Aamulla olin pissed off, kun en saanut Erasmus-koordinaattoria kiinni. Toissa yönä valvoin lähes koko yön miettien, millä sanavalinnoilla kysyisin papereideni matkasta. Puhelutkin menivät tänä aamuna suoraan vastaajaan ja koko päivä... aargh. No anyway, tulin kotiin (=miehen luo) puoli yhdeksän maissa illalla, avasin sähköpostin ja tällainen viesti mua odotti: "Ihre Unterlagen sind am 6.12. bei uns eingegangen." Tiesinhän mä, että deutsche Post kusee kaiken. Olen maanantaista asti ollut kuin tulisilla hiilillä, koska en ole tiennyt, mitä mun vaihtopapereille on tapahtunut. Ne ovatkin jo viikon olleet käsittelyssä ja tammikuussa on luvassa lisää postia Saksasta päin! :) Taitaa olla lentojen varaamisen aika! Tänään nimittäin tuli tietoa kielikursseista, joita on tarjolla ennen varsinaisten luentojen alkamista. Joudun siis joka tapauksessa matkustamaan Saksaan kaksi viikkoa ennen luentoja, joten tuon pari viikkoa voisi täyttää jollain kielikurssilla.
Ehkä suurin asia, mitä tänään on kuitenkin tapahtunut, on se, että tapasin sattumalta erään minulle tärkeän henkilön - tai henkilön, joka oli minulle todellinen ystävä nelisen vuotta sitten. Välit menivät, enkä saanut koskaan vastausta henkilön hiljaiseloon. Syy varmaan oli kuitenkin minussa ja omissa mokissani :( Neljä vuotta tulee nyt joulukuussa tuota hiljaiseloa täyteen, olen kärsinyt ihan toden teolla siitä, että menetin parhaimman ystävän ja että välit menivät. Tänään, hänen osuessa sattumalta työpaikalleni, uskaltauduin kysymään, jos me jo oltaisiin puheväleissä. Ollaan toivottavasti näkemässä ensi viikolla kahvikupin äärellä. Tiedostan, etteivät välit ehkä koskaan tule yhtä luottamuksellisiksi tai ettei meistä välttämättä enää koskaan tule mitään best friends forever, mutta silti olo on jotenkin helpottunut.
Suuri kivi on vierähtänyt sydämeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti