sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Takaisin tunturista

Loma jatkuu..

Takana on aivan ihana viikko tunturissa, missä ilma oli helppoa hengittää ja sää helli - mutta ei aivan niin karmeissa lukemissa kuin etelän +30. Matka alkoi siis perjantai-iltana ja perillä oltiin lauantain puolella.

Tunturilomailuun kuului ennen kaikkea sauvakävelyä tuntureissa. Päivätaipaleet olivat n. 10km:n pituisia, mutta se maasto! Kiipesimme neljästi tunturin huipulle ja yhtä monta kertaa sieltä alas, eksyimme matkallamme ja taivalsimme sääskien syöttinä. Hillat olivat vielä raakileina, ainakin minun poluillani, vaan punersivat jo kovasti! Viikko lisää ja ensi vuoden lakat olisivat pakastimessa.

Porot kävivät lähellä ja vähän lähempänäkin kuin oli toivottua. Porokolari oli paluumatkalla enemmän kuin lähellä! Sen sijaan poroja myös vieraili mökkipihassa saakka, mikä aiheutti lievää hilpeyttä.

Bolerokin alkaa olla mallilla. Kerämääriä en osaa yhtäkkiä sanoa, mutta kunhan tässä alkuviikosta saan otettua tarpeeksi aikaa, niin tulee valmistakin näytille. Onhan mulla vielä se pompulahuivikin blogaamatta...

Sain myös luettua pari kirjaa, joista niistäkin on tulossa blogipostausta jahka ehtii..

3 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Voi kun pääsisikin joskus jonnekin tuonne pohjoiseen! :)

Saija kirjoitti...

Eihän se vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä :) Mä olin ollut viimeksi 5,5 vuotta sitten ja oli tosi kiva palata takaisin tunturiin. Nyt suunnitelmissa on jo syysloman vietto siellä, mikäli vain säät sallivat.

Vetsikko mielessäin kirjoitti...

Rakas Sanaton Ystäväni!

Ihana oli lukea pienikin raportti Lapin reissustasi. Täällä on yksi täysiverinen Lapinhullu, joka ei ole päässyt vuosiin ruokkimaan hulluuttaan - eli nyt ruokkisi vaikka sievoisen sääskisuman nähdäkseen ne kaukaiset siintävät tunturit ja kiivetäkseen yhdelle, hämmästelläkseen kullankeltaisena rehottavia hillamättäitä ja herätäkseen valoisaan aamuun viileästä teltasta hyvin nukutun yön jälkeen. Katsotaan, jos tuskaa voisi lievittää Lapin ruskalla...