tuntua omalta.
Silti en voi välttyä ajatukselta, mitä tapahtuu syksyllä. Missä olen syksyllä? Olenko minä opettaja vielä kymmenenkin vuoden päästä? Tai kolmenkymmenen? Nyt gradua kirjoittaessani on noussut taas pintaan haaveet tutkijuudesta tai kääntämisestä. Ehkäpä kesällä kokeilen käännöstyötä ihan kunnolla, sillä voisin kuvitella tekeväni sitä sivutoimisesti. Päätoimisena kääntäjänä ei omaisuuksia tienaa (hyvä jos saa rahat elämiseen, ellei osu kultasuoneen). Tutkijanakin toimiminen... No, ensin pitäisi saada gradu pois alta hyvin arvosanoin ja sitten olisi syytä lähteä takaisin Alvarin suunnittelemia luentosaleja kuluttamaan, jotta saisi seuraavankin etapin kuljettua... (eikä hirveästi kiinnosta lähteä kuluttamaan enempää luentosaleja, mikäli ministeriön kaavailut lukukausimaksuista toteutuvat!)
Muistan lapsena (ja teini-ikäisenäkin) haaveilleeni omasta maineen polusta aivan pienen runotytön Emilian tavoin. Tänään maine ei enää sinällään kiinnosta, mutta edelleen jonkin suuremman tekeminen. Pienenä (ja teini-ikäisenäkin) kuvittelin tulevani suurena Emilian tavoin kirjailijaksi, mutta totuus iskee vasten kasvoja kuin tiskirätti, sillä en ole kirjoittanut fiktiivistä tekstiä kohta kahdeksaan vuoteen. Runoja ehkä, mutten romaaneja. Mutta kääntäminen, niin... Aika näyttää.
En pistäisi pahaksenikaan, jos työt jatkuvat nykyisessä työpaikassa, sillä vasta nyt tunnen sopeutuneeni ja saaneeni juonen päästä kiinni. En enää stressaa ja ahdistu. Luin viime viikon loppupuolella palautteita, joista nousi ainakin yksi ylitse muiden: "Ihanaa, että jaksat olla aina positiivinen, vaikka tuletkin pitkän matkan takaa."
Minulla on ihania oppilaita, joiden kanssa keskustelumme siirtyy ehkä aiheenkin viereen, mutta joiden kanssa heittelemme ajatuksia pallon tavoin. Minulla on ihania työkavereita, jotka ovat valmiita auttamaan ja kuuntelemaan, joiden kanssa osaan jo nauraa ja heittää läppää. Työympäristö alkaa viimein tuntua omalta.
Silti en voi välttyä ajatukselta, mitä tapahtuu syksyllä. Missä olen syksyllä? Olenko minä opettaja vielä kymmenenkin vuoden päästä? Tai kolmenkymmenen? Nyt gradua kirjoittaessani on noussut taas pintaan haaveet tutkijuudesta tai kääntämisestä. Ehkäpä kesällä kokeilen käännöstyötä ihan kunnolla, sillä voisin kuvitella tekeväni sitä sivutoimisesti. Päätoimisena kääntäjänä ei omaisuuksia tienaa (hyvä jos saa rahat elämiseen, ellei osu kultasuoneen). Tutkijanakin toimiminen... No, ensin pitäisi saada gradu pois alta hyvin arvosanoin ja sitten olisi syytä lähteä takaisin Alvarin suunnittelemia luentosaleja kuluttamaan, jotta saisi seuraavankin etapin kuljettua... (eikä hirveästi kiinnosta lähteä kuluttamaan enempää luentosaleja, mikäli ministeriön kaavailut lukukausimaksuista toteutuvat!)
Muistan lapsena (ja teini-ikäisenäkin) haaveilleeni omasta maineen polusta aivan pienen runotytön Emilian tavoin. Tänään maine ei enää sinällään kiinnosta, mutta edelleen jonkin suuremman tekeminen. Pienenä (ja teini-ikäisenäkin) kuvittelin tulevani suurena Emilian tavoin kirjailijaksi, mutta totuus iskee vasten kasvoja kuin tiskirätti, sillä en ole kirjoittanut fiktiivistä tekstiä kohta kahdeksaan vuoteen. Runoja ehkä, mutten romaaneja. Mutta kääntäminen, niin... Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti