En ole yleensä mitenkään poliittisesti suuntautunut ihminen ja harvoin myös otan blogissani kantaa poliittisiin debatteihin, koska niihin sotkeutuessa joutuisi sotkeutumaan sanoissaan aivan kuin pääministeri konsanaan.
Niinpä pysyttelen yleensä hiljaa.
Sen sijaan nyt sattui aihe, joka on nostattanut pienen myrskyn vesilasissa. Kyseessähän ei ole mikään muu kuin wicca-uskontoa käsittelevää kirjasarjaa vastaan kohdistunut hyökkäys. Minua ei niinkään kiinnosta, millä motiiveilla hyökkäykseen on lähdetty, vaan pikemminkin seuraus.
Jos ja kun jokin valtataho voi vaikuttaa julkaistavaan materiaaliin, Suomen sananvapaus on suhteellisen pitkälti pelkkää sanahelinää. Yllättäen saman tien harrastettiin ennakkosensuuria ja kyseistä kirjasarjaa ei suomeksi julkaista.
Hyökkäys poiki saman tien ehdotuksen ikärajoista kirjoissa. Hymistelyä kuuluikin ja minäkin nyökkäsin – pöyristyneenä siitä, että kummityttöni luki Tyttö ja helmikorvakoru -teoksen – ikärajojen olevan hyvä juttu. Heräsin viikonloppuna kuitenkin miettimään, onko ikärajojen asettaminen mitenkään maltillista ja hyvää.
Kuvatallenteissahan ikärajat ovat olleet - ja sinällään ne ovat hyvät ohjaamassa vanhempien valintoja. Totuus on kuitenkin se, että kiellettyjä (olkoon sitten K13) leffoja katsovat 10-vuotiaat ja K18 on vain takakannen merkintä. Siipan kanssa olen pohtinut usein, mitä varten ikärajoja asetetaan, jos niitä ei noudateta. Varsinkin siippa on usein joutunut kaupassa tilanteeseen, jossa liian nuoret lapset kantavat vanhempien ostoskärryihin kyseiseltä lapselta kielletyn pelin. Vanhemmat eivät ole kiinnostuneita ikärajoista tai he eivät ymmärrä. Pitäisikö myyntiä vielä tiukemmin kontrolloida?
Jos kirjoihin tulee ikärajat (ja niitä muuten on lapsille suunnatussa kirjallisuudessa jo suositusikärajojen muodossa), mitä se käytännössä tarkoittaa? Millä ikärajojen noudattamista valvotaan? Lapset menevät kirjastoon, näkevät mielenkiintoisen teoksen ja lainaavat sen itsepalvelulla. Osaako automaatti sanoa, ettet voi lainata tätä kirjaa, koska olet liian nuori? Kysyykö kirjastonhoitaja kirjastoautossa lapsen ikää? Kuka jaksaa valvoa ja millä edellytyksin?
Jos kyse on taas suositusikärajoista, en näe ongelmaa sinänsä. Keskustelin hyvän ystävättären kanssa aiheesta ja hänkin muisteli lukeneensa alakoululaisena Kaurasen Sonja O:n. Lapsi osaa yleensä nostaa lukemastaan ja näkemästään itselleen sopivat aihelmat ja aiheet ja käsitellä ne oman ymmärryksensä varassa. Totta kai jotkin esitetyt asiat saattavat olla hyvinkin ahdistavia...
Tiukka kontrollointi ei kuitenkaan voi kirjojen kohdalla olla ratkaisu. Kirjojen suhteen se myös on nähdäkseni täysin mahdotonta. Jos lapsi haluaa sivistää itseään ja tutustua aikuisten kirjoihin, en näe siihen mitään estettä. Vanhemman, opettajan tai kansanedustajan tehtävä ei ole suitsia lapsen tiedonhalua, vaan pikemminkin tukea sitä. Suositella sopivaksi katsomiaan teoksia ja keskustella lapsen ajatuksia askarruttavista kysymyksistä.
En silti soisi, että pieni kummityttöni, josta on kasvamassa kovaa kyytiä pahimmassa murkkuiässä oleva teini, menettäisi lapsenuskonsa ihmisiin lukemalla aikuisten kirjallisuutta. Jos hän kuitenkin kokee, ettei heppa- ja koirakirjoilla ole enää hänelle mitään tarjottavaa, voin aina suositella hänelle jonkin muun vaihtoehdon. Ja tarpeen tullen keskustella kummityttöni kanssa hänen ajatuksistaan ja lukukokemuksestaan.
Niinpä pysyttelen yleensä hiljaa.
Sen sijaan nyt sattui aihe, joka on nostattanut pienen myrskyn vesilasissa. Kyseessähän ei ole mikään muu kuin wicca-uskontoa käsittelevää kirjasarjaa vastaan kohdistunut hyökkäys. Minua ei niinkään kiinnosta, millä motiiveilla hyökkäykseen on lähdetty, vaan pikemminkin seuraus.
Jos ja kun jokin valtataho voi vaikuttaa julkaistavaan materiaaliin, Suomen sananvapaus on suhteellisen pitkälti pelkkää sanahelinää. Yllättäen saman tien harrastettiin ennakkosensuuria ja kyseistä kirjasarjaa ei suomeksi julkaista.
Hyökkäys poiki saman tien ehdotuksen ikärajoista kirjoissa. Hymistelyä kuuluikin ja minäkin nyökkäsin – pöyristyneenä siitä, että kummityttöni luki Tyttö ja helmikorvakoru -teoksen – ikärajojen olevan hyvä juttu. Heräsin viikonloppuna kuitenkin miettimään, onko ikärajojen asettaminen mitenkään maltillista ja hyvää.
Kuvatallenteissahan ikärajat ovat olleet - ja sinällään ne ovat hyvät ohjaamassa vanhempien valintoja. Totuus on kuitenkin se, että kiellettyjä (olkoon sitten K13) leffoja katsovat 10-vuotiaat ja K18 on vain takakannen merkintä. Siipan kanssa olen pohtinut usein, mitä varten ikärajoja asetetaan, jos niitä ei noudateta. Varsinkin siippa on usein joutunut kaupassa tilanteeseen, jossa liian nuoret lapset kantavat vanhempien ostoskärryihin kyseiseltä lapselta kielletyn pelin. Vanhemmat eivät ole kiinnostuneita ikärajoista tai he eivät ymmärrä. Pitäisikö myyntiä vielä tiukemmin kontrolloida?
Jos kirjoihin tulee ikärajat (ja niitä muuten on lapsille suunnatussa kirjallisuudessa jo suositusikärajojen muodossa), mitä se käytännössä tarkoittaa? Millä ikärajojen noudattamista valvotaan? Lapset menevät kirjastoon, näkevät mielenkiintoisen teoksen ja lainaavat sen itsepalvelulla. Osaako automaatti sanoa, ettet voi lainata tätä kirjaa, koska olet liian nuori? Kysyykö kirjastonhoitaja kirjastoautossa lapsen ikää? Kuka jaksaa valvoa ja millä edellytyksin?
Jos kyse on taas suositusikärajoista, en näe ongelmaa sinänsä. Keskustelin hyvän ystävättären kanssa aiheesta ja hänkin muisteli lukeneensa alakoululaisena Kaurasen Sonja O:n. Lapsi osaa yleensä nostaa lukemastaan ja näkemästään itselleen sopivat aihelmat ja aiheet ja käsitellä ne oman ymmärryksensä varassa. Totta kai jotkin esitetyt asiat saattavat olla hyvinkin ahdistavia...
Tiukka kontrollointi ei kuitenkaan voi kirjojen kohdalla olla ratkaisu. Kirjojen suhteen se myös on nähdäkseni täysin mahdotonta. Jos lapsi haluaa sivistää itseään ja tutustua aikuisten kirjoihin, en näe siihen mitään estettä. Vanhemman, opettajan tai kansanedustajan tehtävä ei ole suitsia lapsen tiedonhalua, vaan pikemminkin tukea sitä. Suositella sopivaksi katsomiaan teoksia ja keskustella lapsen ajatuksia askarruttavista kysymyksistä.
En silti soisi, että pieni kummityttöni, josta on kasvamassa kovaa kyytiä pahimmassa murkkuiässä oleva teini, menettäisi lapsenuskonsa ihmisiin lukemalla aikuisten kirjallisuutta. Jos hän kuitenkin kokee, ettei heppa- ja koirakirjoilla ole enää hänelle mitään tarjottavaa, voin aina suositella hänelle jonkin muun vaihtoehdon. Ja tarpeen tullen keskustella kummityttöni kanssa hänen ajatuksistaan ja lukukokemuksestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti