perjantai 27. tammikuuta 2012

Kummikokous

Kävin tänään ensimmäistä kertaa ihailemassa 1 kk:n ikään ehtinyttä täteiltävääni. Kuvista Prinsessa oli kasvanut jo huomattavasti ja ilmeili pöllönpoikasen tavoin. Ihmetteli oikein kunnolla seiniä ja kummeja, sillä meitä oli oikein kyläkokoukseen asti: neljästä kummista kolme osui paikalle yhtä aikaa toisistaan tietämättä.

Ristiäiset ovat vielä edessä, mutta tämä täti sai heti uuden neulemojon päälle. Prinsessa on suloistakin suloisempi ja josko sitä huomenna neiti pääsisi tädin syliinkin asti.. Nyt maailmaa ihmeteltiin ensin äidin ja sitten isän sylistä käsin.

Viimeiseksi korttikuvaksi muistiin jäi tuhiseva nyytti peiton alla, pienenpieni käsi kasvojen edessä.

Ei kommentteja: