Haluan lukea vuonna 2011 seuraavat kirjat:
- Homeros: Odysseia - kuuluu yleissivistykseen siinä mielessä kuin minä sen omalta osaltani koen; eurooppalaisen kirjallisuuden kulmakivi
- Virginia Woolf - yhtäkään tiettyä kirjaa en osaa nimetä, mutta haluan tutustua tuotantoonsa. Katson vaikkapa jostain kirjalistasta teoksen, johon tutustun.
- J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - fantasiakirjallisuuden helmi, josta tehdyt leffat olen nähnyt, mutta jota en ole itse kahlannut. Kuuluu mielestäni yleissivistykseen, joten paikkailen omaa tietämättömyyttäni.
- Ernest Hemingway: Vanhus ja meri - klassikkoasemansa tähden.
- Thomas Mann: Taikavuori tai Buddenbrookit - ollut jo pidemmän aikaa tutustumislistalla, mutta en ole saanut aikaiseksi.
- Sofi Oksanen: Puhdistus - ehkäpä ainoita suomalaisia teoksia, jotka pitää lukea joskus.
Aika lailla käännökirjallisuuden pariin tuo listani menee, mutta perusteltakoon sillä, että olen huono suomalaisen kirjallisuuden lukija. Ja kun sanon, että olen huono, niin sitä todellakin olen. Luen enemmän käännöskirjallisuutta.
Lisäsin alapalkin, jossa seuraan, mitä kirjoja on tullut luettua. Pidin joskus kirjapäiväkirjaa, mutta nykyään aika ei riitä bloggaamisen ja räveltämisen (ravelry) lisäksi vielä kolmanteen asiaan, joten paras vain jatkaa tällä samalla tiellä. Ainakin jossain on ylhäällä, mitä sitä on joskus tullut luettua.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti