sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Opiskelurypistys

Viime postauksesta on vierähtänyt melkein kaksi viikkoa.

Syykin on selvä.

Huomenna on tentti, olen lukenut hiki hatussa kaikki vapaapäivät ja -ajat tenttiin, tänään on vielä edessä viimeinen rutistus.

Opiskelurypistys liitettynä töihin ja koulutuksiin on ollut aikamoinen urakka. Jaksaminen on ollut tiukilla. Niin tiukilla, että tajuankin vaativani itseltäni välillä mahdottomia. Ja että syksyn hurja työmäärä kantaa tännekin vielä väsymystä.

Ihanaa on kuitenkin ollut huomata, kuinka päivät pitenevät ja kuinka aurinko on tullut taas esiin. Valoisat aamut ja etenkin iltapäivät ovat auttaneet jaksamaan.

Menossa on neulerintamalla kaarrokepusero Rose Mohairista, kaarrokkeen ensimmäisen kuviokerroksen tikuttelin eilen.


Miehekkeen mielestä työ vihreä on jouluinen väri ja tekee jo nyt puserosta jouluisen. Jouluisen?

Niin ja pyörin nykyään enemmän räveltämössä kuin blogistaniassa. Yritän parantaa taas tapani...

Ei kommentteja: