Zen Café – Tuhannen kilometrin päässä
- Tämä on sellainen biisi, jota olen kuunnellut enemmän tai vähemmän tämän suhteen aikana. Jotenkin ne sanat vaan ovat tajunnassa, kuten olen aiemmin kirjoittanut: "Aamulla on ikävä/ päivä siinä välissä/ menee joten kuten/ mut se on rumaa et me ei nukuta yhdessä/ sä oot tuhannen kilometrin päässä". Varsinkin se nukkumaan käyminen on jotenkin ihan käsittämättömän vaikeaa... Koko biisi on kuitenkin sellainen kaukosuhdebiisi ettei toista.
PMMP – Oo siellä jossain mun
- Biisin nimikin kertoo paljon, samoin teksti: "Välimatka piinaa ja painaa mua/ kuka päättää ketkä saa onnistua".
Yö – Tuhat kilometriä luotasi
- "-- enkä tiennyt mitä ikävä on/ ennen kuin mä kiersin ympäri tän maapallon". Haluan tän kappaleen koneelleni. Se on tietenkin siinä Yön Parhaat -kokoelmassa, joka on pakattu jonnekin laatikkoon, joka on kasattu kymmenien muiden laatikoiden kanssa yhteen huoneeseen.
Lauri Tähkä & Elonkerjuu – Reikäinen taivas
- Tähän olisin voinut valita Tuhannen riemua -levyltä melkein minkä tahansa biisin ja silti se olisi ollut nappivalinta. Esimerkiksi Kimpale kultaa olisi sopinut myös tähän. Valitsin Reikäisen taivaan seuraavien säkeiden takia: "aivan sama minne/ kuljen täältä minne/ sinussa riipun, riipun niinku reikäinen taivas".
Ehdottakaa lisää, koska kyllä niitä on!
EDIT:
Hanoi Rocks – Don't You Ever Leave Me
- Tuleehan näitä mieleen. Tämä seuraavien säkeiden takia on sellainen ihanuus, ettei ole toista: "The nights are wearing me down/ And it's hard getting through the day/ 'Cos I need you right now/ And right now you're so faraway". Hanoi Rocksilta löytyy myös muita sopivia, mutta koska koneella on vain uudempaa Hanoita Revisitedin jäljiltä, niin nuo vanhemmat ovat jääneet unholaan. Nekin levyt kaikki ovat siinä pahvilaatikkohärdellissä. Esimerkiksi joku Million Miles away.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti