Sain ostettua kummitytölle, 8v, joululahjan, Silmäpeli-lautapelin. Nimi on tyhmä, mutta sisältö kuulosti hauskalta. Tyttö oli äitinsä mukaan täyttänyt joululahjalistansa lelukuvastolla, mutta nostanut sitten esiin Game of Lifen (maksoi 50€, opiskelijabudjetti huusi "Eeeii!") ja lisäksi jotain pikkuisia keramiikkaelukoita. Okok, kummitustäti ei nyt sitten toteuttanut lapsen toiveita. Nyt on sitten lahjat ostamatta/tekemättä enää papalle, tädeille, enolle ja serkulle ja isälle ja siskolle. Serkulle ostan kirjan tänään, noille muille ostan myös tänään loput lahjat. Isän tossuja varten pitää käydä ostamassa sukkapuikot, no 8. Sitten joulubuumi on mun osalta ohi. Luulen, että osa lahjojen teosta jää perjantaille.
Sain toissayönä pääteltyä siskolle tuubitopin. Pitää vielä kursia vähän kainaloista kasaan, jottei puoli kylkeä paista ulos (sama juttu pitää tehdä omalle topille). Täytynee ottaa valokuvia taas. Huomenissa voisi käydä anoppilassa höyryttelemässä äidin fifin. Sitten on enää niiden isän tossujen neulominen, minkä jälkeen voi siirtyä omiin juttuihin. Olen pari päivää googlettanut amigurumien ohjeita. Ne kuulostavat (ja näyttävät!) sen verran kivoilta, että haluan ehdottomasti kokeilla jonkun pikkupingviinin tekoa. Lisäksi sammakkoon löytyisi sopivan vihreää lankaa... Saa nähdä.
Uni painaa silmää. Tultiin miehen kanssa Tampereelta, Pakkahuoneelta, kotiin joskus puoli kahden maissa. Porcupine Treen keikkahan varsinaisesti päättyi jo klo 23, mutta tuossa on muutaman tunnin ajomatka, lisäksi pysähdyttiin kahvilla, jotta silmät pysyisivät auki. Mitähän siitä keikasta sanoisi... Mulla ei ollut mitään odotuksia sen suhteen, sillä en ollut kuunnellut kyseisen bändin musiikkia aiemmin. Mieshän oli löytänyt bändin jostain internetin kätköistä, Ilosaarirock jäi meiltä tänäkin vuonna väliin, joten ostin liput tuonne sitten vuosipäivälahjaksi. Voisin kyllä alkaa kuunnella Porcupine Treeta vähän enemmän tuon keikan perusteella. Pidin kyllä suurimmasta osasta biisejä, ainoastaan ongelmia tuotti ne pidemmät "jamittelutuokiot", mutta ne kuulunevat bändin imagoon. Otsikko on myös Porcupine Treelta (yllättäen). Tuli hauska idea eilen takaisin päin ajaessa.. voisin painattaa miehelle paidan tuolla tekstillä vielä joululahjaksi.. Mietintään!
EDIT: Miksi kukaan ei ole puuttunut mun bändi = paita ajatusvirheeseen? Hyvä huomata viikon jälkikäteen pieni sanamoka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti