On jännittävää, miten joku kirja tuntuu elävän ihan käsissä. Pari yötä olen valvonut lukien pienen Lyra-tytön ja Pantalaimonin seikkailuista arktisissa maisemissa yhdessä Iorek Byrnisonin kanssa. Kirja on tietenkin Philip Pullmannin der Goldene Kompass, jonka (ja sitä seuraavat kirjat) joulupukki toi suuressa viisaudessaan saksankielisenä käännöksenä. Meinasi että pitäisi prepata luetunymmärtämistä ja sanavarastoja. Mikä onkaan paras tapa oppia kieltä kuin lukea sitä säännöllisesti vähän kerrassaan?
Kaiken huippuna tässä lukukokemuksessa oli se, etten vaivautunut kaivamaan sanakirjaa lattialta vaan yritin aina ymmärtää sanojen merkityksen asiayhteydestä. Kaikista vaikeinta oli ymmärtää maisemakuvauksia. Eihän kukaan voi millään olettaa, että minun olisi hallittava luonnontieteiden sanastoa saksaksi? Minun, humanistin?
Omituista, että tällä hetkellä vielä on ihan tyhjää tuossa sivussa. Pohdiskelin, mihin kirjaan seuraavaksi tarttuisin. Taidan sittenkin lukea vielä suomalaista proosaa ja palata Myrskyluodolle... Ja löytyyhän tolle Kompassillekin jatkoa hyllystä saksaksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti