En olekaan pitkään aikaan postaillut mitään kirjallisuusaiheisia postauksia.
Minulla on itse asiassa menossa luku-urakka, sillä tarkoitukseni on lukea kaikki teokset, joista oppilaat tekevät kirjaesitelmän.
Tähän liittyen luin sitten Tuija Lehtisen Mopon. Mulla ainakaan ei ole jäänyt päähän, olisinko lukenut sitä aiemmin, mutta tarina kuulosti niin tutulta, että se olisi voinut olla mahdollista. Mua kiehtoi Mopossa moniäänisyys. Tarina itsessään ei ollut kovin hääppöinen.
Muuten vain -lukemista oli sitten kirjastosta nappaamani Sartren Muuri. Teoksessa on viisi novellia, joista jokainen käsittelee jotenkin epäjärjestystä ja ihmisen kuohuntaa. Pidin varsinkin niminovellista, mutta viimeiset kaksi jättivät suhteellisen kylmäksi. Musta on vain jotenkin niin hienoa, että Sartre on kieltäytynyt kirjallisuuden Nobel-palkinnosta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti