Tänä vuonna myös ufoja sai ottaa työn alle, minkä vuoksi kaivoin esiin vuosiksi jääneet elefantin jalat ja aloitin 8.6. fantille vartalon tekemistä.
Seuraavaksi päätin tuhota ylimääräiset Ville-langat virkkaamalla Shaun The Sheepin (9.6.), josta tulee Aakkoshaastetta varten Bääh-projekti. Pääsin vartalon täyttämiseen asti. Kaivelinpa vielä esiin vuonna 2011 (!) marinoituneet Ykskyntöset, joita jatkoin kuvion jälkeiseen neuleosioon.
Suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin kesäkuun matkailu. Niinpä 10. päivä pakkasin aamulla mukaani mahdollisimman paljon virkkauslankaa ja muutamat sukkalangat, useamman koukun ja kolme settiä sukkapuikkoja. Olin muutaman päivän jäljessä aikataulua muutenkin. Selasin Ravelryn jonoani, otin ensimmäisen pienen työn esiin ja aloin virkata gekkoa (nro 1). Sitten tartuin maatuska-kirjanmerkkiin. Lauantaina 11. päivä minulla ei ollut muuta kuin aikaa, joten aloitin autoneuleena keltavihreät palmikkosukat. Sisko esitteli Pinterest-löytöään lumitähdistä, ja minä tietenkin kaivelemaan koukun ja Novitan hopeaa Silveriä. Lumitähti syntyi.
Mukaani lähti myös vuodesta 2013 marinoituneet kaksi vauvan sukkaa, joista kumpikin tarvitsi parin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Näille molemmille sain aloitettua joustinneuleiset varret, tosin tarvitsijaa ei tällä hetkellä sukkapareille ole...
Kun keltavihreät palmikkosukat olivat päättelyä vaille valmiit, aloitin jämistä jälleen isoäidinneliöitä (ja vannoin jo, ettei koskaan enää). Näitä on yhteensä neljä aloitusta, joista osa odottaa sitä, että saan neulottua lisää isompia töitä saadakseni lisää jämälankoja.
Jalkapalloa katsellessani aloitin vadelmaisesta Mandarin Petitistä kesähattua, josta tuli vauvakokoinen. 3-vuotias syntymäpäiväsankari saa Babybornillensa tästä lahjahatun.
Keikkareissulla taas puikoille eksyi jo mainittujen isoäidinneliöiden lisäksi valkoinen TeeTeen Pallas ja sen seuraksi syklaami Gjestalin Maija. Syntyi sileät säärystimet. Luontivaiheessa (18.6.) en osannut vielä vastata artisin kysymykseen, mitä siitä tekeytyy. Toinen säärystin on nyt valmis.
Matkalla syntyi vielä X's and O's Dishcloth eli tiskirätti (23.6.) ja toinen gekkonen (nro 2).
Ehdin siis tehdä 16 17 aloitusta, vähän vajaaksi jäi 24:stä.
Tällä hetkellä päättelyä odottavat keltavihreät palmikkosukat, kesähattu, X's and O's tiskirätti, gekko (1). Maatuska-kirjanmerkki tarvitsisi kirjailut ja päättelyn.
Ja jos vieläkin vaivaa startiitti, niin nyt on alkanut ainakin JYH, jouluyön hullutus. Tarkoituksena aloittaa 20 työtä juhannusaatosta elokuun loppuun mennessä ja saattaa ne valmiiksi jouluaattoon mennessä. Tämän aihetunniste on JYH2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti