Junamatkoilla kirjat ovat kulutustavaraa. Istut tai seisot, vieressäsi on aina joku, jolla on kirja auki. Joku, joka lukee. Ja vähintäänkin, jos käsissä ei ole kirja, sanomalehti. Kätevin tapa saada selville uutiset maailmalta on istua junassa. Ketään ei kiinnosta, luetko väärinpäin olevaa tekstiä.
Minä luin tänään loppuun Dilek Güngörin Das Geheimnis meiner türkischen Großmutter. Tosin olisi ollut surullista, jos en olisi saanut sitä luettua, mutta tämä kirja on ensimmäinen, jonka olen lukenut junassa. Kirjaa ei ole mitä luultavammin käännetty suomeksi, en jaksa tarkistaa tällä hetkellä, mutta voin sanoa, että oli aika koukuttava (vaikka se ei ollutkaan mikään ns. omavalintainen teos). Kirja kertoo kuolevasta isoäidistä, jonka kuolinvuoteella päähenkilö kiinnostuu juuristaan. En tiedä, miten paljon teoksessa on omaelämänkerrallisia elementtejä – no ainakin päähenkilö työskentelee Berliinissä journalistina kuten kirjailijakin ja on maahanmuuttaja toisessa polvessa.
Junassa tuli mieleen jotain tähän postaukseen liittyen, mutta sitten känninen teinilauma virheellisine lippuineen tulivat häiritsemään ajatuksiin vaipuneen suomalaisopiskelijan mietteitä, ja niin tämä postaus jäi sitten tyngäksi. Kello on paljon ja voin sanoa, että voisi joskus olla järkevämpi ja valita matkustuspäiväksi sellaisen päivän, jolloin ei koko osavaltio ole liikkeellä ja bilettämässä, ts. jonkun muun päivän kuin lauantain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti