Luin tänään lisää ratkiriemukasta, periamerikkalaisen yltiöoptimistista opusta Inclusive teaching. Hellurei ja hellät tunteet. Ainakin tällä hetkellä ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä, että hetkeen tarttuisin kyseiseen opukseen.. Silti avaudun edelleen aiheesta inkluusio kouluissa.
Ehkä kyseisen teoksen suurin anti on ajatuksessa siitä, että kaikki ihmiset otetaan vastaan luokkaan ja poikkeavuuksistaan ja erilaisuudestaan huolimatta he voivat työskennellä yhdessä ilman kiusaamista ja syrjintää. Avaintermejä voisivat olla ryhmäyttäminen ja jatkuva sosiaalisten taitojen kartuttaminen. Ryhmäyttämistä ei voi tehdä ainoastaan luokkatasolla vaan se pitäisi tehdä koko koulun tasolla, jotta koko koulu toimisi yhteisönä, joka hyväksyy oppijan sellaisenaan ilman diagnoosien tuomaa tukea ja turvaa.
Eilen puhuttiin aivan aiheesta ja fiksujakin, kun todettiin, että ennen niinä vanhoina hyvinä aikoina yhteisön paine varsinkin ala- ja yläasteella oli niin suuri, ettei esiintynyt suuremmin mitään häiriköintiä ja diagnooseja. Nykyään diagnosoidaan ja medikalisoidaan hyvin helposti, yritetään etsiä syitä - ja samalla annetaan lupa eräänlaiseen häiriökäyttäytymiseen. Jostainhan tällaiset diagnoositkin syntyvät... Ehkäpä Suomessa ei mennä häiriökäyttäytymisen lähteille, jotka ovat opuksen mukaan oppilaan tyydyttymättömät perustarpeet (selviytyminen eli nälän, janon tai vessahädän tyydyttäminen; rakkauden ja hyväksynnän tarve, turvallisuuden tarve jne.jne. [kuka näitä Maslowin tarvehierarkioita muistaa]). Saakohan kaikki diagnoosit haettua jostain tyydyttymättömistä perustarpeista, jos viitsii vain pureutua tarpeeksi syvälle diagnoosien uppoavaan ja höllyvään suohon?
Kaikki ongelmat voidaan selvittää kuitenkin puhumalla Inclusive teaching -opuksen mukaan. Jossain määrin allekirjoitan saman, sillä en itse pidä palkkio vs. rangaistus -menetelmistä. Kyllä ongelmien selvittäminen pitäisi lähteäkin oppilaasta käsin, ei ylhäältä päin annettuina rangaistuksina, jotka harvoin ovat vaikutuksiltaan kovin pitkäkestoisia. Pysyvää muutosta niillä ei aina saa. Missäköhän määrin aloittelevana opettajana tulee kuitenkin itse turvauduttua siihen perinteiseen "oppilas pihalle jäähtymään"-mentaliteettiin? Tässä on nyt kevät ja ensi vuosi aikaa omaksua vieläkin paremmin osallistavan kasvatuksen periaatteet ja opiskella niistä enemmän, jottei niitä ylilyöntejä tulisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti