"Sinä poljet, minä ohjaan..."
Yhdessä on helppo pyöräillä, kun takana on myötätuuli. Aurinko paistaa kirkkaasti aamutaivaalla, matka taittuu joutuisasti. Pieni tuulenvire käy hiuksissa, mutta koska matka on vasta alussa, on helppoa. On helppo ja mukava olla, on helppo ja mukava nauraa. On ihanaa katsoa silmistäsi riemua ja naurua, jotka on terästetty rakkaudella. Hymyilyttää kaiken aikaa.
Jossain vaiheessa polkeminen alkaa tuntua jo pohkeissa. Matkaa on taittunut, tuuli on kääntynyt. Mustia pilviä kerääntyy horisonttiin, mutta kannustaen toinen toistamme uskomme ehtivämme rankkasateelta suojaan. Yhä yhdessä poljemme. Pahin rankkasade yllättää meidät kesken ylämäen.
Meillä on yhteinen tahto, vaikka sitä ei olekaan julistettu missään. Mäen päälle on matkaa, minä tahdon sinne kanssasi. Kannustan yhä, talutamme välillä pyöräämme, mutta kuljemme rinnakkain. Ei ole enää pitkästi. Laen jälkeen helpottaa, pääsemme taas myötämäkeen yhdessä, uskon.
Rankasta ylämäestä huolimatta kirvoitat minusta naurun. Happo painaa jo jaloissa, nauru tässä tilanteessa on jo jotain. Nauru sattuu keuhkoihin, välillä pysähdymme hengittämään ja haukkomaan happea. Laella hengittäminenkin on helpompaa, usko vain.
Matka ei ole helppo, mäen päälle pääseminen ei sitä myöskään ole. Sinä et vain jaksanut enää uskoa sinne pääsemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti