keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Tavarataivas

Löysin tavarataivaan. Tai olin löytänyt sen jo aiemmin, mutta nyt kolusin sen läpi etsiessäni kummitustytölle synttärilahjabarbieta. Löysinkin jo etsimäni, mutta en ostanut sitä, koska fiksuna tyttönä jätän suuremmat summat käteistä kotiin (eikä tule tuhlattua niin paljon, kröhöm). Tässä tavarataivaassa on myös aivan mieletön lautapelivalikoima... ja pelejä, jotka vaikuttivat kiinnostavilta, sai jopa 5€:lla. Teki niin mieli ostaa kaikki mahdolliset pelit, mutta jälleen kerran, kaukaa viisaana, olin jättänyt rahat kotiin.

Sorruin kuitenkin ostamaan kaksi pokkaria, mutta mikäs siinä sortuessa, kun kumpikin maksoi 1 euron. On ainakin luettavaa S-bahn-matkoilla.

Löysin myös oman taivaani. Tai tuutorini näytti sen minulle, en käynyt siellä vielä. Tämä taivas on kirjojen maailma, viisi kerrosta pelkästään kirjoja. Aah. Sanoinkin tuutorilleni, että tarvitsen sen koluamiseen vähintään viisi tuntia (tunti per kerros tuntuu silti kovin vähäiseltä).

Tapasin siis tänään tuutorini, jonka kanssa olen sähköpostitellut aiemmin. Hoidettiin kuntoon kirjastokortit ja sitten hän esitteli mulle kaupunkia. Kiivettiin kirkon torniin katsomaan näkymiä kaupungin ylitse... Harmi, ettei mulla ollut kameraa mukana :( Täytyy kiivetä sinne joku toinen kerta kameran kanssa. Oli kyllä huikeat näkymät! Puhuttiin myös Suomen politiikasta, mm. Vanhanen-skandaalista ja myös vähän Kanerva-skandaalista.. Tää mun tuutorini oli viime vuonna vaihdossa Helsingissä, joten yhteistä pohjaa löytyi mm. siitä, että kaivattiin molemmat JuhlaMokkaa, Fazerin Sinistä ja leipäjuustoa.

Kaiken kaikkiaan kiva päivä.

Ei kommentteja: