2 lahjaneuletta
0 pakkopullaneuletta
1 villatakin tai puseron itselleni
6 sukkaparia.
No, ei mene ainakaan vielä ihan niin putkeen, mutta neulon kuitenkin jotain. Olen saanut vuonna 2016 neulemojon muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen (tosin edelleenkään en suosittele pakettiautossa neulomista kenellekään, ellei halua saada selkäänsä jumiin tai kiertäjäkalvosimia kipeäksi).
Tartuin nimittäin aakkoshaasteeseen. En halua parittaa lankoja ja ohjeita valmiiksi, koska en kuitenkaan niitä noudata. Niinpä aloitin vähän helpommin ja aloin neuloa lankoja pois sitä mukaa, kun niitä tuli vastaan.
Ensimmäisenä valmistui R - raitasukat miehelle (sukkapari 1/6). Lankana Jannea, jota olin hamstrannut syksyllä. Pitkävartiset perussukat, ei mitään vakavaa ja vaikeaa ja hankalaa.
Sen jälkeen keskityin muihin projekteihin. Kuin varkain puikoille hyppäsi lapaspari ihanassa Varsinais-Suomen lapasten mallissa. Lankana on käytetty Maijaa ja Villeä.
Fitz-sukkien (2/6) synty juontaa 2,5 vuoden taakse. Olin juuri tavannut kihlattuni ja olin käymässä entisessä pääkaupungissa hänen luonaan. Fitzit olivat minulle eräänlainen hermoneule jännittävässä tilanteessa, mutta kaiken jännityksen keskellä onnistuin tekemään virheen mallikerrassa ja sukat jäivät. Nyt viimein tammikuussa sain kaivettua sukat keskeneräisten projektien joukosta. Myös neulekirjassa oli vielä merkki ohjeen kohdalla. Purin muutaman mallikerran ja tikutin ensimmäisen sukan kärjen loppuun ja toisen sukan saman tien kokonaan. Näiden sukkien kohdalla myös törmäsin muistikapasiteetin riittämättömyyteen, kun mietin, mikä lanka voikaan olla kyseessä. Tästä suivaantuneena olenkin viettänyt viikonlopun kuvaten lankoja stashia varten.

Miehen ollessa työmatkalla tajusin langat, jotka olen saanut entisiltä työkavereiltani muuttaessani "susirajan taakse." Divari-langoista syntyi oiva Huurre-tuubihuivi – olinkin miettinyt jo pidempään langoille käyttökohdetta ja huokaillut mielessäni, mitä niille voisi tehdä. Aika onnistunut käyttökohde. Divaria on jäljellä ihan pieni määrä enää. Taidan neuloa vielä toisen Huurteen vaikkapa kummitytön vauvanukelle.
Osallistuin tammikuussa kansainväliseen KAL:iin, jossa hashtagilla mystermittensjanuary2016 neulottiin viisi ohjetta lapasia. Käytin ohjetta paksumpia lankoja, joten jätin myös osan kuvioista tekemättä. Mosaic Mittens ovat kuitenkin aika ihanat, ja sain käytettyä keltaisen Villen lisäksi jämälankoja: Gjestal Janne sininen, ruosteenpunainen 7 Veljestä ja tummansininen 7 Veljestä. Lisäksi lankoina on käytetty Villen harmaata ja mustaa 7 Veljestä -jämää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti