perjantai 28. joulukuuta 2007

Vuoden vaihdetta odotellessa

Joulustressin selättämisen jälkeen voisi alkaa stressata uudesta vuodesta, jos vaan jaksaisi. Olen onneksi taas saanut nukuttua paremmin, tässä muutaman päivän aikana nukuttuja tunteja on kertynyt lähemmäs kolmekymmentä. Meillä taitaa vuodenvaihde mennä seuraavalla kaavalla:

  • Ei ilotulitteita. Kukaan järkevä ei posauta rahaa taivaalle, sillä kaupunki hoitaa sen yksityisen ihmisen puolesta. Samoin ne muut lahopäät, jotka ovat unohtaneet posautteluajan (tänään ensimmäiset ilotulitteet posahtelivat) ja jotka antavat alaikäisten käsiin ilotulitteita. Kukaan ei kuitenkaan kiellä nauttimasta näiden lahopäiden rahan tuhlaamisesta. Toivottavasti tulisi selkeä sää!
  • Ei saunaa eikä tinoja. Saunaa ei kerrostaloasunnossa ole ja tinojen valaminen hellalla on jotenkin niin... out. Suihkussa sentään käydään.
  • Paljon 24:n jaksoja ja mahdollisesti mäkiviikkoa. Perinteiseen tapaan ollaan katsottu vuodenvaihteen tietämissä Jack Bauerin toilailuja dvd:ltä. Tällä hetkellä jännitetään neloskauden tapahtumia.
  • Hyvää valkoviiniä, kuohuviiniä ja ruokaa. Ruuasta on väännetty kättä enemmänkin, mutta koska oma sanani on laki tässä parisuhteessa, niin meillä syödään vuodenvaihteessa tortilloita, muutama prinssinakki ja vähän perunasalaattia. Ah niin terveellistä! Pakko vetää epäterveellistä ruokaa napaan ennen uutta laihdutusyritystä!
  • Lupaukset: Cross trainer pääsee laulamaan kolme kertaa viikossa, lisäksi yliopistoliikunnassa yritän jaksaa käydä sen lisäksi pari kertaa viikossa. Kuusi kiloa ennen vaihtoon lähtöä karisee vyötäröltä pois. Muita lupauksia en ole vielä miettinyt... Mies saisi luvata lopettavansa tupakoinnin. Joojoo ja lehmät lentää.

Ei kommentteja: