On ollut neuleplääh. On ollut muutenkin plääh. Aivan kuin olisi kevätväsymystä ilmassa.
Viime viikot ovat menneet kuin siivillä. Olen tehnyt töissä pitkää päivää, arvosanoja on pitänyt antaa. On pitänyt hakea töitä, mikä on ollut kaikista pahinta kaiken muun lisäksi. On pitänyt lukea tentteihin ja käydä tenteissä. On pitänyt miettiä raha-asioita. On pitänyt täyttää verolappua. On pitänyt juosta pää kolmantena jalkana. On pitänyt jaksaa.
On pitänyt juhlistaa Suomen toista jääkiekon maailmanmestaruutta. On pitänyt katsoa pelejä ja hurrata jokaiselle tehdylle maalille ja viimein kyynelehtiä, kun Sakari Kuosmasen esittämä Finlandia-hymni kajahtaa tv-ruudusta kotisohvalle.
Keskiviikkona sitten ostin itselleni jo ennenaikaisen palkinnon: 250 grammaa ihanan pehmeää Malabrigo Lacea, värissä Pagoda (23). Siitä tulee itselleni jotain ihanaa, harkitsen jopa puseron neulomista.
Ilmoittauduin myös viime kesän tapaan Kesäyön hullutukseen, eli KYHiin. Tänään katsoin Ravelryssa jo valmiiksi tarpeeksi pieniä projekteja, jotta saan kaikki 25 aloitusta tehtyä ja heinäkuun loppuun mennessä lopetettua. Lisätietoja tempauksesta saa Äiti-puffan blogissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti