Vähään aikaan ei ole enää ahdistanut opintojen suhteen - ei ainakaan opeopintojen kanssa. Hommat alkavat olla kasassa ja hanskassa, hanskat eivät sentään vielä tiskissä.
Harjoittelutunteja takana yhteensä 10 yläkoulussa ja lukiossa. Yläkoulu ei ole mun juttu, jos sellaista voi päätellä muutaman hassun pidetyn harjoittelutunnin seurauksena. No minähän päättelen. Olin jo aiemmin sitä mieltä, että lukio on mun paikkani opettaa, ja olen sitä mieltä edelleen. Katsotaan, mitä mieltä olen kuukauden päästä, kun olen tehnyt kenttäharjoittelun lukiossa. Sen jo tiedän, ettei musta ole ainakaan näillä valmiuksilla opettamaan ammatillisella puolella. Kiinnostusta siihen ei löydy tarpeeksi (eikä intohimoa etsiä ja laatia materiaalia opetukseen). Saamani palautteen mukaan opetustyylini sopii ennemmin lukioon kuin yläkouluun.
Kenttäharjoittelua odotan todella paljon. Vaikka olen aiemmin ollut kyseisen lukion oppilas, on aivan eri asia katsoa sitä laitosta pedagogisesta näkökulmasta ja opettajan silmin. Oppilaat näkevät kuitenkin pääasiassa pelkän opetuksen ja näkyvän työn. Harva varmaankaan ajattelee, millaisia asenteita ja kasvatuksellisia ajatuksia erilaisten toimintatapojen ja -kulttuurien takana on. Jännittävää päästä näkemään sekin puoli kotilukiosta.
Olen hoitanut kaikki järjestelyt kaikkien vaihdon takia korvattavien luentosarjojen ja seminaarien suhteen. Yllättävän vähän jouduin korvaamaan tunteja pitkän kaavan mukaan. Turhaan pelkäsin postereiden vääntämistä ja kymmensivuisia esseekorvaavuuksia. Pitkän luentosarjan korvasin kirjatentillä, joka oli käsittämättömän helppo loppujen lopuksi. Kaikille yhteinen seminaari korvautui myös kätevästi vain olemalla kuunteleva korva... ja lopuksi palauteseminaarit korvautuvat pidemmällä raportilla.
Päivän loppuhuipennukseksi ilmoittauduin lopulta kielikurssille, joka kestää pari viikkoa ennen varsinaisten luentojen alkamista Saksassa. Kurssiin kuuluu mm. Neuschwansteinissa vierailu. Jos nyt vielä saisi ne lennot buukattua ja passin hoidettua kuntoon...
Eräs opiskelutoveri antaa oppilasryhmälle tasan kaksi vaihtoehtoa: joko pojat tekevät sitä, mitä pitää tai alkavat analysoida oppikirjan tehtäviä. Yksi pojista hämmästyneenä katsoo harjoittelijaa ja sanoo: "En tiennytkään, et ope voi olla noin ovela."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti