Kohta se alkaa... Täytyy ottaakin heti alkuun langat esiin, jotta heti herättyäni voin aloittaa silmukoiden luomisen. Satokausi käynnistyy!
Mutta niin, mulla oli ihan postattavaakin. Nimittäin taas yksi teos, jonka ehdin lukea viikonlopun aikana. Lainasin perjantaina muun muassa Alan Bennettin Epätavallisen lukijan. Bennett on takakannen mukaan "Britannian tunnetuimpia kirjailijoita, dramaatikkoja ja humoristeja." Voin allekirjoittaa huumorin ja jopa draaman tajun. Teos oli hykerryttävän hauska. Se teki myös hyviä huomioita kirjallisuudesta ylipäätään ja käsitteli kaanonin diskurssia. Jotenkin ihastuttavaa, ettei kirjallisuuden tarvitse olla korkeakirjallisuutta (mitä se sitten onkaan) ja että kuka tahansa voi lainata mitä tahansa. Lainausjärjestelmä kunniaan!
Hain eilen myös postista odotetun paketin. Olin tilannut Mary Oljen sukkateoksen, joka tuli kuin pisteeksi i:n päälle satokautta ajatellen. Tahdonkin tehdä urheilusukat!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti