Sain tänään parasta palvelua ikinä. Suomessa myyjät eivät lähde samalla tavalla jutustelemaan kuin Saksassa - ja varsinkin erikoisliikkeissä palvelu on aika ajoin suhteellisen tympeää Suomessa. No normaalisti ostan lankani käsitöitä varten Suomessa jostain suuresta marketista, koska tarjonta on aika suppeaa erikoisliikkeissä ja Novitankin langat ovat sellaisia luottolankoja. Täällä kun ei Novitaa ole tarjolla, niin on pakko marssia erikoisliikkeeseen.
Edellisellä kerralla minua palveli eri myyjä tuossa kyseisessä käsityöliikkeessä. Hän oli jopa valmis antamaan rahat lankakeriä ja kuittia vastaan, jos langalle ei tule käyttöä (sniikkerilanka). Ostin silloin vajaa 150g kyseistä lankaa, josta on tekemättä vielä yksi villasukka, kröhöm..
Tänään minua palveli toinen myyjä. Valikoin pitkään merseroitua puuvillalankaa hyllystä ja sitten ostin kaveriksi (jo toisen!) virkkuukoukun. Aikomuksena on tehdä seuraavaksi tämä. Aion muokata sitä hieman ja yhdistellä jonkun muun ohjeen kanssa.. Muistaakseni Novitassa on joskus ollut myös salomoninsolmuista tunikaa.. Myyjä sitten kyseli, mitä olen tekemässä ja oli aika vaikea selvittää yhtäkkiä saksaksi, että aion kokeilla salomoninsolmuja ja teen huivin tai tunikan. No onnistuihan sen selvittäminen lopulta, kun sain päähäni solmun saksaksi ja myyjä oli erittäin avulias ja kertoi muutamasta langasta tai ohjeesta, jotka ovat netissä saatavilla saksaksi ja englanniksi ja kehoitti käymään jossain käsityökerhossa - olin kohteliaan kiinnostunut, kunnes selvisi, että seuraava kurssi alkaa vasta lokakuussa. Pahoittelin, että se taitaa alkaa liian myöhään omalta kannaltani, sillä olen täällä vain kesälukukauden. Myyjätär kyseli sitten, mistä päin maailmaa olen ja mitä täällä teen ja kyseli myös, miten saksa taittuu suussa :) Lähdin hyvillä mielin kaupasta hyvää palvelua saaneena, vielä lopuksi toivottelimme molemmin puolin schöne Pfingstenit (helluntai) ja myyjätär toivotti minulle mukavaa opiskelua ja oleskelua Saksassa.
Ostin kuitenkin vasta 200g lankaa, koska jos salomoninsolmut eivät luonnistu, niin voin jättää homman sikseen ja tehdä ainoastaan huivin.. Sen, mitä olen kyseisestä solmusta kuullut ja muiden blogeista lukenut, niin taitaa kuitenkin olla aika koukuttava käsityömuoto :) Sitten ei auta muuta kuin lähteä uudestaan kauppaan ostamaan lisää lankaa.
Olisipa Suomessakin yhtä mukavaa palvelua! Jos joku tietää hyvän palvelun erikoisliikkeen, niin vinkatkoon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti