Vielä hengissä.
Mä kirjoitin jo itse asiassa postauksen neuloksista tai keskeneräisistä, mutta en saanut aikaiseksi kuvien ottamista. Lisäksi kameran muistikortti väitti olevansa täynnä. Miten se voi?!?
Mutta niin. Hengissä ollaan, vaikka kiire vaivaa.
Ilmoittauduin mukaan Sukkasatoon. Aijai, kun on jännää. Ei, se oikeasti on. Pitää etsiä jo valmiiksi Sukka-kuvasto, jotta osaa aloittaa heti 1.9. :) Viime vuonna jäin rannalle ruikuttamaan, sillä missasin kokonaan aloituksen. Aamulla muistin olleeni viime vuonna mukana Lapaskuussa ja siitä tuli mieleen missattu mahdollisuus eli Sukkasato. Sinne saa vielä ilmoittautua. Hophop.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti