Olin partiolainen aina siihen saakka, kunnes välimatkan takia jätin harrastuksen. Olin kyllästynyt. Muistan vieläkin sudenpentujen lupauksen: "Lupaan parhaani mukaan..."
Vuoden vaihteessa tehdään aina lupauksia. Kuka minkäkinlaisia.
Viime vuonna lupasin kaikenlaista. Niistä parhaiten on pysynyt lankavarastojen tyhjennys -lupaus: luvatut kaksi kiloa meni rikki aika päiviä sitten, nimittäin neuloin vuoden 2010 aikana 6 kg 421 g lankoja pois. Lupaan neuloa 5 kg lankoja pois varastosta ja olla ostamatta uusia ennen kuin vasta toukokuussa 2011. En siis taida mennä Jyväskylän käsityömessuille ;)
Lupasin myös liikkua säännöllisemmin. Pidän tämän lupauksen myös ensi vuonna! Lupaan lisäksi juoda päivittäin yhden litran (1 l) vettä. Tänään vielä fuskasin. Minun piti käydä hiihtämässä, mutta omakotitalon pihasta lumien luonti kävi täysin kuntoilusta - ranteessa ei ollut enää ruista sauvomiseen. Liikuntaan voisin asettaa tavoitteeksi, että käyn kerran viikossa hiihtämässä tai sauvakävelylenkillä, kerran viikossa ryhmäliikuntatunnilla ja kerran viikossa salilla.
Minulle on tullut mieleen, että voisin taas alkaa osallistua partiotoimintaan. En kyllä tiedä vielä, millä aikataululla senkin ehtisi toteuttaa... Jos tässä nyt kevään vielä paahtaisi mm. avoimen yliopiston opintojen kanssa ja katsoisi sitten syksyllä uudestaan.

Menestyksekästä ja onnellista vuotta 2011 kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti